Charon, enkelin nousu, tuho ja uusi nousu 1/2: ”Se kaatui vähän tämmöiseen ongelmaan”

Charon tekee paluun lähes 15 vuoden hiljaisuuden jälkeen. Laulaja JP Leppäluoto ja rumpali Antti Karihtala käyvät Kaaoszinen kaksiosaisessa syvähaastattelussa läpi, miten raahelaisbändi nousi suosionsa huipulle, romahti ja päätti tulla takaisin. Tämä on ensimmäinen osa.

”Siinä Charon oli. Hän joka hallitsee noita kolkkoja rantoja. Rähjääntynyt jumala: harmaantuvasta parrastaan lähtien.”

Antiikin kreikkalaiset uskoivat, että Charon, Pimeyden ja Yön jumalien poika, kuljetti kuolleet kolikkoja vastaan Akheronin ja Styksin jokia pitkin Haadeksen hallitsemaan Manalaan. Paluulippuja lautturin kyytiin ei lähtökohtaisesti myyty.

Manan majoilta voi mytologian mukaan joskus tulla kuitenkin takaisinkin. Niin myös tosielämässä. Charon on nimittäin myös Raahesta kansainväliseen suosioon lennähtänyt melankolisen goottimetallin bändi, joka soitti viimeiset viralliset keikkansa heinäkuussa 2011.

Yhtye jätti faninsa tavalla, että vallitsevaksi käsitykseksi jäi, että kyseessä olivat jäähyväiset. Niin oli tarkoituskin. Nyt lautturi kuitenkin soutaa bändin ilman vastavirtaa takaisin elävän musiikin pariin vuosikausien hiljaiselon jälkeen. Raahelaiset soittavat ainakin kahdeksan keikkaa alkusyksystä 2025.

Kaaoszine perehtyi laulaja JP Leppäluodon ja rumpali Antti Karihtalan kanssa, mihin suuntaan Charon seilaa ja miten syvissä vesissä aikoinaan on käyty.

Karihtala: ”Tuntuu, että on ihme, että tämä tapahtuu.”

JP: ”Jotenkin tämä ei edes tuntunut paluulta, mikä on tosi kummallista. Tämä on vitun kliseistä, mutta Charon on aina ollut jossain.”

”Mää oon jossakin bändissä!”

”Pitkä parta laskeutuu. Kampaamattona ja ruokottomana. Hänen silmänsä ovat kuin tyhjät liekehtivät uunit.”

Iso osa Fall of Angels – Reunion Tourin keikkojen lipuista myytiin loppuun vain minuuteissa. Helsingin Tavastialle oli suorastaan varattava ylimääräinen konsertti, joka meni nopeasti täyteen sekin. Fanit ovat riemuissaan ja bändin jäsenet lähinnä hämmentyneitä.

Ymmärtääkseen kumpaakin näkemystä, on palattava 1990-luvun alun Raaheen. Harvemmin haastatteluja antaneen Antti Karihtalan mukaan tuo aika tuntuu kaiken jälkeen kaukaiselta ja käsittämättömältä. Leppäluodon mukaan suorastaan aivan eri elämältä.

Karihtala soitti aggressiivista ja raakaa death metal -musiikkia yhdessä kitaristi Jasse Hastin, basisti Teemu Hautamäen ja kitaristi Pasi Sipilän kanssa. Siis täysin erilaista musiikkia kuin millä Charon myöhemmin saavuttaisi suosionsa. He perustivat bändin virallisesti vuonna 1992.

Jääräpäiset raahelaisnuoret olivat määrätietoisia ja päättäväisiä tekemisissään. Leppäluoto ilmestyi ensimmäisiä kertoja treenikämpälle vuoden 1994 loppupuolella.

Karihtala: ”Palikat tipahtivat pöydälle. Se oli iso muutos. Tuntui, että saimme uuden vaihteen silmään, kun saimme puhtaan laulun mukaan. Meillä oli mahdollisuus tehdä biisejä ihan eri tavalla. Se oli aivan helvetin siistiä, että pystyimme vetämään sillä tavalla aikana, kun Faith No More oli isoimmillaan.”

Nuorille oli selvää, että coverien läpsyttelyn sijaan he alkaisivat tehdä heti omia biisejä. Ihan sama millaisia, kunhan ne olivat omia. Yhteisistä treeneistä ei oikeastaan edes sovittu. Kaikki vain ilmestyivät paikalle. Ryyppäämisen sijaan he lähtivät nimenomaan tekemään musiikkia pedantilla asenteella.

