Christian Tolle Projectin ”Point Blank” on ulkoisesti komea mutta sisältö ontuu

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 20.2.2019

Christian Tolle Project (tuttavallisemmin C.T.P.) julkaisi vuonna 2016 edellisen albuminsa. Tuolloin Tolle oli haalinut albumille laulamaan David Reecen, John Cuijpersin ja Michael Vossin, joista kahta ensimmäistä kuullaan myös ”Point Blank” -albumilla. Reecen ja Cuijpersin lisäksi uudella albumilla ovat mukana myös kitaristit Doug Aldrich ja Mathias Dieth sekä kosketinsoittaja Morris Adrians.

Vaikka ”Point Blankillä” on vaikuttanut kaikkiaan kuusi muusikkoa, ovat Tolle ja Reece olleet vetovastuussa albumista. Miehet ovat säveltäneet ja sanoittaneet albumin kahta kappaletta lukuun ottamatta. Miekkosten vetovastuu on hyvin ymmärrettävää, sillä Tolle ja Reece ovat tunteneet toisensa ja luoneet yhdessä musiikkia vuosikymmenten ajan. Reece ei ole pelkästään vieraillut Tollen albumeilla, vaan kitaristi on vastaavasti ollut Reecen taustajoukoissa hänen muutamilla äänitteillään. Reece ei ole kuitenkaan ainoa Tollen vanha tuttavuus, sillä Aldrich, Adrians ja Cuijpers olivat äänittämässä C.T.P.:n toista albumia vuonna 2005.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Point Blank” on hyvin kitaravetoista rokkia 70-luvun ja 80-luvun vaikutteilla. Vaikutelma syntyy osin jo pelkästään Reecen äänen takia. Reecen ääni on kuin suoraan kasarilta vaikeroivan ja rääkyvän vireensä puolesta. Reecen ääni ei ole ”pehmeimmästä eikä puhtaimmasta päästä”, minkä seurauksena Cuijpersin ääni antaakin hyvin vastapainoa albumille. Cuijpersin äänessä on pehmeyttä, ulottuvuutta ja karismaa sen verran, että esimerkiksi Rainbow’n coveri ”Since You’ve Been Gone” kuulostaa todella hyvälle. Cuijpers suoriutuu hyvin myös räyhäkkäässä ”Fight Another Dayssa” sekä ”Lonely Is The Nightissa”, joista jälkimmäinen on alun perin Billy Squiersin käsialaa. Cuijpersin tulkinta kappaleesta on mainio, ja se kohottaa mukavasti mielialaa levyn viimeisenä kappaleena.

Tumman puhuviin ja tyylikkäisiin digipack-kansiin pakattu ”Point Blank” on ehta rokkilevy, jolta löytyy hienoja covereita, korvia kuumottavia lauluosuuksia ja upeita kitarasooloja. Christian Tolle ei ole tälläkään levyllä tyytynyt vain tarttumaan kitaran varteen, vaan hän on myös soittanut basso- ja rumpuraidat useilla kappaleilla. Tolle kuten moni muukin projektin jäsen on uurastanut albumin eteen kovasti. Monista hikipisaroista, sadoista työtunneista ja rakkaudesta rokkia kohtaan huolimatta levy on kokonaisuutena tasapaksu tekele. Kappaleet on luotu suhteellisen samalla muotilla, ja vaikka niissä onkin erilaisia piirteitä, ei levy onnistu synnyttämään suuria tuntemuksia ja paloa.

”Point Blank” on ammattitaitoisesti toteutettu albumi mutta uskollisuus rokille on viety niin pitkälle, että levystä on syntynyt aivan liian steriili teos. Cover-kappaleet lukeutuvat albumin tähtihetkiin, ja niitä olisi suonut olevan albumilla enemmänkin. Ehkäpä Tollen kumppaneineen kannattaisi kokeilla seuraavalla albumilla jotain uutta lähestymistapaa, jos tämän hetkinen työskentelytapa synnyttää vain keskinkertaisen albumin ja turhan siistityn kuuntelukokemuksen. ”Point Blank” on toimiva albumi, mutta kuuntelijoitansa se ei välttämättä pysty koukuttamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5½/10

Kappalelista:

  1. Point Blank
  2. Borderland
  3. Since You’ve Been Gone
  4. Proceed With Caution
  5. Too Late
  6. Fight Another Day
  7. Before I Fall
  8. Black Friday
  9. Don’t Make Me Wait
  10. Lonely Is The Night

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat