Children Of Bodomin viimeisen konsertin taltiointi ”A Chapter Called Children Of Bodom” kuunneltavissa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 15.12.2023

Kotimaisen metallimenestys Children of Bodomin tarina tuli päätökseensä 15.12. 2019 yhtyeen soitettua viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa. Tasan neljä vuotta myöhemmin, tänään 15.12. 2023, julkaistaan keikasta livelevy, joka kantaa nimeä ”A Chapter Called Children of Bodom – The Final Show in Helsinki Ice Hall 2019.”

Yhtyeen jäsenet kertovat tunteikkaasta illasta seuraavasti:

”Sanomattakin lienee selvää, että tää keikka oli erityinen. ’In Your Facen’ aikana jouduin kääntymään yleisöstä pois päin kun todellisuus iski ja kyynelkanavat aukesivat. Muistot ja Alexin musiikki elää ikuisesti!”, Henkka Seppälä kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Hienoa, että saadaan julkaistua viimeinen keikka livealbumina. Ne, jotka olivat keikalla, pääsevät aikamatkustamaan takaisin siihen iltaan. Ja ne jotka eivät olleet, saavat tilaisuuden kokea nyt miten Children of Bodomin tarina tuli päätökseensä”, Daniel Freyberg pohtii.

”Lavalle noustessani oloni oli rauhallinen, varmaankin sen takia, että en enää tuntenut tarvetta todistella mitään vaan nauttia musiikista ja fanien läsnäolosta. Olin vain niin kiitollinen, kun olin saanut olla mukana tässä kaikessa samalla tietäen, ettei musiikkimme mihinkään katoaisi vaikka me ei enää koskaan soitettaisi yhdessä”, Jaska Raatikainen muistelee.

“Tuntui epätodelliselle olla lavalla tuolla Helsingin Jäähallin keikalla. Olin melko varma, etten enää tulisi soittamaan jätkien kanssa yhdessä, enkä kenties enää pääsisi esiintymään faneille. Tuntui surulliselta mutta samalla myös helpottuneelta. Nyt tuo viimeinen keikka julkaistaan, jotta kaikki pääsevät kokemaan illan tunteikkaan show’n”, Janne Wirman toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Children of Bodom oli yksi Suomen suosituimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä ja arvostetuimmista metallibändeistä. Yhtye perustettiin Espoossa vuonna 1993 ja se julkaisi uransa aikana 10 studiolevyä, kaksi livelevyä, kaksi EP:tä, kaksi kokoelmaa ja yhden dvd:n. Yhtye teki lukuisia maailmankiertueita.

Marraskuun alussa 2019 bändi ilmoitti lopettavansa toimintansa ja veti viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa 15.12. hurmioituneen yleisön edessä. Bändin laulaja-kitaristi Alexi Laiho menehtyi joulukuussa vuonna 2020. Albumi on tehty yhteistyössä Alexin perikunnan, Daniel Freybergin, Jaska Raatikaisen, Henkka Seppälän ja Janne Wirmanin kanssa.