Children of Bodom – Melodinen ja raskas lauantai loppuunmyydyllä Tavastialla

Kirjoittanut Esa Kotoaro - 29.10.2018

Children of Bodom käynnisti lokakuussa No Place Like Home -kiertueen, jonka ideana on soittaa jokaisena keikkailtana eri settilista. Kyseisen illan settilistasta vastaa yksi bändin jäsenistä. Loppuunmyydyllä Tavastia III:lla settilistasta vastasi kuitenkin ”Roy”, tai bändin johtohahmo Alexi Laihon mukaan ”Roy the motherfucking Reaper”. Settilista oli monipuolinen ja kattoi laajalti bändin kirjavaa tuotantoa, mistä oli huomattavissa, että bändillä on hittimateriaalia niin paljon, ettei kaikkea saa mahdutettua yhden illan settiin.

Ilta polkaistiin käyntiin komean valoshown saattelemana ”Follow the Reaperilla”. Loppuunmyyty Tavastia oli lauantai-iltana äärirajoilleen täyteen ahdettu, ja yleisö otti yhtyeen vastaan kovan metelin saattamana. Pitti pyöri koko illan, eikä meno käynyt tylsäksi missään vaiheessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen lukenut ja kuullut eri lähteistä moitteita bändin livekunnosta ja iän tuomasta keikkaväsymyksestä. Tämän illan perusteella siitä ei löytynyt kuitenkaan moitteen sijaa. Bändi soitti tiukasti yhteen, soundit toimivat liki täydellisesti (ainakin miksauspöydän tuntumassa ja edempänä), ja jätkät selkeästi viihtyivät lavalla. Roope Latvalan korvannut Daniel Freybergkin tuntuu sopivan muottiin oikein mainiosti. Todistin rytmiryhmän esiintymistä ensimmäisen kerran 12 vuotta sitten. Vuosien aikana yhtyeen näkeminen on muodostunut eräänlaiseksi rituaaliksi tai elämäntavaksi. Meininki on toki erilaista kuin silloin 12 vuotta sitten mutta omasta mielestäni Children of Bodomin keikoilla on vain jotain niin taianomaista, että tuota kaaosta jaksaa lähteä todistamaan kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Illan ehdottomimmat kohokohdat olivat ”Are You Dead Yet?” -levyltä soitetut ”Trashed, Lost & Strungout” sekä varsinaisen setin päättävä ”If You Want Peace… Prepare For War!”. Sanottakoon, että noita kappaleita on odotettu 12 vuotta ennen kuin ne lopulta sattuivat kohdalle,  ja vielä samana iltana! Bändin ensimmäiset kaksi albumia jäivät bändin katalogista hieman yllätyksellisesti kokonaisuudessaan vain  ”Silent Night, Bodom Nightin” varaan. Se ei minua juurikaan haitannut, vaikka noista albumeista pidänkin. Vanhaa materiaalia kuultiin aika reippaasti ”20 years Down & Dirty” -kiertueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Encorena kuultiin vielä illan avanneen Lost Societyn jäsenten avustuksella ”I’m Shipping Up To Boston” sekä Jonna Geagean vahvistamana ”Oops! …I Did it Again”. Vaikka encorena usein haluaisi kuulla jonkin ’’todella kovan hitin’’, niin nuo kaksi biisiä nostivat menon lopullisesti kattoon.

Kiitokset jälleen Children of Bodomille liki täydellisestä lauantai-illasta. Kiertueesta on vielä jokunen keikka jäljellä, joten jos on saumaa lähteä tsekkaamaan bändi, suosittelen vahvasti osallistumaan. Olikohan minulla niitä moitteita?! – Pari biisiä olisin halunnut kuulla lisää.

Children of Bodom – Roy’s set

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Follow the Reaper
2. Everytime I Die
3. Blooddrunk
4. I Worship Chaos
5. Halo of Blood
6. Shovel Knockout
7. Silent Night, Bodom Night
8. Hate Crew Deathroll
9. Trashed, Lost & Strungout
10. Angels Don’t Kill
11. Hate Me!
12. In Your Face
13. Sixpounder
14. Are You Dead Yet?
15. If You Want Peace… Prepare for War

Encore:

16. I’m Shipping Up to Boston (Dropkick Murphys cover) & Lost Society
17. Oops!… I Did It Again (Britney Spears cover) & Jonna Geagea

Kuvat: AJ Johansson
Raportti: Esa Kotoaro

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat