Carpenter Brut huipensi festivaaliviikonlopun: Ilosaarirock 2023, osa 3

Ilosaarirockin tämänkesäinen päätöspäivä vietettiin aurinkoisessa ja jos ei helteisessä, niin ainakin kuumassa säässä Laulurinteen festivaalialueella Joensuussa. Kahden edellisen päivän tapahtumista voit lukea perjantain sekä lauantain raporteista. Sunnuntaina allekirjoittaneen jalkapohjat olivat jo hellinä ja selkääkin kolotti, eikä vettä väkevämpiä nauttineilla festarikävijöillä varmasti ollut sen raikkaampi olo. Vaan säryistä viis, kesän parasta viikonloppua – kuten Ilosaarirock on itseään osuvasti markkinoinut – ei noin vain jätetä kesken loppusuoralla. Valitettavasti Kaaoszinen kuvaajat eivät sunnuntaina päässeet taltioimaan meininkiä lavalla taikka yleisössä, joten tämän artikkelin kuvitus on aiemmilta festaripäiviltä.

Kolmas päivä oli itselleni hieman kahta edellistä lyhyempi, sillä hivuttauduin alueelle vasta iltakahdeksaksi kuuntelemaan Kissan soittoa. Soundi-lavalla esiintynyt rock-yhtye oli ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa ja sai heti hyvän vastaanoton, sillä paikalle oli saapunut kiitettävästi väkeä. Seitsikon musiikki ja esiintymisasut veivät läsnäolijat suoraan jonnekin -70-luvulle ja kappaleet kuten ”Sä oot paha”, ”Tiikerirock” ja ”Katujuna” saivat lanteet liikkeelle taaempanakin yleisössä. Baarialueella intouduttiin pyörittämään pittiä eikä väsymyksen annettu latistaa tunnelmaa toisessakaan lohkossa. Kissa osoitti olevansa erinomaisen viihdyttävä liveorkesteri ja sai keikan myötä itselleen allekirjoittaneen lisäksi varmasti monta muutakin uutta kuuntelijaa.

Koko festivaalin huipentuma, ainakin omasta mielestäni, koitti iltayhdeksän jälkeen Tähtiteltan suojissa – siellä nimittäin soitti Carpenter Brut. Ranskalainen synthwave-artisti oli itselleni se koko Ilosaarirockin odotetuin esiintyjä, eikä keikka tuottanut pettymystä. Lavalla nähtiin kolme soittajaa, itse artisti kosketinten takana sekä rumpali ja kitaristi tuomassa musiikkiin ytyä. Introbiisiksi oli valikoitu ensi kertaa näitä reivejä todistanutta toimittajaa hieman yllättäen ”Everybody (Backstreet’s Back)”. Sen jälkeen setti pyörähtikin kunnolla käyntiin – ei välispiikkejä, vain taivaallista (vai helvetillistä?) jytinää. ”Turbo Killer” soi levyversiosta aavistuksen poikkeavana livesovituksena, ja viimeisenä kuultiin Yann Lignerin kanssa tehty cover -80-luvun ”Flashdance”-elokuvaan tehdystä ”Maniac”-klassikosta. Yleisöä ei ollut aivan tungokseksi asti, mutta se jaksoi tanssia ensimmäisistä viimeisiin nuotteihin saakka kuin käynnissä olisivat olleet maailmanlopun bileet. Merci beaucoup!

Carpenter Brutin lopetettua löntystelin jokseenkin vastahakoisesti kohti päälavaa, jossa suomirock-suuruus Apulanta käynnisti oman keikkansa sunnuntain pääesiintyjänä. Yli 30-vuotisen uran tehnyt yhtye oli Ilosaarirockissa nyt jo viidettätoista kertaa, ja on näin ollen eniten näillä kinkereillä esiintynyt artisti koskaan. Yleisöä oli valtavasti ja yhtye tarjoilikin sille käytännössä kaikki hittinsä. ”Mitä kuuluu”, ”Viisaus ei asu meissä”, ”Ravistettava ennen käyttöä”, ”Armo”, ”Teit meistä kauniin”, ”Pahempi toistaan”, ”Jumala” ja ”Valot pimeyksien reunoilla” eivät yhteislaulun voimakkuudesta päätellen jättäneet faneja kylmiksi. Itseäni vaivasi sama sairaus kuin aina Apulannan kohdalla, eli täydellinen kiinnostuksen puute. Vaillinaisuudestani tietoisena poistuin alueelta keikan loppupuolella, mutta viimeiset kappaleet kantautuivat vielä satojen metrien päähän porteilta, joten en kokenut jääväni mistään paitsi.

Kokonaisuutena kolmipäiväinen Ilosaarirock oli suunnilleen niin mainio kokemus kuin kesäfestarit voivat olla. Viikonlopuksi oli luvattu epävakaista säätä sadekuuroineen ja ukkosineen, mutta kuten konkarit tietävät, Rokissa paistaa aina aurinko. Sadetta ei tapahtuman käynnissä ollessa saatu kuin lyhyesti pariin otteeseen, ja lämpimän perjantain jälkeen kaksi jälkimmäistä päivää olivat suorastaan helteisiä. Järjestyksenvalvojilla pitikin kiirettä Tähtiteltalla, kun tiiviisti pakkautuneille eturiveille piti kantaa juotavaa ja pitissä juoksevia viilentää vesisuihkulla useimmilla siellä todistamillani lauantain ja sunnuntain keikoilla. Henkilökunta oli totuttuun tapaan aina ystävällistä ja avuliasta, ruoka- ja juomatarjonta oli ilahduttavan monipuolista, ja Laulurinteen vehreät nurmikentät tarjosivat mahdollisuuden ruodon lepuuttamiseen keikkojen välillä. Järjestelyt toimivat siis omasta näkökulmastani erinomaisesti, ainoana selkeänä miinuksena lauantaina Sleep Tokenin keikkaa edeltäneet tekniset ongelmat.

Ilosaarirock tarjosi tälläkin kertaa musiikkia monipuolisesti eri genreistä, sekä pitkään uraa tehneiltä että tuoreemmilta artisteilta ja yhtyeiltä. Jo useamman vuoden ajan on sosiaalisessa mediassa napistu siitä, että tapahtumassa ei nimestään huolimatta ole rock-musiikkia juuri lainkaan, mutta ainakin tämänvuotisen kattauksen perusteella moinen puhe voidaan kuitata mielensäpahoittajien liioitteluna. Raskaan musiikin ystäville oli joka päivälle nähtävää ja kuultavaa, erityisesti niille, joiden makuun sopivat metallin lisäksi myös punk ja ei-niin-raskas rock. Ilosaarirock ei kuitenkaan ole Tuska tai Steelfest, joten leijonanosa festivaalille kiinnitetyistä esiintyjistä tulee aina olemaan valtavirta-artisteja. En kuitenkaan panisi pahakseni, jos ensi kesäksi paikalle saataisiin jokunen metalliyhtye enemmän kuin tänä vuonna.