Leppäluoto kertoo, että hän oli aiemmin lähinnä ”leikkinyt” harrastebändeissä, mutta nyt hän alkoi toden teolla kirjoittaa ensimmäisiä laulumelodioitaan ja kappaleitaan. Ensimmäiset laulukamansa hän roudasi Charonin kämpille vuonna 1995. Hän liittyi bändiin täysjäseneksi samana vuonna.

Bändi löysi uomansa. Jäsenistö kuunteli tuolloin paljon muun muassa Paradise Lostia ja Edge of Sanityä. Leppäluodon liittyminen oli Karihtalan mukaan käänteentekevä hetki kaikille – yhdessä ja erikseen. Leppäluotoa edeltävä aika oli ”askartelua”, mutta nyt asetelma oli selvä… kaikille muille paitsi yhdelle.

JP: ”Luulin, että käyn vain vähän pyörähtämässä, mutta sitten he pyysivät, että otetaan promokuvia. Olin, että ’tuunko määkin? Nyt täytyy tilata rotsi Leatherheaveniltä!’ Tuntui ekaa kertaa, että ’ei vittu! Mää oon jossakin bändissä!’ Se oli ihan mieletöntä!”

”Meijän pittää olla kovempia ku he”

”Rasvasta tahrautunut liivi sitoo hänen säädytöntä olemustaan. Hän levittää purjeensa, ja alkaa ohjata sauvallaan.”

Örinä- ja huutolaulut vaihtuivat luonnostaan Leppäluodon puhtaampaan tummaääniseen ilmaisuun. Kun raahelaiset alkoivat saada keikkoja Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolellekin, heillä oli aito näyttämisen halu tai jopa tarve siihen. Erityisesti Helsingissä.

Karihtala: ”Silloin piti näyttää, että ’meijän pittää olla kovempia ku he’. Tarjonta oli pohjoisessa aina vähäisempää. Meidän piti sillä pikkuporukalla pärjätä. Oltiinhan me aika helvetin tikissä, kun me tultiin kylille!”

Nuoret saattoivat matkustaa ensin kymmenen tuntia bussilla etelään, hoitaa roudaukset sekä muut valmistelut ja soittaa keikan pois yhdeltä yöllä. Reipas meininki saattoi jatkua muissa merkeissä aamukahdeksaan. Kuvio joko toistui seuraavana päivänä, tai he ryttyyttivät samoilla silmillä kotiin.

Tarjonta oli pohjoisessa aina vähäisempää. Meidän piti sillä pikkuporukalla pärjätä. Oltiinhan me aika helvetin tikissä, kun me tultiin kylille!

Charonin esikoisalbumi Sorrowburn ilmestyi vuonna 1998. Levyllä on vielä kuultavissa hieman vaikutteita death metal -juurista myös lauluissa. Miesten mukaan teknisemmät nyrjähdykset ja laskemista vaativat koukut eivät kuitenkaan koskaan poistuneet kokonaan instrumenttipuolella.

Leppäluodon oma elämäntilanne muuttui suuresti, kun hän lähti Tornioon opiskelemaan. Samaan soluasuntoon päätyi muuan Sami Kukkohovi, joka oli hiljattain kiinnitetty Muhos-lähtöisen Sentencedin basistiksi.

JP: ”Siitä alkoi vitullinen miinoittaminen, että Charonin pitää olla Senareitten lämppärinä Suomen-rundilla. Siinä ohjattiin laivaa!”

Yhteiskiertue toteutuikin, kun Sentenced kiersi Crimson-levynsä tiimoilta 2000-luvun taitteessa. Charon valmisteli toista levyään Tearstained, joka ilmestyi vuonna 2000. Tyyli oli muuttunut huomattavasti kevyemmän goottirokin suuntaan edeltäjäänsä verrattuna.

Sentencedin lämppääminen oli Charonille ”maailman isoin juttu”, vaikka Leppäluodon mukaan bändi rahoittikin kiertueen käytännössä omasta taskustaan. Välillä he seurasivat pääesiintyjän mukavaa bussia pakettiauton tai kuomullisen peräkärryn kanssa. He oppivat kuitenkin paljon ja kasvoivat yhtyeenä.

JP: ”Me nukuttiin jääkylmän pakettiauton perällä, lehtiroskiksissa ja missä milloinkin! Tämä vaan nyt tehdään. Yksikään meistä ei lähtisi vastaavaan enää nykyisin. Se oli vain hauskaa aikaa, nuorten jätkien reissu.”

”Kättä ja känni päälle”

Liihottelevien aaveiden rahti kulkeutuu hänen hatarassa perässään. Hän katsoi vuosia, vaan vuodet olivat katsoneet myös häntä.”

Liittolaisuus Charonin ja Sentencedin jäsenten välillä syveni. Antti Karihtala päätyisi vuosia myöhemmin soittamaan kitaristi Sami Lopakan ja basisti Sami Kukkohovin kanssa ruosteista tuomiopäivämetallia soittavaan KYPCKiin.

