Fans Tuska 2017

Calgaryn poliisi: ”Jos lapsesi kuuntelee metallia, saattaa hän kuulua viharyhmään”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.9.2017
Fans Tuska 2017 (©Pasi Eriksson)

Länsi-Kanadassa sijaitsevassa Calgaryn kaupungissa on poliisi julkaissut hiljattain Charlottesvillessä tapahtuneiden uusnatsien ja muiden viharyhmien kokoontumisen tiimoilta esitteen, jonka tarkoitus on valaista vanhempia niistä mahdollisista merkeistä, jotka kertovat lapsen kuuluvan johonkin viharyhmään.

Listalla on sellaisia kohtia kuten ”yhtäkkinen piittaamattomuus koulua kohtaan”, ”myöhään ulkona oleminen” ja ”tyylin muuttuminen”. Eniten silmään pistää kuitenkin kohta ”äänekkään, väkivaltaisilla sanoituksilla varustetun raskaan musiikin kuunteleminen”, joka implikoi metallimusiikin kuuntelemisen olevan yhdistettävissä viharyhmiin kuulumisen. Sen sijaan vasta listan hänniltä löytyvät esimerkiksi ”natsistisen propagandan ja symboleiden pukeminen ja esilläpito” sekä ”rasististen kommenttien esittäminen”.

Toronto Metro -uutissivusto otti yhteyttä Calgaryn poliisilaitokseen kysyäkseen tarkennusta poliisin esittämiin varoitusmerkkeihin. Poliisi puolusti kantaansa metallimusiikin sijoittumisesta julkaisemallaan listalla sanomalla, että heidän tutkimuksensa osoittavat viharyhmiin kuuluvien suosivan metallimusiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Emme väitä, että kaikki ihmiset, jotka kuuntelevat metallia, kuuluisivat näihin ryhmiin, mutta näiden asioiden on tapana korreloida keskenään. Ihmiset, jotka kuuluvat viharyhmiin, tuntuvat myös kuuntelevan metallimusiikkia”, Calgaryn poliisin puhemies Corwin Odland kertoo. Hän myös tähdensi, ettei metallimusiikin kuunteleminen sinällään ole hälyttävää, mutta yhdistettynä muihin listalla esitettyihin kohtiin, voi se olla huolenaihe.

Koko lista on nähtävissä alla:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Calgaryn poliisi: ”Jos lapsesi kuuntelee metallia, saattaa hän kuulua viharyhmään”

  1. Joni Tarvainen

    Kai mä sit kuulun viharyhmään. Vittujako tässä offessia ottamaan idioottien takia :D

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat