Callisto – Secret Youth

Suomen lippulaiva post-metallille, turkulainen Callisto on saanut valmiiksi neljännen albuminsa, totellen nimeä Secret Youthja ei yhtye julkaisutahdissa ole ainakaan ollut hätäinen, sillä edellinen levy ”Providence” kun on ilmestynyt jo vuonna 2009. Toisaalta ei se määrä vaan se laatu, vanha sanonta pätee tässäkin tapauksessa, koska niin vakuuttavan kuuloisen albumin on yhtye saanut aikaiseksi. Miehistönvaihdoksia on myös tapahtunut alkuperäisen kitaristin Johannes Nygårdin siirryttyä takavasemmalle ja yhtyeen nimettyä uudeksi kitaristikseen Tero Holopaisen. Alun termi ”post-metal” on sinänsä harhaanjohtava tätä albumia kuunnellessa, koska juuri ”Providencellä” tuli uuden solistin Jani Ala-Hukkalan mukaantulon myötä paljon lisää puhtaasti laulettuja kohtia ja kokonaan uutta – mielestäni ”unista” soundia, joka aiheutti myös monella ristiriitaisia mielipiteitä; alkupään tuotoksien ”True Nature Unfoldsin” ja ”Noir”in sisältäen lähinnä vain em. genreen liittyen raskasta, maalailevaa poljentoa ja pelkkää huutolaulua. Itse olen yksi niistä, jotka tykästyi juuri ”Providencen” irtiottoon ja sitä samaa meininkiä tälläkin levyllä on, vokaalien vieläkin enemmän kasvaessa ja vievän myös kappaleita eteenpäin melodisuudellaan. Älkää ymmärtäkö väärin, painostava tunnelmahan tässäkin levyssä on, siitä ei pääse mihinkään – ja onneksi näin.

Levy käynnistyy kappaleella ”Pale Pretender” ja enpä ole ennen Callistoa näin rokkavaana ja nopeana kuullutkaan. Pienen sulattelun ja ihmettelyn jälkeen kappale kuulostaa koko ajan paremmalta. Kakkosraita, singlebiisi ”Backbone” onkin sitten levyn yksi parhaimmista kappaleista, johon on saatu tiivistettyä koko albumin kokonaiskuva – yksinkertaisesti parhaimpia Calliston kappaleita koskaan. Näin mietin ennen seuraavana tulevaa, hieman uusinta Solstafiria muistuttavaa ”Acts”:a, jonka suoritus ylittää jopa edeltäjän ja varsinkin tässä laulusuoritus vie hypnoottisesti kappaletta eteenpäin. Tämä oli levyn paras kappale, vakuuttava aloitus levylle. Alta kaksiminuuttisen instrumentaali-tunnelmapalan ”The Dead Layerin” jälkeen ”Lost Prayer” jatkaa aloituskappaleen hieman nopeampaa tempoa ja sopii hyvin tasapainoittamaan kokonaisuutta. Levyltä pitää vielä erityisesti nostaa esiin kahdeksas kappale ”Ghostwritten”, jossa on fiilis saatu todella ahdistavaksi ja junnaavaksi – tässä on selvästi sekoitus yhtyeen vanhoja elementtejäkin mukana. Muutamien kuuntelukertojen jälkeen ”Secret Youth”:sta jäi todella positiivinen kuva, jossa tunnetilat heitteli ääripäistä toiseen ja niin kuin tämänkaltaisella musiikilla on tapana, biisit kuulostaa kokoajan paremmilta – mutta ennen kaikkea, tämä levy on kokonaisuus.

Albumi tulee varmasti nostamaan Calliston taas uudelle tasolle, levy kuulostaa todella kansainväliseltä ja uskallanko sanoa, että kröhöm.. salonkikelpoisemmalta kuin koskaan ennen, mutta tulee juuri tuosta syystä myös jakamaan varmasti myös fanien mielipiteitä. Niille, jotka odotti Noirmaista metallista soutelua levy ei varmasti erityisemmin mitään anna, mutta jotka tykästyivät ”Providencen” uusiin tuuliin ja vieläkin kovempiin biiseihin, tämä levy on oikeastaan pakkohankinta. Loistavaa!

9½/10

Kappalelista:
1. Pale Pretender
2. Backbone
3. Acts
4. The Dead Layer
5. Lost Prayer
6. Breasts Of Mothers
7. Grey Light
8. Ghostwritten
9. Old Souls
10. Dam’s Lair Road



https://www.facebook.com/callistochaos

Kirjoittanut: Sami Korhonen

Kommentoi julkaisua