Cannibal Corpsen George ”Corpsegrinder” Fisher kertoo laihduttamisoperaatiostaan: ” En nuorene yhtään, joten on pidettävä huolta itsestään”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.4.2022

Moni on varmasti huomannut, että death metal -legenda Cannibal Corpsen solistina tunnettu George ”Corpsegrinder” Fisher on laihtunut. Fisher on omien sanojensa mukaan aloittanut pitämään enemmän huolta terveydestään lisätäkseen hyvinvointiaan ja voidakseen liikkua lavalla energisemmin.

Fisher kertoo laihdutuksestaan tuoreessa YouTube -kanava ”Vox & Hopsin” haastattelussa.

”Neljä päivää syntymäpäiväni jälkeen, vaimoni oli aloittanut Painonvartijat-ohjelman , joten päätin, että minäkin aion tehdä niin. Ja tähän mennessä… Olen luultavasti saanut takaisin vielä viisi tai kymmenen kiloa lomilta, koska samalla kun istut siellä juomassa niitä oluita, syöt myös pari joulutorttua ja muuta. Joten pari kiloa tuli lisää. Mutta jossain vaiheessa, neljä päivää syntymäpäiväni jälkeen, olin pudottanut 20 kiloa”, Fisher kertoo ja jatkaa:

”Aloitamme tämän kiertueen helmikuussa, ja toivon, että voin pudottaa vielä pari kiloa ja päästä 20 kilon yli. Koska olen luultavasti pudottanut nyt noin 15 kiloa, mikä on edelleen paljon. Kun [aloitin] tämän ruokavalion, painoin 140 kiloa. Tiedän, kuinka paljon paremmalta se [laihtuminen] sai minut tuntemaan oloni lavalla ollessani. En nuorene enää yhtään, joten on pidettävä huolta itsestään. Ja minusta todella tuntuu, että se auttoi minua.”