Children Of Bodom – Blooddrunk

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.3.2008

Espoosta kajahtaa jälleen kerran, kun Suomen thrash metal ylpeys Children Of Bodom julkaisee uuden albuminsa nimeltä ”Blooddrunk” huhtikuun 9. päivä Spinefarm Recordsin kautta. Yhtyeen edellisestä albumista ”Are You Dead Yet?” on jo vierähänyt kolmisen vuotta ja uutta levyä on odotettu koko tämä aika vesi kielellä. Children of bodom on kuin huumetta; kun on kerran kokeillut ei siitä eroon pääse. Kolme vuotta on nyt kuivilla oltu. Kädet tärisevät ja kylmä hiki virtaa, kun laitan Blooddrunkin soittimeeni. Levy räjähtää käyntiin ja tajuntaan iskee viikate kerta toisensa jälkeen. Tätä kannatti odottaa!

Albumi lähtee käyntiin rallilla ”Hellhounds On My Trail”, joka on hyvä avausraidaksi. Kappaleesta heti tunnistaa Children Of Bodomin parhaimmat piirteet kuten nopean temmon sekä upeat soolot niin kitaroilla kuin koskettimillakin. Seuraavaksi pamahtaa ilmoille levyn nimikko kappale ”Blooddrunk”, joka on temmoltansa hieman hitaampi mutta osoittautuu erittäin toimivaksi ralliksi. Kolmas raita ”Lobodomy” on todella hyvän kuuloista turpaanvetoa ja kappale tuokin mieleen erään Amerikkalaisen yhtyeen nimeltä Lamb Of God. Neljäs raita ”One Day You Will Cry” ei oikeastaan tarjoile mitään uutta ja on aika perus kauraa, mutta kuulostaa silti paremmalta kuin useimpien bändien tuotanto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Numero viisi ”Smile Pretty For The Devil” tarjoaakin sitten sellaista menoa, että alta pois. Kappale on ehdottomasti yksi levyn parhaimmistoa agressiivisella otteellaan. Lisäksi raidan nopea tempo ja kerrassaan upeat kitarasoolot tekevät kappaleesta loistavan. Kappaleet ”Tie My Rope” ja ”Done With Everything, Die For Nothing” osoittautuvat hyviksi ralleiksi. Molemmissa kappaleissa on erittäin tarttuvat kertosäkeet ja jälkimmäisessä kappaleessa on varmasti levyn sairaimmat riffit. Jos tässä vaiheessa ei pääkallo heilu, niin vika on kuuntelijassa. ”Banned From Heaven” on levyn toinen hieman hitaampi raita ja juuri sopiva hengenveto ennen albumin päättävää ”Roadkill Morning”- raitaa. Albumin lopetus kappale on nimittäin sellaista hyper mättöä, että pää alkaa väkisinkin heilua vaikkei sitä itse tahtoisikaan.

Albumi on todella eheä kokonaisuus ja sen pari hitaampaa kappaletta todella tasapainottaa muuten niin energisen ja täynnä vauhtia olevan sisällön. Ehdottomiin plussiin on pakko laittaa jo edellisiltäkin levyiltä tutut kitara ja kosketinsoitin soolot, jotka kuuluvat ehdottomasti mailman parhaimmistoon. Mitään todella uutta levy ei tarjoile, mutta Children of bodom on aina eronnut muista omalla soundilla, joten eipä mitään tarvitse muuttaakkaan. Levy on pakko hankinta yhtyeen faneille ja muillekkin, jotka Children Of Bodomiin haluavat tutustua. Tästä on hyvä aloittaa elinikäinen Children Of Bodomin diggailu.

01. Hellhounds On My Trail

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

02. Blooddrunk

03. LoBodomy

04. One Day You Will Cry

05. Smile Pretty For The Devil

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

06. Tie My Rope

07. Done With Everything,

Die For Nothing

08. Banned From Heaven

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

09. Roadkill Morning

http://www.myspace.com/childrenofbodom

Kirjoittanut: Esa Rintamäenpää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 comments on “Children Of Bodom – Blooddrunk”

  1. Arto Mäenpää

    Vähän täytyy olla eri mieltä tästä. Mielestäni CD on aika tylsä julkaisu loppujen lopuksi. Children Of Bodom faneille varmasti hyvä ostos, mutta mitään uutta yhtye ei tosiaan tällä hutulla tarjoa.

    Arvio 3/5 mielestäni olisi hyvä. :)

  2. Simo

    Tosiaan jos katsoo ihan raa’asti niin johan nuo synatkin alkavat kuulostaa hyvin samoilta ja toistaa itseaan.

    Ei. Mitaan. Uutta.

Comments are closed.