Collusionsin debyyttilevy on mahtipontinen esiinmarssi suomalaiselle metallikentälle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.8.2020

Metal- ja deathcoren maastossa operoiva Collusions julkaisi tänään debyyttialbuminsa ”Lost, Not Gone”. Yhtyeen esiinmarssi suomalaiselle metallikentälle on samaan aikaan tunteita herättävä ja aggressiivisen päällekäyvä. Mahtipontisuudesta ei säästellä sen enempää kuin nyansseistakaan – levyllä on myös seesteisiä kohtia hengähdystaukoja varten.

Monipuolisuudestaan huolimatta levy on yhtenäinen kokonaisuus, jonka tekstimaailmoissa liikutaan henkilökohtaisissa aiheissa. Lyriikoiden kirjo kattaa kertomuksia muun muassa surullisuudesta, vihasta, intohimosta ja periksiantamattomuudesta. Lisäksi levyltä löytyy biisejä, jotka paneutuvat pienemmälle huomiolle jääneiden sairauksien ja ongelmien tarkasteluun yleisellä tasolla. Yhtye haluaa edistää tietoisuutta näistä asioista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin nimikkokappale ”Lost, Not Gone” kiteyttää levyn teeman; voit olla eksyksissä, mutta luovuttaa ei kannata, sillä aina on toivoa ja elämälle löytyy uusia suuntia.

Voit kuunnella bändin tuoreen albumin tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsinkiläinen Collusions on perustettu vuonna 2019, ja albumilta on aiemmin julkaistu kolme singleä ”Lost, Not Gone”, ”Neurosis” ja ”Parasite”.

https://www.facebook.com/collusionsofficial
https://www.youtube.com/channel/UCRrz8pxtIYrNbd0ncGEL_ng

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat