Viimevuotisella demollaan ”Manmade 666” kuukauden demobändin tittelin useassa mediassa voittanut Carnal Demise julkaisee vihdoin Inverse Recordsin kautta ensimmäisen täyspitkänsä, joka kantaa yhtyeen nimeä. Yhtye on hankkinut kokemusta vuodesta 2007 lähtien ja on ennen tätä ensimmäistä täyspitkää julkaissut jo neljä demoa. Suurella mielenkiinnolla siis laitoin levyn soittimeen, ja mieleen tuli seuraavaa: Jos levy alkaa sanoilla ”Mikä helvetin lastentarhanopettaja sä olet?”, voiko se olla huono?

Voi toki. Mutta ei tässä tapauksessa. Ensimmäinen kappale ”Flatline Fever” on suoraa turpaanvetoa koko kolmen minuutin kestonsa ajan. Kappaleen raivo on vertaansa vailla, ja se on levyn nopeimpia ja parhaimpia kappaleita, vaikka sen rakenteellinen kuvio onkin yksinkertaisimmasta päästä. Laulaja Jarkko Korhonen näyttää heti alussa täyttävänsä tonttinsa mainiosti, ja myös rumpuosasto on priimaluokkaa.

Seuraava kappale ”Dead End Stare” esittelee yhtyeen värikkäämpiä ja monipuolisempia osa-alueita. Jälleen päällimmäisenä mieleen jää päähän pinttyvä kertosäe ja laulajan monipuolinen ja laadukas osaaminen, joka tuo suuresti mieleen Jules Näverin vokaalityöskentelyn. Useammankin kuuntelukerran jälkeen huomaa, kuinka kitaratyöskentely on taitavaa ja monipuolista, mutta se jää hieman taka-alalle varsinkin levyn alkupäässä (kun ei laske mukaan mausteeksi laitettuja melodisia ja oikeasti hyviä kitarasooloja). Kolmas kappale ”Scum” alkaa hieman löyhällä ja tylsähköllä perinteisen thrashin mukaisella kitarariffillä. Kokonaisuudessaan tämä kappale edustaa levyn hitainta päätä. Mukavan mausteen tuo kuitenkin kappaleen alussa lauletut suomenkieliset rivit ja lopussa tuleva kitaramelodia, joka on täysosuma mutta ei nosta paljoa kappaleen muuten hieman latistavaa tunnelmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Neljäs kappale ”Troubleloaded/Demonspeed” on raskas ja myös vähän hitaampi kappale. Se jää myös hieman ulkopuoliseksi levyn muuten tarkasta linjasta.  Kappaleen soidessa mieleen tipahtelee sellaisia yhtyeitä kuin MyGrain ja Pain Confessor, lähinnä vokaaliosuuksien ja melodioiden takia. Muuta valittamista ei kuitenkaan ole, sillä vaikka kappale ei anna juuri mitään uutta tällaiselle musiikille, on se kuitenkin levyn kärkikastia. Myös lähinnä mausteeksi tarkoitetut syntikkaosuudet pääsevät tässä kappaleessa kunnolla oikeuksiinsa ja enemmän esille kuin muissa kappaleissa.

Seuraavat kappaleet ”League” ja ”The Pulse Of The End” tuovat esille enemmän kitaraosuuksia muutenkin kuin sooloissa. Vallan plagiointiin ei ole ryhdytty, mutta siellä täällä on ehkä jopa liikaa samankaltaisuuksia juuri edellä mainittujen yhtyeiden kanssa, onneksi kuitenkin bändin omalla soundilla ja omien filttereiden läpi  suodatettuna. Biisikaksikko myös edustaa levyn tasaisinta ja yllätyksettömintä päätä, mutta molemmat ovat kuitenkin vallan mainioita kappaleita. Näitä seuraava ”Knives & Nails” on juurikin se levyn paras kappale. Biisi alkaa mahtavalla kitaramelodialla, sisältää tarttuvia riffejä, koukuttavan kertosäkeen, mainion ja omaperäisen soolon ja ultraraskaan outron. Laulaja nostaa taas itseään esille osoittaen olevansa juuri oikea tyyppi tämän bändin keulille. Tuota täysosumaa seuraava ”True Fallacy” latistaa jälleen hieman – mutta eihän ensimmäisen levynsä julkaisevalta yhtyeeltä voi odottaa mitään täydellistä hittiputkea. Tässä vaiheessa huomaa, että yhtye on panostanut kertosäkeisiin ja niiden koukuttavuuteen erittäin paljon. Niinpä useassa kappaleessa esille nousee juuri kertosäe.

”True Fallacy” -kappaleen lopussa oleva omaperäinen piano/jousisovitus on juuri omiaan kuljettamaan kuuntelijan viimeiseen kappaleeseen ”Sleighride”. Kyseinen kappale on selvästi levyn viimeinen, ja koko tuon pitkän matkan jälkeen se on erittäin melodinen ja hitaampi kuin muut kappaleet. Kappaleesta päällimmäisenä jää mieleen mahtavan suureksi pikku hiljaa kasvava kitaramelodia, joka on selvästi mietitty lopetus koko levylle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaiken kaikkiaan suuhun jää hyvä maku. Harvoin ensimmäisen levynsä julkaiseva yhtye pääsee näin lähelle täysosumaa. Kaikki kappaleet ja niiden rakenteet alusta loppuun on mietitty tarkkaan, eikä mitään ole jätetty huomioimatta. Pieniä notkahduksia linjassa tietysti on, mutta ”Carnal Demise” ei sisällä yhtäkään huonoa kappaletta.

9/10

Kappalelista:
1. Flatline Fever
2. Dead End Stare
3. Scum
4. Troubleloaded/Demonspeed
5. League
6. The Pulse Of The End
7. Knives And Nails
8. True Fallacy
9. Sleighride

Kirjoittanut: Eeli Helin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy