Carnifex – Die Without Hope
Kalifornian San Diegosta kotoisin oleva Carnifex julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2007, ja ovat tästä eteenpäin pysyneet pinnalla jokaisen core-mättäjän soittolistoissa. Seitsemän vuotta on kulunut ja nyt yhtye julkaisee viidennen kokopitkän albuminsa ”Die Without Hope” maaliskuun 4. päivä.
Aloitetaan suoraan siitä, että ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ei jää oikein mitään korvien taakse. Kyseessä on kuitenkin deathcore-yhtye, joka vaatii muutaman kuuntelun lisää ennen kuin saa sen kaiken ”oleellisen” sieltä biisien seasta irti, joten annetaan vielä uusi mahdollisuus.
Toisen, kolmannen ja vielä neljännenkin kuuntelukerran jälkeen olo oli vielä hieman outo, sillä en osaa sanoa, että tykkäsinkö koko levystä vai en. Eli listataanpa yksinkertaisesti levyn miinukset sekä plussat ja tehdään yhteenveto.
Mainos päättyy
Aloitetaan siis levyn miinuspuolista: biisit ovat kaikesta tarkoista kitara-, basso- ja rumpukuvioista huolimatta hieman ohimeneviä. Harva kappale sisältää minkäänlaista kertsiä tai tarttuvaa rytmiä ja kuviot tuntuvat vaihtuvan vähän turhaan tiuhaan tahtiin, mutta näistä huolimatta biisit osaavat kuitenkin olla keskenään hyvin samankaltaisia. Tavanomaisia tilulilu-sooloja pusketaan jatkuvasti, eikä riffikuviotkaan tunnu muuttuvan juuri yhtään. Mutta kyseessähän on melko genren juurilla oleva yhtye, niin tämä asia on ihan oletettavaa. Yksinkertaisesti sanottuna: levyllä on vain muutama kappale, jotka jollain erikoisella tavalla onnistuvat erottumaan joukosta. Muiden kappaleiden ollessa hyvin itseään toistavia, levy pitää kuunnella monta kertaa lävitse, että nämä onnistuu huomaamaan.
Sitten plussat. Aloitetaan levyn toisesta ja kolmannesta raidoista, jotka kantavat nimiä ”Dark Days” ja ”Condemned To Decay”. Kyseessä on melko perus ”rynkyti rynkyti” -kappaleet, mutta ne tuovat pientä mielenkiintoa kuunteluun tarjoilemalla black metal -tyyppisiä piano ja viulukuvioita, jotka on toteutettu melkoisen loistavasti. Myös näiden kappaleiden soolo-osuuksista voi havaita pieniä melodian poikasia.
Biisien sanoitukset ovat erittäin vahvoja ja tajunnan räjäyttäviä, ja niistä saa myös yllättävän hyvin selvää, vaikka ne toimitetaan örinä/murina -tekniikalla korviin. Bändin sanoittajalla on tainnut olla hieman ongelmia tyttöystävänsä tai muun rakkaan kanssa, sillä todella monesta kappaleesta huomaa selvän yhteyden pettämiseen ja jättämiseen. Esimerkiksi kappaleen ”Rotten Souls” ”Everything I do is to forget you” lausahdus kuulostaa jo aika selkeältä ajatukselta. Tai sitten lyriikoilla on vielä monimutkaisempi sanoma, jota en vain ymmärrä. Mutta myös tuo kyseinen kappale on niitä harvoja, joihin sisältyy pienimuotoinen kertosäe, jonka tahdissa on kiva veivata niskalihaksia.
Mainos päättyy
Plussaksi mainittakoon vielä koko yhtyeen soitintaidot. Jokainen jäsen loistaa omassa osuudessaan, eikä kukaan jää toisen varjoon ja kaikki toimii jotenkin erikoisen täydellisesti yhteen. Vaikka meininki on hieman sekavaa, niin se on silti erittäin selkeää ja miellyttävän aggressiivista.
In conclusion: kyseessä on todella tykittävä levy, mutta valitettavasti se on kuultu vähän liian monta kertaa ennenkin. Muutama kappale tarjoaa jotain pientä uutta, mutta ei tämä levy genreä tule vielä muokkaamaan, vaan meininki on juuri sitä mitä deathcorelta voit odottaa. Näistä asioista huolimatta levystä kuitenkin jollain tasolla nauttii, oli se sitten vain taustalla soimassa tai reenimusiikkina, niin se jotenkin jää vain mieleen. Meno on aggressiivista ja tempo tuskin tulee koskaan tällä yhtyeellä laskemaan.
Eli siis, jos olet nauttinut Carnifexin aikaisemmista levyistä tai synkkä ja raskas musiikki on sinun juttusi, niin tämä on juuri sinulle tehty. Muuten en tätä suosittelisi hirveän kovaan ääneen.
7/10
Kappalelista:
1. Salvation Is Dead
2. Dark Days
3. Condemned To Decay
4. Die Without Hope
5. Hatred And Slaughter
6. Dragged Into The Grave
7. Rotten Souls
8. Last Words
9. Reflection Of The Forgotten
10. Where The Light Dies
Mainos päättyy
https://myspace.com/carnifexmetal
Kirjoittanut: Jussi Nurmi