Children Of Bodom – I Worship Chaos

Vuosi 2015 on ollut mieletön raskaan musiikin osalta. Sekä suomalaiset että ulkomaiset suuret bändit ovat nostaneet ”vuoden levyn” riman erittäin korkealle, ja sitä titteliä Children Of Bodomin yhdeksäs studioalbumi ”I Worship Chaos” luonnollisesti tavoittelee. Kansitaiteen väristä huolimatta levy ei tässä kilpailussa kultaa voita, mutta kotimaisten julkaisujen kategoriassa ”I Worship Chaos” tulee olemaan kärkipäätä. Vaikka Children Of Bodom kaaoksen palvontaa julistaakin, ei tämä albumi kaaosta ole. Kyseessä on rakenteeltaan ihan kelpo lätty.

Yllättävyys on ollut tämän vuoden positiivisin asia raskaassa musiikissa. Mokoma julkaisi kokonaisuudeltaan lähes täydellisen albumin, Amorphis palasi soundeissaan takaisin alkuajoille ja Ghost julkaisi levyn, jollaista en kenenkään uskonut pystyvän julkaisemaan. Vastaaviin yllätyksiin Children Of Bodom ei valitettavasti yllä. Albumi kuulostaa juuri siltä, mitä fanit odottavat – hyvässä ja pahassa.

Avausraita ”I Hurt” on yksi ennakkoon YouTubeen ladatuista lyriikkavideon sisältävistä kappaleista. Power metal -melodia muuttuu hetkessä rajuksi thrashiksi, jonka siivittämänä kappale etenee mukavasti. Kappale on odotetusti räväkkä ja toimiva aloitus levylle. Albumin Bodom-aiheinen biisi ”My Bodom (I Am The Only One)” on Alexi Laihon omien sanojen mukaan kappale, jonka sovittaminen oli todella vaikeaa, mutta joka lopulta muuttui yhdeksi albumin suosikeista. Hakkaavat riffit, tarttuva kertosäe ja viiltävä kitarasoolo saavat varmasti yleisön kädet ilmaan tulevalla maailmankiertueella.

Kolmas kappale ”Morrigan” valittiin ensimmäiseksi singlelohkaisuksi. Bändin mukaan kappaleen kuulleet naiset olivat innostuneet tästä tavallista enemmän, joten valinta singleksi oli luonnollinen. Kosketinmelodia ja kirkkaat kitarasoundit jäävät päähän soimaan pitkäksi aikaa. ”Morrigan” on tyypillinen radiobiisi, josta tulee varmasti hitti keikkojen raskaampien rallien välissä. Rauhallisempaa Bodomia tarjoilee myös ”Prayer For The Afflicted”. Levyn hienoimpiin kappaleisiin kuuluva korvaan kuiskutteleva balladi tarjoaa normaalia tunteellisemmat kitarasoolot ja pienemmän temmon. Laihon murinasta huolimatta kappale on oikeasti kaunis.

Jottei kuuntelija unohda, että kyseessä on Children Of Bodom, bändi lisää tempoa ja alkaa palvoa kaaosta. Etukäteen YouTubessa julkaistu ”I Worship Chaos” on juuri sitä, mitä fanit bändiltä odottavat: circle pittiin sopiva nopea ralli, jossa ”poljetaan tuplia kyrpänä” (kuten piireissä sanotaan) ja jonka kertosäettä voi huutaa pittauksen välissä. Tästä bändi tulee varmasti olemaan tyytyväinen.

Kuten kosketinsoittaja Janne Wirman kommentoi, levyn yhdeksäs kappale on varmasti oudoin ja erilaisin Bodom-kappale, jonka he ovat julkaisseet. Kyseessä on kauniilla kosketin-introlla ja käheillä kuiskauksilla alkava ”All for Nothing”. On ehkä hieman liioiteltua sanoa, mutta sanon silti: Wirmanin melodioista tulee mieleen jopa niinkin herkkä kappale kuin Sonata Arctican vanha klassikkoballadi ”Tallulah”. ”All for Nothing” on yksi levyn positiivisista yllätyksistä, jollaisia bändin levyt saisivat sisältää enemmän. Levyn viimeinen raita, ”Widdershins”, palaa nimestään huolimatta takaisin klassisen Bodomin tyyliin. Olisi ollut liian härskiä päättää levy balladiin – jokuhan olisi voinut jopa pahoittaa siitä mielensä. Minä en olisi.

”I Worship Chaos” on kokonaisuutena parempi kuin kahden vuoden takainen ”Halo Of Blood”. Mieleen jääviä ja melodisempia kappaleita ”I Worship Chaosilla” on enemmän, mutta kuitenkin suurimmat yllätykset levyltä puuttuvat. Vai voiko Bodom edes yllättää tämän enempää? Levy tulee kuitenkin kuulostamaan keikoilla erittäin hyvältä. Matalatempoisemmat kappaleet tuovat kaivattua syvyyttä settilistaan. Eihän elämä ole pelkkää tauotonta basarinpoljentaa.

7½/10

Kappalelista:
1. iHurt
2. My Bodom (I Am The Only One)
3. Morrigan
4. Horns
5. Prayer For The Afflicted
6. I Worship Chaos
7. Hold Your Tongue
KaaosZine levyt8. Suicide Bomber
9. All For Nothing
10. Widdershins

Bonus tracks:
11. Mistress Of Taboo (PLASMATICS cover)
12. Danger Zone (KENNY LOGGINS cover)
13. Black Winter Day (AMORPHIS cover)

https://www.facebook.com/childrenofbodom

Kirjoittanut: Mikko Äijö

Kommentoi julkaisua