Leppäluoto tutustui yhteisillä keikoilla vokalistikollegaansa Ville Laihialaan, joka halusi pelkän laulamisen lisäksi soittaa kitaraa. Laihiala kysyikin, kiinnostaisiko Leppäluotoa lähteä laulamaan hänen perustamaansa Poisonblackiin hänen sijastaan.

JP: ”Olin todella otettu, että Ville pyysi mua laulamaan. Se tehtiin heti selkeäksi, että mää voin tehdä yhden levyn ja siihen liittyvät rundit. Se oli heti kättä ja känni päälle Villen kanssa, mutta Charon oli intohimo ja koti. En voinut kuvitellakaan, että lähtisin kokonaan jonkun toisen bändin matkaan.”

Charon työsti kolmatta levyään, ja Poisonblack sai vielä odottaa. Musiikkivaikuttaja Ewo Pohjola oli onnistunut kiinnittämään Charonin Spinefarmille Sentenced-kiertueen Tavastia-keikan jälkeen. Pitkän linjan tuottaja Mikko Karmila teki löydöksen yhdestä uudesta raakileesta, josta voisi saada ”jonkinlaisen biisin”. Kyseessä oli Little Angel.

Leppäluodon mukaan bändi ei olisi edes halunnut niin yksinkertaisesta kappaleesta single-julkaisua. He eivät osanneet kuvitellakaan, että siitä voisi muodostua minkäänlainen hitti. Karihtalan mukaan Nightwishin managerina toiminut Pohjola nappasi ensimmäisen masteroidun CD-version mukaansa.

Karihtala: ”Me oltiin Finnvoxin studioilla. Tarkoitus oli testata, miten ihmiset pyörivät helsinkiläisen rokkibaarin tanssilattialla biisin tahtiin. Ensin baarissa tuli valomerkki. Vihreä valo tuli heti seuraavana päivänä.”

Leppäluoto ja Karihtala myöntävät suoraan, että tuotannossa ja levy-yhtiöissä haistettiin asiat, joita maalaiset eivät osanneet. Kyseessä olivat liian isot jutut.

Karihtala: ”Oli siinä semmoista tosissaan tekemistä ja yrittämistä. Mutta me tehtiin vaan! Eihän sitä laskelmoitu mitenkään, että nyt pitää tehdä tämmöisiä. Aina kun tuli jotain positiivisia juttuja, ne lyötiin reppuun ja uutta matoa koukkuun.”

”Täällä Jani Juntunen Lista-ohjelmasta”

”Nuoruuden tarmo ja syksyinen vehreys. Huoleton joukko riensi siihen missä hän seisoi täyttäen kohtalokkaan vuoksen reunan.”

JP Leppäluoto paljastaa Antti Karihtalankin yllätykseksi, että kun Charon esitti Little Angelin ensimmäisiä versioita muun muassa Jyväskylän Lutakossa, kappaleessa ei ollut vielä varsinaisesti sanoituksia. Siinä oli korkeintaan kertosäe valmiina, mutta Leppäluoto asteli pokkana lavalle.

Karihtala: ”Siis silloin, kun sitä ei ollut vielä levytetty? Onko näin?! Vittu mitä touhua! No, läpi meni.”

Ja hyvin menikin. Little Angelistä tuli lopulta jättimenestys, joka soi kaikkialla. Karihtala kertoo, että bändin jäsenistä tuntui lähinnä ihmeelliseltä, kun he kuulivat oman kappaleen radiosta.

Sitten Little Angel tuleekin kolmosena ja puhelimeen soittaa tuntematon numero! ’Täällä Jani Juntunen Lista-ohjelmasta. Miltä tuntuu, kun olette kolmantena?’ Äiti kirkui taustalla.

Leppäluoto kertoo, että 2000-luvun alussa radion Lista-ohjelma oli sellainen, ettei sijoituksia tiennyt ennakkoon. Hän oli kylässä äitinsä luona odotellen toiveikkaana puhelua toimittaja Jani Juntuselta. Soitettavat kappaleet alkoivat kuitenkin soida jo top 10 -sijoilla.

JP: ”Olin varma, että se oli unohtunut. Sitten Little Angel tuleekin kolmosena ja puhelimeen soittaa tuntematon numero! ’Täällä Jani Juntunen Lista-ohjelmasta. Miltä tuntuu, kun olette kolmantena?’ Äiti kirkui taustalla. Se hetki oli täysin epäuskoinen.”

