”Death Atlas” on vuonna 1996 Yhdysvaltain San Diegossa perustetun Cattle Decapitation -yhtyeen  kahdeksas studioalbumi, ja edellisestä studiotyöstä (”The Anthropocene Extinction”) onkin kulunut jo nelisen vuotta, joten voidaan todeta, että käsillä olevaa tuotantoa on vähintäänkin odotettu.

Levyn ensimmäinen sinkku julkaistiin jo syyskuussa, ja ”One Day Closer to Death” asettikin odotukset todella korkealle tulevan suhteen. Noin kuukautta myöhemmin julkaistu ”Bring Back the Plague” nappasi fiilikset vielä potenssiin kaksi. Levyn teemana ihmiskunnan loppu – tuho, itseaiheutettua tai ei. Mikä voi mennä pieleen? ”Death Atlas” on juuri sitä, mitä se on luvannut, mutta raskaampaa – HYVIN paljon raskaampaa kuin mikään aikaisempi yhtyeen tuotannosta. Kaikki kulminoituu levyn nimikappaleeseen, joka myös päättää albumin. Yli yhdeksänminuuttinen ”Death Atlas” on ehdottomasti myös levyn paras kappale, vaikka se onkin pitkä kuin nälkävuosi mutta sisältää ehdottomasti mielenkiintoisimman kappalerakenteen, laulut, riffit ja melodiat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Perinteisesti levyn lauluista vastaa vokaalilahjakkuus Travis Ryan, rummuissa Dave McGraw ja kitarassa Josh Elmore. Ensikertalaisina levyllä kuullaan basisti Olivier Pinardia ja toista kitaristia Belisario Dimuziota. Pinard myös korvaa Derek Engemanin, joka keikkailee nykyisin ahkeraan Philip H. Anselmo & The Illegals -yhtyeen kanssa. Albumin tuotannosta vastaa Dave Oterro, jonka valvonnan alla on tehty yhtyeen kaksi aikaisempaa studioalbumia.

Kolikolla – tai siis tässä tapauksessa levyllä – on kuitenkin kaksi puolta. Samalla, kun levy on heittämällä raskainta Cattle Decapitationia ikinä, on se myös välillä hyvin paatoksellinen ja monotoninen. Se saattaa sanomaltaan tuntua myös itseään toistavalta manifestilta, joka vie mahtipontisuudessaan ja yksitoikkoisuudessaan pontta sen varsinaiselta sanomalta. Yhtyeen tuotanto on aina ollut ”ajattelevan ihmisen” musiikkia – sellaisen, joka on tietoinen ympärillään tapahtuvista asioista. Suhteesta ympäristöön, luontoon ja eläimiin. Sellaisen, joka tiedostaa sen seikan, että saatamme olla menossa kohti vääjämätöntä, kiihdytettyä loppua, ja se on meidän oma vikamme.

Joka tapauksessa kun tämän teoksen on lopulta päässyt alusta loppuun, skippaamatta yhtään kappaletta, on olo väsynyt. Jo ennen puoltaväliä ”Death Atlasia” alkaa olla olo jo sellainen, että tämä on jo kuultu, mutta se vaan jatkuu ja jatkuu, vaikka loppupuolella levyä onkin pari hyvää kappaletta. Levy on niin massiivinen, että sen kuuntelemiseen vaaditaan keskittymistä, jos siitä haluaa saada kaiken irti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Death Atlas” on äärimmäisen hyvin tuotettu, sortumatta ylilyönteihin. Bändi on kuitenkin ahtanut kappalemäärään nähden jokaiseen biisiin niin paljon tavaraa, että se tuntuu vähän pakotetulta ja puurtamiselta. Tuntuu kuin yritettäisiin syöttää väkisin jotain, mitä ei halua suuhunsa pistää – tai siis soittaa sitä, mitä ei haluaisi kuulla. Cattle Decapitation on myös onnistunut luomaan vuoden raskaimman kokonaisuuden mutta samalla myös erittäin kaoottisen, epätoivon valtaaman ja jopa hieman masentavan kuuntelukokemuksen, josta jää päällimmäisenä pintaan hämmennys ja uupumus. Ottaen huomioon yhtyeen sanoman ja eettiset periaatteet se saattaa olla myös levyn tavoite tunnetilasaavuttamisen osalta.

7/10

Kappalelista:
1. Anthropogenic: End Transmission
2. The Geocide
3. Be Still Our Bleeding Hearts
4. Vulturous
5. The Great Dying
6. One Day Closer to the End of the World
7. Bring Back the Plague
8. Absolute Destitute
9. The Great Dying II
10. Finish Them
11. With All Disrespect
12. Time’s Cruel Curtain
13. The Unerasable Past
14. Death Atlas

Cattle Decapitation Facebookissa
Cattle Decapitation kotisivut