Muistan vieläkin loppuvuodelta 2007, kun kävin eräässä musiikkitapahtumassa Ulvilassa, sillä siellä näin myös ensimmäistä kertaa soittamassa Thrust Moment-nimisen metalcore-yhtyeen. Tuo keikka oli lyhyestä kestosta huolimatta uskomattoman hyvä ja tiesin odottaa bändistä paljon. Tuolloin myös heidän ensimmäiset demonsa, ”Parallels” ja ”Rumour Has It” olivat kovassa kuuntelussa. Meni vuodenvaihteen jälkeen puolisen vuotta jolloin kesällä Thrust Moment julkaisi kaksi pre-production biisiä joissa tyyli oli muuttunut rajusti aggressiivisemmaksi, progemmaksi ja paljon muutakin. Olin täysin myyty! Eikä kestänyt kuin seuraavat puoli vuotta ja ”Color Lines EP” ilmestyi, joka oli ehdottomasti yksi vuoden 2008 kovimmista EP:istä. Tiesin jo siinä vaiheessa että jos tällä EP:llä ei sopimusta heru niin sitten ei millään, ja kappas vaan! Kohta tulikin tieto Thrust Momentin kiinnityksestä heidän unelmaansa, Sumerian Recordsiin ja nimikin vaihtui Circle of Contemptiksi. Tämä oli aivan mahtava uutinen kun jätkiä oli jo kolme vuotta seurannut, ja näiden vuosien tahkomisen tulos oli mitä loistavin. Meni alle vuosi ja vuoden 2009 yksi parhaista levyistä, ”Artifacts In Motion” oli päässyt ulos, jo on debyytti!

11 kappaleen pituinen levy todisti sen, että Circle of Contempt oli sopimuksensa arvoinen bändi. Heti levyn aloitus pisti ryminän pyörimään vanhalla tutulla, aikaisemmassa EP:ssä olleella ”Color Linesilla” joka oltiin masteroitu uuteen uskoon. Parempaa aloitusta ei voinut olla. Color Linesin lisäksi EP:ltä pääsi mukaan re-masteroituina ”Nothing Imminent”, ”C.O.C” sekä ”Scour the Sharpside”. Nothing Imminentin lopussa tuleva soolo toi biisille mahtavan uudistuksen joka toimi kuin nappi silmään. Soolo on kokonaisuudessaan niin tunteellinen ja taitava että sen tekee mieli kuunnella monta kertaa putkeen eikä siihe kyllästy mitenkään. Kokonaisuutta vanhemmat biisit eivät tuhonneet juuri siksi, että mukaan oli päässyt aivan uutta Contemptia, jonka ansiosta biisit kuulostavat lähes uusilta. Uusia kikkoja, ambient-soundit, Riku Haaviston mikissä työskentely, kaikki. Ainoa negatiivinen asia vanhoissa biiseissä oli Scour the Sharpsiden floppaus verrattuna Color Lines EP:n versioon mikä oli suorastaan täydellinen. Levyn versio oli vaan jotenkin liian tökkivä makuuni joka rokottaa kokonaisuudesta muutaman pisteen pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokonaisuutta miettien valittamista ei ole kovinkaan paljoa. Soitto on niin taitavasti hiottua ettei mitään rajaa. Aggressiiviset breakdownit ovat olleet aina onnistuneita Contemptilla eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa millään tavalla. Koneellistumisen näkyvyys on suuri sillä ambientimpaa menoa ei myöskään ole säästelty sillä sitä on oikeastaan joka biisissä. Sitä olisi toki voinut olla vähemmänkin mutta ei siitä ole mitään haittaakaan, hyvin se toimii näinkin. Itseasiassa mahtavasti. Riffit ovat olleet vuosi vuodelta matemaattisempia kuten myös rummut, mikä osoittaa jätkien hurjan kehityksen monien vuosien saralla. Matemaattinen musiikki ei tosiaankaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Erityinen huomio kääntyy myös mikissä työskentevälle Riku Haavistolle, sillä en voi vieläkään uskoa kuinka paljon jätkä on saanut karjaisujaan parempaan päin. Siitä löytyy enemmän ja enemmän sitä unikkisuutta, aggressiivisuutta ja tunteikkuutta mitä pitääkin olla. Riku on ehdottomasti yksi parhaimmista örisijöistä tässä maailmassa. Iso plussa myös puhtaille osuuksille mitä olisin levyllä odottanut enemmän, sillä niitä oli harmillisen vähän. Miksi vähentää niin hyvin toimivia osuuksia biiseistä? Koneistaminen on saanut musiikin kuulostamaan enemmän epä-inhimillisemmältä mutta kyllä pojat osaavat livenä biisinsä vetää kaikesta huolimatta. Mitä nyt on pariin kertaan herrat nähty. Rummut on hyvin korostettu joka biisissä mikä kuulostaa hyvältä. Riffit jäävät myös hyvin soimaan päähän eikä heti unohdu, kuten myös aggressiiviset breakdownit. Nothing Imminentin soolon lisäksi yksi unohtumattomista kohdista on ”A Day For Night”-biisin bassolla kikkailu mikä kuulostaa erittäin upealta. Muutenkin se tuo hyvän mielen, että bassoa ei olla jätetty pienelle huomiolle. 35 minuuttiin on mahtunut paljon huomiolle jääviä hetkiä.

Levyn biisit sitovat itsensä tiiviiseen ja unohtumattomaan kokonaisuuteen mistä ei puutu juuri mitään. Levy ei pistä missään vaiheessa kyllästymään ja välibiisi ”Prelude For The Implication” varmistaa myös sen ettei liikaa pääse hengästymään kuuntelun aikana. Vaikka tuo Scour the Sharpsiden floppaus häiritseekin, kaikesta huolimatta kyseinen biisi saa päätökseen upean debyytin mihin ei jokainen bändi pystyisi. Paremmalla tavalla ei voisi aloittaa uraa levy-yhtiössä kiinnitettynä. Tämä levy on pakollinen kuunneltava joka ikiselle niin sanotun ”Sumeriancoren” ystäville, sillä ainakin omasta puolesta tämä levy ohittaa joka ikisen Sumerian-julkaisun tähän mennessä. Levyn avautuminen saattaa kestää hetken mutta kuten bändi on itse sanonut, tämä levy pitää kuunnella vähintään kymmenen kertaa ennen kuin siitä voi sanoa kunnon mielipidettä. Tämä levy on yksi 2009 vuoden parhaista julkaisuista jota kuuntelee vielä monien vuosien jälkeen. Uskallan väittää että yhtä kovaa levyä on vaikea tehdä, mutta toivon mukaan nämä pojat onnistuvat siinä kun he alkavat toista tekemään. Jos Born of Osiris on liian helppoa, ja The Faceless taas liian raskasta, on Circle of Contempt sinulle täydellinen vaihtoehto!

9/10

Kappalelista:
1. Color Lines
2. Nothing Imminent
3. Artifacts in Motion
4. Concealed
5. Remnants Left
6. C.O.C
7. Prelude for the Implication
8. The Pendulum Swing
9. A Day For Night
10. Zerohour
11. Scour The Sharpside

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

http://www.myspace.com/circleofcontempt

Kirjoittanut: Markus Tervamäki