Paljon on vettä virrannut erinäisissä sisävesistöissä sen jälkeen, kun Cain’s Offering kuusi vuotta sitten lykkäsi esikoisensa ilmoille. Sen yhteydessä bändi ei heittänyt yhtäkään keikkaa, joten epäilyt toiminnan jatkuvuudesta olivat osittain oikeutettuja. Kaikessa hiljaisuudessa Jani Liimatainen ja kumppanit kuitenkin kyhäsivät kansan ihmeteltäväksi ”Stormcrow”-nimisen albumin – tai ei nyt sentään hiljaisuudessa, sillä levyntekoprosessia raportoitiin taajaan muun muassa Liimataisen blogissa. Myrskyn merkkejä sieltä tiiviisti kytättyäni odotukset olivat lähtökohtaisesti kattolukemissa, joten on mielenkiintoista kuulla, kykeneekö bändi lunastamaan ne.

Odotusten kasaaminen levyä kuin levyä kohtaan on kaksiteräinen miekka. Nimibiisi oli jonkinasteinen pettymys: etukäteen julkaistut klipit petasivat raidalle aivan toisenlaisia sfäärejä ja ytimekkyyttä, ja odotuksiin suhteutettuna variksen kaartelu jäi siipien kantokykyä matalammaksi. Sen sijaan ensimmäinen kokonainen biisilohkaisu, ”I Will Build You A Rome”, on niin härskin aurinkoinen hilipatihippan-ralli, ettei siitä voi olla pitämättä. Muusta teaserpätkien annista ”The Best Of Times” ja ”A Night To Forget” osoittautuivat levyn parhaimmistoksi.

”Gather The Faithfulilla” soittaneista muusikoista mukana on edelleen ydinkolmikko Liimatainen, Timo Kotipelto sekä rumpali Jani Hurula. ”Stormcrow’lla” joukon täydentävät kosketinsoittaja extraordinaire Jens Johansson sekä myGRAINista tuttu basisti Jonas Kuhlberg. Kakkosalbumi alleviivaa jo ensimmäisen kohdalla tehdyn havainnon, että Cain’s Offeringin kanssa Timo Kotipellon ääni on miellyttävämmässä muodossa kuin yhdelläkään Stratovarius-levyllä. Tätä yksityiskohtaa korostaa se, kuinka harmonisesti taustalaulut soivat Kotipellon äänen rinnalla ja pehmentävät sen ajoittain hyvinkin terävää soundia. Johanssonkaan ei turhaan ole genren grand old joker – vaikkeivät soolot viisaria väräyttäisi, herran kosketinosuudet tuovat Cain’s Offeringin soundiin ”sen pienen lisän”.

Cain’s Offeringin suurimpia vahvuuksia ”Stormcrow’llakin” ovat sanoitukset. Liimatainen käsittelee englantia ja aiheitaan huomattavasti suuremmalla vivahteikkuudella ja vähemmillä töksähtelyillä kuin moni virkaveli tai -sisar melometallin piirissä ja saa sanat soljumaan vaivatta sopivassa rytmissä. Liimataisen sanoitusten emotionaalinen teho on siinä suoruudessa, jolla mies kertoo, kuinka maailma makaa. Lyriikat eivät täräytä asiaansa päin näköä eivätkä suurentele sitä ulos mittasuhteistaan, vaan ikään kuin vanha ystävä päiväkahvin äärellä toteavat, että homma menee nyt näin. Erinomainen esimerkki tästä on ”A Night To Forget”, jossa vähäeleinen tarinankerronta ja verbaalipujottelu kohtaavat lähes ärsyttävän tarttuvan laulumelodian. Kliseettömiä lyriikat eivät ole, mutta on eri asia pudotella kuluneita sanaleikkejä tahallaan kuin tahattomasti.

Jos suo vielä pari ajatusta epäkohdille, levyn häiritsevin biisi on ”Antemortem”. Ensimmäisten teasereiden jälkeen tajusin päämelodian (ja jopa orkestraatioiden) muistuttavan niin julmetusti Nightwishin ”Storytimea”, ettei mielikuva enää lähde päästäni, ja pahoittelen mielleyhtymän siirtämistä eteenpäin. Eihän se sulje pois sitä, että ”Antemortem” on kerrassaan mainio veisu, mutta tämän asteen identtisyyden tahallisuutta pohtii väkisinkin. ”Stormcrow’lla” ei varsinaisesti ole huonoja biisejä, mutta pienen särön kokonaisuuteen tekevät venähtänyt instrumentaali ”I Am Legion” ja täytebiisiltä maistuva ”Rising Sun”. Jälkimmäinenkin tosin olisi paikallaan useammalla kuin yhdellä Sonata Arctica levyllä. Itse asiassa, jos tähän ajatukseen puhaltaa lisää hönkää, Cain’s Offering on nykyään jopa parempi Sonata Arctica kuin Sonata Arctica itse, provosoitukoot ken tahtoo. Muutoin Jani Liimataisen kohdalla on turha enää vetää Sonata korttia pakasta, sillä nämä kaksi ovat ajautuneet musiikillisilla poluillaan varsin eri suuntiin. On silti myönnettävä, että Cain’s Offeringissa on runsaasti kaikuja siitä, minne minä toivoin Sonata Arctican suuntaavan ”Reckoning Nightin” jälkeen, mikä ei tietenkään ole väärin.

Mutta lunastiko ”Stormcrow” odotukset? Ei aivan. Rahkeet täydellisyyteen olisi, mutta useamman kuuntelun jälkeen totesin listaavani asioita, jotka saavat levyn alittamaan asettamani riman sitä hipoen. Pettymys on kuitenkin liian vahva sana, sillä ”Stormcrow” ei missään nimessä ole huono levy; se vain voisi olla paljon, paljon parempikin. Cain’s Offeringilla oli jo ensimmäisellään kaikki elementit kohdallaan, ja niitä on muotoiltu vielä harppauksen verran toimivammiksi. ”Stormcrow’lla” soundi on isompi ja monikerroksisempi kuin ”Gather The Faithfulilla”, mutta sillä on tilaa hengittää eikä orkestraatioissa ole sorruttu ”enemmän on enemmän” -helmasyntiin. Lisäksi ”My Heart Beats For No Onen” kaltaiset irtiotot perinteisimmistä power-sovituksista nostavat kokonaisuuden arvoa entisestään. Minua ansiokkaampi genrepoliisi saattaisi kysyä, voiko ”Stormcrow’ta” ylipäätään nimittää power metalliksi, mutta minusta kysymys ei ole kovin relevantti. Tämähän on juuri sitä itseään hienoimmillaan. Olen pitänyt poweria ja suomalaista melodista metallia auttamattoman tylsänä jo vuosikausia, mutta Cain’s Offering parin muun bändin ohella on tehnyt niistä taas mielenkiintoista kuultavaa.

8-/10

Kappalelista:

1. Stormcrow
2. The Best Of Times
3. A Night To Forget
4. I Will Build You A Rome
5. Too Tired To Run
6. Constellation Of Tears
7. Antemortem
8. My Heart Beats For No One
9. I Am Legion
10. Rising Sun
11. On The Shore

Cain’s Offering Facebookissa

Kirjoittanut: Laura Lempola