Carousel – 2113

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.8.2015

Carousel-nimisiä yhtyeitä löytyy Pohjois-Amerikasta parikin kappaletta; nyt arvostelussa oleva ”2113”-levy on Pittsburgista, Pennsylvanian osavaltiosta kotoisin olevan rockryhmittymän julkaisu. Bändin levy-yhtiö Tee Pee Recordsin sivuilla olevassa esittelytekstissä mainitaan yhtyeen musiikillisiksi esikuviksi mm. Thin Lizzy, Diamond Head sekä Motörhead. Itse kuitenkin vertaisin Carouselin edustamaa musiikkityyliä suoraan KISSiin, sen verran selkeitä yhdenvertaisuuksia esimerkiksi ”Trouble” sekä ”Highway Strut” -kappaleissa on bändin tuotantoon. Tässä tapauksessa vertaus kannattaa ottaa ehdottomasti kehuna!

Vaikka ”2113” edustaa huomattavan perinteistä rockin suuntausta, tempaa se mukaansa tarttuvilla melodioillaan. Itsekin basismia sairastaneena osaan arvostaa varsin monipuolisia, kappaleille tymäkän dynamiikan luovia bassokuvioita sekä monipuolisia rumpukuvioita. Tunnelman viimeistelevät perinteikkäät kitarariffit ja -leadit sekä Dave Wheelerin vahva lauluääni. Pakosta tässä alkaa jalka nytkää ja niska nyökkyä musiikin tahdissa! Tosin kaksillakin eri kuulokkeilla kuunneltuna soundi mättää hieman: Bassovoittoisilla kuunteluvehkeillä laulu ja kitarat tuppaavat paikoitellen hukkumaan rytmiryhmän alle, kun taas neutraaleilla soundeilla varustetuilla musiikkikuulokkeilla musiikin ilmavuus kärsii hieman. Pieni ongelma on kuitenkin helppo antaa anteeksi levyn edetessä.

Omiksi levyn suosikeikseni nousevat todella jämäkkä ”Photograph” sekä lähinnä rauhalliseen tunnelmointiin pohjaava ”Strange Revelation”. Myös levyn päättävä Joe Walsh -coverointi ”Turn To Stone” onnistuu perustelemaan levylle päätymisensä loistavasti. Levy onkin varsin tasaista laatua hieman heikompaa ”Buried Alive In Your Arms” -kappaletta lukuun ottamatta. Kuulostaa kuin Wheeler olisi laulanut kyseisen studiovedon pienessä flunssassa, sen verran heikompi hänen äänensä on muuten vahvaan suoritukseen verrattuna. Myös muissa biiseissä tasaisen vahvasti soittavan yhtyeen suorituksessa kuuluu pientä hapuilua ja laiskuutta. Krapula?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perinteisen hardrockin ystäville Carouselin ”2113” on hyvä lisä levykokoelmaan, joskaan ei pakko-ostos. Ainakin omassa soittimessani tämä tulee pyörimään myös jatkossa silloin tällöin kaivatessani takaisin kultaiselle 80-luvulle. Kerkesinhän minä sentään melkein kaksi vuotta sitä kokea vauvana. Täh? Eikö kelpaa? On se nyt perkele!

7½/10

Kappalelista:
1. Trouble
2. Photograph
3. Buried Alive In Your Arms
4. Jim’s Song
5. Highway Strut
6. Strange Revelation
7. Man Like Me
8. 2113
9. Turn To Stone (alkup. Joe Walsh)

https://www.facebook.com/pages/Carousel/220084014687656

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Miika Hänninen

Luetuimmat

Uusimmat