Children Of Bodom palasi lavalle Helsingissä Samy Elbannan kanssa – Keikka katsottavissa kokonaisuudessaan
Legendaarisen Children Of Bodom -yhtyeen jäljellä olevat jäsenet nousivat lavalle torstaina 26. helmikuuta Helsingin Tavastia-klubilla kunnioittaakseen edesmenneen kitaristi-laulaja Alexi Laihon muistoa sekä yhtyeen mittavaa perintöä. Kyseessä oli Children Of Bodom – A Celebration of Music -niminen tribuuttikonsertti, joka keräsi paikalle loppuunmyydyn yleisön ja voit lukea Kaaoszinen raportin keikasta täältä sekä katsoa keikan kuvat puolestaan täältä.
Lavalla nähtiin kitaristi Alexander Kuoppala, basisti Henkka Seppälä, kosketinsoittaja Janne Warman sekä rumpali Jaska Raatikainen — eli käytännössä yhtyeen klassinen kokoonpano. Alexi Laihon paikalla laulajana ja kitaristina esiintyi Lost Society -yhtyeestä tuttu Samy Elbanna, joka tulkitsi kappaleet kunnioittavasti mutta omalla energisellä tyylillään.
Konsertti keskittyi yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin eri aikakausilta, ja settilista kuljetti yleisön varhaisista albumeista aina myöhempään tuotantoon saakka. Encore-osioissa kuultiin useita fanien suosikkeja, ja ilta huipentui kappaleeseen “In Your Face”.
Fanikuvaaja Kimble81 on julkaissut koko keikan YouTube-kanavallaan katsottavaksi ja voit katsoa keikan alapuolelta.
Settilista
Living Dead Beat
Sixpounder
Bodom Beach Terror
Silent Night, Bodom Night
Deadnight Warrior
Towards Dead End
Everytime I Die
Bodom After Midnight
Lake Bodom
Bed Of Razors
Needled 24/7
Angels Don’t Kill
Blooddrunk
Warheart
Follow The Reaper
Downfall
Encore:
Are You Dead Yet?
Hate Me!
Hate Crew Deathroll
Encore 2:
In Your Face


