Butcher Babies – Uncovered (EP)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.10.2014

Los Angelesin suunnasta tuleva, shokeeraavaa thrash/groove metallia soittava Butcher Babies on tuoreimpia tuttavuuksiani. Debyyttijulkaisusta ”Goliath” (2013) on ehtinyt vierähtää vuosi, mutta yhtyeen menoa se ei näytä hidastavan, sillä Butcher Babiesin tuorein EP ”Uncovered” ilmestyi markkinoille syyskuun viimeisenä päivänä.

Butcher Babies on herättänyt jonkin sortin huomiota niin musiikkityyli kuin ulkoisen imagon suhteen. Bändi on antanut mediassa tietoa, että se on ottanut musiikillisesti vaikutteita Marilyn Mansonilta, Slayerilta ja Slipknotilta, mutta kaikkein suurin vaikuttaja, etenkin naisvokalistiduo Heidi Shepherdin ja Carla Harveyn kohdalla, on tunnetun Plasmatics -yhtyeen edesmennyt naislaulaja Wendy O. Williams. Huomion herättäminen on näkynyt bändin aggressiivisessa lavashow’ssa sekä Heidin ja Carlan lava-asusteissa, joissa on otettu vahvasti vaikutteita Wendy O Williamsilta. Toisin sanoen päällä ei ole muuta kuin teipit, joilla on peitetty neitien nännit.

Butcher Babiesin musiikkityyli on lähellä Marilyn Mansonin ja Slipknotin sekoitusta. Edellisellä debyyttijulkaisulla laulusuoritukset vaihtelivat aina vihaisista karjunnoista puhtaisiin lauluosuuksiin, mutta uudella EP:llä puhtaita lauluja ei tulla kuulemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Uncovered”-julkaisun viisi sävellystä koostuvat noin kolmeminuuttisista Heidin ja Carlan raivonpurkauksista. Aloittava ralli ”Beer Drinkers & Hell Raisers” alkaa menevästi, mutta hieman varovaisesti, kuitenkaan pilaamatta kuuntelijoiden raivokasta ja punk-henkistä tunnelmaa. Viimeistään EP:n parhaimmistoon kuuluvan ”Don’t Give a Fuck” -kappaleen aikana varsinainen naisellinen raivo ja aggressiivisuus pääsevät kunnolla vapautumaan. Myös levyn loppupuoliskon hienot sävellykset, kuten ”Crazy Horses” ja ”Pussy Whipped”, päättävät noin vartin pituisen energisen ja raivokkaan julkaisun.

Ep:n tuotanto kuulostaa hieman konemaiselta, varsinkin rumpujen osalta. Vaikka bändin tiedoissa mainitaan, että Chrissy Warner soittaa virallisesti rumpuja Butcher Babiesissa, tuntuu myös monen kuuntelukerran jälkeen siltä, että nauhoituksissa on käytetty konerumpuja. Varmaa tietoa allekirjoittaneella ei ole, mutta voihan olla mahdollista, että miksauksella voisi olla soundimaailman suhteen paljoa tekemistä, jolloin musiikki kuulostaa enemmän konemaiselta. Kaikkia tietoja ”Uncovered”-julkaisusta ei arvostelija ole saanut, saati löytänyt.

”Uncovered” ei aivan vielä räjäytä pankkia, mutta tämäntapaisesta musiikista pitävä fanikunta ilahtuu varmasti tästä EP-julkaisusta. Onhan Butcher Babies vielä tuore yhtye, joten tulemme varmasti ennemmin tai myöhemmin kuulemaan tästä bändistä lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Beer Drinkers & Hell Raisers
2. They’re Coming to Take Me Away
3. Don’t Give A Fuck
4. Crazy Horses
5. Pussy Whipped

Http://ButcherBabiesOffical.com/
www.facebook.com/ButcherBabiesMusic

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat