Caribou Tavastialle toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.3.2011

Viime kesän Flow-festivaaleilla yleisön villinnyt kanadalainen indie/elektro-kokoonpano Caribou saapuu loppukeväästä ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Dan Snaithin johtama yhtye soittaa kiertueensa ainoan Pohjoismaiden keikan Tavastialla tiistaina 31. toukokuuta.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien musiikkia ensin Manitoba-nimellä ja sittemmin Caribouna julkaissut Daniel Snaith on yksi tämän hetken elektronisen musiikin omaperäisimpiä ja lahjakkaimpia muusikoita. Nykyisin indie-vaikutteista elektroa soittava artisti on uransa aikana seikkaillut niin folktronican, kraut rockin, shoegazen kuin 60-lukulaisen psykedeelisen popinkin parissa.

Cariboun ensimmäinen popmainen albumi, artistin kotimaassa Kanadassa arvostetulla Polaris-pystillä palkittu “Andorra” (2007) esitteli yhtyeen laajemmalle yleisölle. Viime vuonna ilmestynyt bändin viides studioalbumi, tekno- ja house-musiikista vaikutteita ammentanut “Swim” puolestaan oli Cariboun lopullinen läpimurtoalbumi ja samalla yksi viime vuoden kehutuimpia indie-levyjä keräten ”Odessa”-singlen johdolla kunniaa esimerkiksi Pitchforkin, Rumban ja The Guardianin vuosiäänestyksissä. Cariboun tuoreimmat julkaisut ovat myöskin viime vuonna ilmestyneet ”Swim Remixes” ja ATP-festivaaleilla taltioitu “Caribou Vibration Ensemble” -live-albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 11.3.2011 klo 9.00
– 23 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti, www.tiketti.fi
– 25 EUR ovelta