Kuva: Marcos Hermes

Chileläinen musiikkivaikuttaja Hernan Rojas kannustaa hakemaan kasvua Come To Latin America -hankkeesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.11.2023

Vastikään Suomessa menestyksekkään vierailun tehnyt Hernan Rojas oli mukana muun muassa Nordic Business Forumissa, Turun kirjamessuilla sekä Music x Media -tapahtumassa. Nyt hän kutsuu suomalaiset lahjakkuudet töihin. 

Rojas on yksi Latinalaisen Amerikan vaikutusvaltaisimmista musiikkialan ammattilaisista. Pitkään Yhdysvalloissa studioteknikkona työskennellyt Rojas on kirjoittanut kirjan Get Tusked yhteistyöstään legendaarisen Fleetwood Mac -yhtyeen kanssa. Monipuolisen musiikkiuran tehnyt työskennellyt paitsi ääniteknikkona Fleetwood Macin, Frank Zappan ja Van Halenin levytyksissä, myös radio- ja tv-tuottajana sekä johtotehtävissä eri musiikkiyhtiöissä, joihin lukeutuvat muun muassa kansainväliset jätit K-Tel, BMG Records ja MTV Latin America..

Rojasilla on myös aktiivinen rooli kotimantereellaan metallimusiikin HUB-hankkeessa Come to Latin America, jolla rakennetaan siltaa metallimusiikin viemiseksi Suomesta Latinalaiseen Amerikkaan. Viime vuoden bändikisan voittaja Where’s My Bible palasi juuri ensimmäiseltä ulkomaan kiertueeltaan Latinalaisesta Amerikasta, jossa he kiersivät brasilialaisen tunnetun punk-bändin Ratos de Porãon kanssa. Chilessä, Perussa, Argentiinassa ja Brasiliassa pysähtelevän kiertueen keikoista osa oli loppuunmyyty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Energia kiertueen keikoilla oli ihan käsittämätön. Latinalaisen Amerikan yleisöä ei todellakaan suotta kehuta. Upeiden kokemusten lisäksi saimme uutta fanipohjaa sekä tärkeitä kontakteja jatkoa varten”, yhtyeen solisti Jussi Matilainen kommentoi.

Suomesta mukana matkassa oli Kaaoszine, joka julkaisee sivuillaan dokumenttisarjan yhtyeen matkasta. Ensimmäinen osa on katsottavissa huomenna Kaaoszinessä kello 12.00.

Hernan Rojasin vierailu Suomeen oli omiaan nostattamaan Latinalaisen Amerikan aluetta suomalaisen musiikin kartalle, mutta tässä on edelleen töitä tehtävänä: suomalainen musiikkivienti Latinalaiseen Amerikkaan vuonna 2021 oli noin prosentin luokkaa musiikin kokonaisviennistä Music Finlandin mukaan. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tähän halutaan muutos. Haemme yhtyeitä, jotka haluavat sitoutua Latinalaiseen Amerikkaan”, Come to Latin America -hankkeen suomalainen vetäjä Niina Fu sanoo.

Hakekaa rohkeasti kasvua Latinalaisesta Amerikasta. Latinalainen Amerikka on kasvun mahdollisuus – ei vain eksoottinen markkina”, Rojas rohkaisee.

Latinalaisen Amerikan artistit ja heidän musiikkinsa käyvät kaupaksi paitsi omalla mantereella, myös Yhdysvalloissa, maailman suurimmilla musiikkimarkkinoilla. Viime vuonna lattarimusiikin myynti ylitti Yhdysvalloissa miljardi dollaria.

”Lattarimusiikki surffaa markkinoiden aallon harjalla kuten Nokia aikoinaan IT-harjalla. Suhtautukaa Latinalaiseen Amerikkaan kasvun lähteenä”, Rojas kannustaa suomalaisia yhtyeitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Löytäkää oma ääni ja identiteetti, luokaa metallimusiikin tulevaisuus omalla musiikillanne”, Rojas kannustaa suomalaisia yhtyeitä.

Rojasin vierailu Suomessa oli opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman Come to Latin American ensimmäinen vaikuttajavierailu tänne. Rojas haluaa musiikin osana yhteiskunnallista muutosvoimaa ja hän vetää Chilessä hanketta 30 koulussa, joka kattaa 40 000 oppilasta. Come to Latin America piti ensimmäisen työpajan Suutarilan yläkoulussa ja jatkossa on tarkoitus järjestää työpajoja myös Latinalaisessa Amerikassa yhteistyössä suomalaisten metallibändien kanssa.

Suomi tunnetaan metallista ja koulutuksesta, ja tavoitteenamme on yhdistää nämä kaksi. Suomalainen musiikkikasvatus on maailman huippua” jatkaa Niina Fu.

Seuraava Come to Latin America -hanke toteutuu keväällä 2024.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat