Christian Deathin Helsingin-keikka siirtyy syyskuulle 2022

Amerikkalaisen goottirockin elävä legenda esiintyy Helsingin Tavastialla keskiviikkona 7. syyskuuta. Illan toinen esiintyjä on suomalainen, vuonna 1987 perustettu Two Witches.

Tapahtuman piti alun perin soida keväällä 2021, josta keikka siirrettiin syyskuun 2021 alkuun, mutta vallitseva maailmantilanne pakotti viivästyttämään “gootin joulua” vielä vuodella.

Christian Death perustettiin jo vuonna 1979. Yhtyeen rooli uudella mantereella on ollut merkittävä: kun Euroopassa oltiin gootteja, Christian Death löi ensitahdit deathrock-genrelle, johon myöhemmin iskivät mm. Marilyn Manson, Type O Negative ja osaltaan myös Nine Inch Nails ja Jane’s Addiction.

Nyt Suomeen tulevassa Christian Deathin kokoonpanossa synkkää sauvaa heiluttaa kitaristi-laulaja Valor Kand, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 1983. Basisti-laulajana bändissä toimii hollantilainen Maitri ja rumpalina naputtaa lopunajan rytmiä Mike Monroe -niminen herra.

Christian Deathin asema genrensä kantaisäni on vankkumaton. Synkkä mutta myös taiteellisesti haastava yhtye on ollut luovassa tilassa vuosikymmeniä, eikä loppua näy: Christian Death tarjoaa aina keikan, jossa ikuiset asiat soivat kuin loppu olisi juuri nyt!

Two Witches luetaan alan legendoihin, jolla on takana satoja keikkoja ympäri maailmaa (liki 30 maassa, neljällä eri mantereella) sekä useita julkaisuja mm. kulttimaineessa olevilla levy-yhtiöillä Cleopatra (US), Nightbreed (UK), Shadowplay (RU) ja Talitha (DE).

Pitkäsoitto ”Deepland – Live in Sao Paulo” äänitettiin vuoden 2019 Etelä-Amerikan kiertueen yhteydessä ja julkaisusta vastasi Brasiliassa Deepland Records.

Juuri nyt Two Witchesin ”The Undead” -albumi on uunituore. Yhtye jatkaa sen myötä globaalisti suomalaisen goottirockin vaikuttavan sanoman levittämistä.

Nem Agency presents
Christian Death (USA)

ke 7.9.2022 Helsinki, Tavastia (liput alk. 30 e / 33 e ovelta / Tiketti) + Two Witches
– 6.5.2021 ja 1.9.2021 keikkojen liput käyvät ke 7.9.2022 sellaisinaan.
– lippujen palautus 1.9.2021 -keikka: www.tiketti.fi/palautalippuja

christiandeath.com
facebook.com/christiandeath
tavastiaklubi.fi
nem.fi

Kommentoi julkaisua