Caianian ja muusikko Mika Kurkelan yhteistyönä syntyi jääkiekkoseura Et-Po:lle 50-vuotiskannatuslaulu

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2022

Caiania ja ylitorniolainen muusikko Mika Kurkela yhdistivät voimansa ja loivat 50 vuotta täyttävälle Et-Po 72 -jääkiekkoseuralle kannatuslaulun. Ylitorniolainen jääkiekkoseura on saanut nimensä Ylitorniossa sijaitsevan Etelä-Portimon kylän mukaan. Mika Kurkela sävelsi ja sanoitti ”Pedon silmä” -kappaleesta demon, josta Caiania sovitti ja äänitti oman versionsa alkuperäistä sävellystä kunnioittaen. Musiikkia höystettiin lyriikkavideolla, jossa on mm. Niina Karkiaisen valo- ja videokuvia. Caianan kitaristi Mikko Kähkönen kertoo kappaleen teosta seuraavaa:

”Tutustuin Mikaan työn kautta noin 8 vuotta sitten, mutta muutamaan viime vuoteen emme ole olleet yhteyksissä. Vuosia sitten tein yhden akustisen keikan hänen kanssaan laulu & kaksi kitaraa -kokoonpanolla. Syksyllä 2021 sain Mikalta yllättäen puhelun, jossa hän kertoi haaveesta tehdä kannatuslaulu kotipitäjänsä jääkiekkoseuralle ja hänellä oli jo visio, millainen kappale sopisi tähän tarkoitukseen. Mika oli kuunnellut Caianian aiempia teoksia ja halusi kappaleeseensa samantyylistä meininkiä ja soundia. Hetken Elmerin kanssa asiaa pohdittuamme päätimme lähteä projektiin mukaan ja biisistä tuli kyllä erittäin hyvä ja mukaansatempaava. Mikassa on selvästi hittinikkarin ainesta.”

Mika Kurkela kertoo ”Pedon Silmä” -kappaleesta puolestaan seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ylitorniolle muuttaessani pari vuotta sitten luonto teki vaikutuksen joka näkyy teksteissä. Myös pienen kunnan yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen, sekä kotiseuturakkaus huokuu paikkakunnan kaikessa tekemisessä. On myös uskomatonta, miten muutaman tuhannen asukkaan kunnassa on vuodesta toiseen jääkiekkoa osattu pelata todella tasokkaasti ja monia huipputason pelimiehiä on täältä periferiasta ponnistanut maailmalle. Pedon silmä on ylistyslaulu yhteiselle tekemiselle, pohjoisen luonnolle ja ennen kaikkea 50-vuotiaalle perinteikkäälle jääkiekkoseuralle. Caianian pojat on tehneet valtavan hienoa työtä puhaltaessaan tämän laulun henkiin ja näihin raameihin. Uskon että biisin soidessa sekä katsomossa että pelaajien pukuhuoneessa tunnelma nousee ja veri alkaa virtaamaan. Toivottavasti laulu kestää aikaansa ainakin seuran satavuotisjuhliin saakka.”

Caiania (latinaa, suomeksi Kainuu) on kahden kainuulaisen miehen taiteellinen yhteistyö, jonka muodostavat muusikot Mikko Kähkönen ja Elmeri Kinnunen. Heidän jo yli kymmenen vuotta kestänyt yhteistyö on karistanut pois kaikki taiteelliset kahleet ja visiot uusista teoksista laajenevat jatkuvasti. Kaksikon mielikuvituksissa syntyvät ideat toteutetaan yli genrerajojen ja lopputulos saatetaan pukea musiikiksi, lyhytelokuvaksi tai vaikkapa musiikkinäytelmäksi. Caiania on luotu miesten loppuelämän yhteistyöksi.

Voit katsoa Niina Karkiaisen ohjaaman videon kappaleesta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoonpano:
Elmeri Kinnunen – laulu ja kitara, rummut, orkesterisovitukset
Mikko Kähkönen – kitara, basso