Cattle Decapitationilta lisää maistiaisia uudelta levyltä: ”The Unerasable Past” -kappale musiikkivideoineen katsottavissa

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 23.11.2019

Yhdysvaltalainen äärimetalliyhtye Cattle Decapitation on julkaissut uuden ”The Unerasable Past” -nimisen kappaleen taiteilija Wes Benscoterin luoman lyhytelokuvatyyppisen musiikkivideon kera. Kappale tulee löytymään yhtyeen tulevalta albumilta ”Death Atlas”, joka ilmestyy 29. marraskuuta Metal Blade Recordsin kautta. Yhtyeen laulaja ja taiteellinen johtaja Travis Ryan kommentoi videota ja sen tuottajaa näin:

”Kun Wes kertoi minulle, että hän haluaisi tehdä musiikkivideon meille, olin sanaton. Musiikkivideo, joka limittyy täysin albumin kansitaiteeseen ja väripalettiin, oli jotain, mitä olen aina halunnut tehdä mutta jonka en koskaan uskonut toteutuvan. Kuten lyriikoista näkyy, ilmassa ei väreile kauheasti toivoa, joten hänen tarjottuaan luovia käsiään musiikkivideota varten, nappasimme kiinni ajatuksesta ja ajan myötä se hioutui kunnianhimoisempaan, lyhytfilmin muotoon. — Wes Benscoter on todistanut, että hän on taiteen mestari, joka yhdistää lukuisia taidemuotoja yhdeksi kaaosmaisen kauniiksi, harvinaislaatuiseksi taidefilmiksi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tunteita herättävän taidokkaan musiikkivideon/lyhytelokuvan voit katsoa alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat