Chris Fehnin ja Slipknotin välisessä oikeuskiistassa saavutettu sovinto

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.11.2020

Vuonna 2019 metalliyhtye Slipknotin perkussionistina tunnettu  haastoi yhtyeen yllättäen oikeuteen saamatta jääneiden rojaltien vuoksi, minkä jälkeen Fehn erotettiin yhtyeestä. Oikeudessa asiasta kiisteltiin hiljalleen aina näihin päiviin asti, kunnes syyskuussa alettiin huhuilla mahdollisesta sovittelusta oikeuden ulkopuolella.

Näyttäisi siltä, että huhut ovat pitäneet paikkansa, ja että sovinto todella on saavutettu. Fehn on nimittäin 29. lokakuuta allekirjoittanut paperin, jonka myötä hän luopuu syytteistään entisiä bänditovereitaan Corey Tayloria ja Shawn Crahania vastaan. Asia on tullut ilmi uutissivusto Rock Feedin käsiinsä saamien dokumenttien myötä. Dokumentissa myös todetaan, että asiaa ei tuoda oikeuden eteen enää uudestaan, vaan se on loppuunkäsitelty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rock Feed oli vuonna 2019 haastatellut Fehnin asianajajaa, joka oli kertonut ex-perkussionistin toivovan edelleen voivansa olla taas jonain päivänä bändin riveissä.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat