Chimaira – Age Of Hell
Chimairan 13 vuoden aikana yhtye on kokenut monenmoista muutosta ja myllerrystä, eikä tämä kuudes albumi tee poikkeusta siihen. Uuden levyn myötä on sekä levy-yhtiö että puolet jäsenistä vaihtunut. Rumpujen takaa on päättänyt jälleen kerran lähteä Andols Herrick, myös Jim LaMarca basson varresta sekä Chris Spicuzza kiipparien takaa ottivat hatkat. Yhtye ei myöskään ole kunnolla lyönyt itseään läpi, vaikka jopa Kerry King kerkesi nimetä heidät uudeksi Slayeriksi. Katsotaan, saako nuo puheet uutta pontta, kun tämä heidän uusin levy pamahtaa kauppojen hyllyille.
Ja kyllä, Chimairahan se siellä rellestää. Kitarat repivät vaatteet riekaleiksi, laulu puhkoo korvakäytävät verille eivätkä rummut jätä iskuja vartalosta väliin. Meininki on siis hieman rivakampaa ja rokkaavampaa verrattuna edelliseen, hieman löysähköön ja tasapaksuun ”The Infectioniin”. Albumin 50 minuuttia sisältää mukavasti temmonmuutoksia ja vaihtelua, jotta mielenkiinto pysyy hereillä alusta loppuun. Tällä kertaa on kuitenkin se kaikkein nopein vaihde jätetty vähemmälle ja armonpaloja on sijoiteltu sinne tänne. Murjonta jäikin jopa vähän kesyksi. Tosin ihan ei silittelyyn ja kutitteluun vielä turvauduttu.
Varsinkin ensikuulemalta levy tuntuu mitään sanomattomalta, ainakaan erityisen hyvää tai pahaa tunnetta siitä ei jää. Kappaleista ei sen suuremmin nouse mikään ylitse muiden. Jokainen kappale on kumminkin loppuun asti viimeistelty ja laadukkaan kuuloinen; albumikokonaisuus on loppuun asti mietitty, kuten bändiltä on totuttu kuulemaan. Levyntäytteen kuuloiset hukkabiisit jäivät siis romukoppaan, ellei sitten välikappaleimaista ”Stomaa” tahdo sellaiseksi laskea. Jotain pientä epäjärjestystä, kokeilua ja särmää olisin silti toivonut levyltä kuulevani, jotta sieltä ne kirkkaat helmet pistelisivät esille. Oikeastaan ”Clockworkin” väliosuuden saksofonihimmailu hymyilytti, mutta muuten homma pysyy tutun turvallisena. Puhtaita lauluja on myös käytetty enemmän kuin on totuttu aikaisemmin kuulemaan. Kappaleet tuntuvat myös nojautuvan kertosäkeisiin bändin vanhempia tuotoksia enemmän. Chimaira goes pop! Tosin kovasti ne laulattavat ja jäävät päähän soimaan, joten salaa viihdyin mukavasti. Lopussa sitten taas seisoo Chimairalle tyypillinen levyn päättävä instrumentaaliralli.
Mainos päättyy
”Age Of Hell” ei siis tuo mitään uutta mullistavaa yhtyeen tiukkaan ja tuimaan ilmeeseen. Se sisältää levyllisen verran hyviä uusia Chimaira-ralleja ja on yhtyeen lähestyttävin levy. Hieman sanattomaksi ja hiljaiseksi tämä levy vetää, koska mitään merkittävämpää suuruutta ei päässyt syntymään. Tosin omat odotukseni olivat normaalia korkeammalla, koska odotin heidän pystyvän ”Resurrectionin” kaltaiseen täydellisyyttä hipovaan suoritukseen. Tämä levy kumminkin jää siitä loistokkuudesta kävelymatkan päähän. Pettymään en silti täysin päässyt, koska ”Age Of Hellilta” ei suurempia vikoja löydy. Joskus vaan ei iso ryhävalas nappaa, mutta ainahan se uusi kalastusreissu sieltä tulee. Pitää nakerrella tämä vonkale kuiviin ja palata sitten myöhemmin taas apajille. Kalastusteemaa käyttää vain arvostelija, joka ei kalasta.
7/10
Kappalelista:
One thought on “Chimaira – Age Of Hell”
Comments are closed.
Arto Mäenpää
Kova levy tää on! =) Mulle ainakin uppos tämä ja oon kuunnellu tätä oikeastaan pelkästään vaan viimeiset päivät kotona =)