Charonin kolmas albumi Downhearted ilmestyi vuonna 2002 ja nousi kolmannelle listasijalle. Little Angelin single oli ensimmäisellä viikollaan kuudes. Levy nosti bändin todelliseen nousukiitoon. Pieni enkeli siivitti raahelaiset samana vuonna ensimmäisille ulkomaankeikoille ja Nightwishin lämppäriksi isoihin kuvioihin. Raahelainen näyttämisen halu nosti jälleen päätään.

Leppäluoto piti Ville Laihialalle antamansa lupauksen, ja Poisonblackin esikoisalbumi Escapexstacy ilmestyi vuonna 2003. Samana vuonna julkaistiin kuitenkin myös Charonin neljäs levy The Dying Daylights, ja Leppäluoto jätti sovitusti Poisonblackin keskittyäkseen Charoniin.

Leppäluoto ja Karihtala sanovat kokeneensa, että he olivat rakentaneet yhteisen ”jutun” parhaiden kavereidensa kanssa vuosien työllä. Se ei saisi valua hukkaan. Ainakaan vielä.

”Me tullaan ihan rokkitähtinä asemalle!”

”Miehiä ja vaimoja, poikia ja naimattomia neitoja. Mahtavien sankareiden majesteettisempia varjoja. Ja nuorukaisia haudattuina isiensä silmien edessä ontoin vaikerruksin ja kirkaisuin, vaimein itkuin.”

Charon eli kulta-aikaansa vuosina 2002–2003. Bändi piti hauskaa musiikin ympärillä ensin Suomessa ja myöhemmin Euroopassa ja Venäjällä. JP Leppäluoto kokee nyt, että he olivat silloin eri ihmisiä ja kyseessä oli eri porukka kuin nykyään. Kaikkia seikkailuja ei luonnollisesti voi kertoa julkisuuteen.

JP: ”Ne on parhaita reissuja ja mahtavia muistoja! Mutta me ei koskaan sekoitettu sitä lavalle. Se oli timanttista jyystöä aina. Muut juhlat oli sitten erikseen.”

Karihtala näkee, että vuodesta 2002 eteenpäin he eivät enää jännittäneet, tuleeko keikoille porukkaa. Bändillä oli itsevarmuutta ja vahva luotto omaan tekemiseen. Leppäluoto muistelee lämmöllä, kun Charon palasi kuumana kesäyönä Nummirockista kotiin kehuen toisiaan.

JP: ”Venäjällä paukahti aika isoksi jo heti eka reissu. Siellä oli isoja klubeja ja järjetön meininki! Me oltiin vissiin vähän otettu yön aikana ja heräiltiin junasta Pietarin rautatieasemalla. Katsottiin ikkunasta. Siellä oli ihan saatanasti jengiä ja faneja! ’Jätkät! Nyt saatana! Me tullaan ihan rokkitähtinä asemalle!’”

Kumpikin kokee, että metallimusiikin suosio alkoi kuitenkin yleisesti laskea tasaisesti vuodesta 2005 eteenpäin. Samana vuonna ilmestyi bändin viimeiseksi jäänyt levy Songs for the Sinners. Leppäluodon ja Karihtalan mukaan se on paras levy, jonka Charon on tehnyt. He odottivat uutta nousua. Sitä ei tullut.

Karihtala: ”Me oltaisi varmaan tarvittu joku hyvä kiertue, että se olisi herännyt pikkuisen uudestaan. Se kaatui vähän tämmöiseen ongelmaan, että meidän olisi pitänyt päästä rundaamaan jonkun ison bändin kanssa. Mutta ei me saatu sitä aikaiseksi. Se oli aika iso asia, mikä meitä latisti.”

JP: ”Levyn luomisprosessi oli yllättävänkin helppo, mutta taltiointi itsessään tavallaan aika perseestä, vaikka saatiinkin paras jälki ikinä aikaan. Mää oon ollut siihen kaikkein tyytyväisin. Se jäi vain sutimaan paikalleen koko touhu.”

Leppäluodon mukaan he olisivat tarvinneet vetoapua ja lisää apukäsiä bändin ympärille. Oikean tyypin, joka olisi vienyt asioita eteenpäin. Heillä itsellään kun ei ollut ”mittään helevetin tajua tai tolokkua”. Raahelaisina he kuitenkin hakkasivat päätään huolella seinään, mikä kestäisi vielä vuoteen 2010 asti.

Enkelin siivet alkoivat väsyä, ja lautturi aloitti hitaan noutomatkansa.

Haastattelun toinen osa käy läpi Charonin hajoamista, sen herättämiä tunteita sekä paluupäätöksen taustoja ja tulevaisuuden kuvioita. Kursivoidut tekstit väliotsikoiden alla ovat vapaasti käännettyjä katkelmia roomalaisen Vergiliuksen Aeneis-eepoksesta.