Convulse – Cycle of Revenge

Kirjoittanut Tuomas Saari - 10.3.2016

Niin kutsutun Nokia-skenen ydinbändeihin kuuluva Convulse pyyhki mullat rinnuksiltaan 18 vuoden haudassa lepäilyn jälkeen vuonna 2012 ja julkaisi tätä seuraavana vuonna hillittyjä hyväksyviä nyökkäyksiä aikaansaaneet ”Inner Evil” –EP:n ja ”Evil Prevails” –täyspitkän. Varsin standardinomaista death metal –jyräystä esitelleet julkaisut eivät juurikaan sisältäneet jäänteitä kovin aliarvostetun ”Reflections” -albumin rokkaavuudesta, vaan jatkoivat siitä mihin yhtyeen debyytti ”World Without God” jäi. Herran vuonna 2016 death metal –puritaaneille aiheutetaan kuitenkin Convulse-leiristä käsin itkua ja hammasten kiristelyä ”Cycle of Revengen” muodossa. Musiikillisen linjan tarkistuksesta huolimatta kyseessä ei ole myöskään varsinaisesti jatko ”Reflectionsille”, vaan jotain aivan uutta.

Levyn aloittavasta nimikkoraidasta lähtien on selvää, että nyt ollaan tuoreilla urilla. Kappaleen ja koko levyn yleistunnelma on jamitteleva ja bändimäinen isolla B:llä. Joko levy on nauhoitettu livenä tai sitten on saatu jollain vippaskonstilla taiottua erittäin livemäinen groove yhteissoittoon. Aloitusraidan voisi genrettää lähes psykedeeliseksi folk metalliksi, sillä sen verran kaukana urbaanista ympäristöstä biisin musiikillinen maisema sijaitsee. ”Cycle of Revenge” on kuin ympärille lempeästi kietoutuvan aarniometsän syleily. Rami Jämsän multaisen matala örinäsoundi korostaa luonnontilaista vaikutelmaa.

”God is You” nopeuttaa temmon uneliaasta rivakahkoksi, mutta ei hylkää psykedeelisiä vaikutteita, vaan pikemminkin lyö niillä suoraan kasvoille. Intron ovela kitaraefektointi saa kaverikseen hillittömästi svengaavan rytmiryhmän ja kuiskaavaa vokalisointia, kunnes lähdetään rokkaamaan itämaisilta soundaavien kitarariffien myötä. ”Pangaea” pitää mukana samoja aineksia, mutta lisää soppaan aimo kourallisen groovaavaa Sepultura-meininkiä. Alle kolmen minuutin kappale lienee levyn yksinkertaisin, mutta silti musiikillisen ajatuksen lentoon lähtöä ei väliosassa pidätellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kun on vauhtiin päästy niin antaa mennä vaan, voisi joku tuumia, mutta ”Fractured Pieces” ei tarjoakaan mitään hillitöntä tykitystä, vaan lähinnä jumittaa kaikessa rauhassa tribalistisen tomikompin ympärillä. Omalaatuisesti aaltoileva kappale ei ole tarttuvasta riffistään huolimatta todellakaan mikään hittibiisi, mutta puolustaa hyvin paikkaansa tällä levyllä. ”Nature of Humankind” muistuttaa ehkä levyltä eniten rokkaavampaa ”Reflectionsin” materiaalia. Stoner/doom-vaikutteiltakaan ei vältytä. “Ever Flowing Stream” kehittyy jokseenkin ahdistavan kitarakuvion ympärille ja tuntuu hieman rikkovan tunnelmaa. Jämsä vaihtaa tulkintaansa radikaalisti matalista murinoista johonkin Taneli Jarvan ja Ville Laihialan välimaastoon tippuvaksi puolipuhtaaksi vokalisoinniksi. Jämsän puhtaampi lauluääni toimii kohtalaisesti, mutta tuntuisi olevan tällä levyllä vähän hukassa, varsinkin kun laulumelodiat ovat ärsyttävähköjä.

Ärsyttävistä melodioista ei päästä kokonaan eroon myöskään ytimekkäästi nimetyssä ”War”-kappaleessa. Lastenlaulumaisena soivan kitaraliidin jättäminen levylle asti ei kenties ollut se parhain idea. Muutoin kappale on mukiinmenevästi levyn linjaan istuva polveileva tekele, joka jatkaa jo aiemmin kuultujen tyylillisten ideoiden kehittelyä. ”Into the Void” ei ole nimestään ja viimeisestä paikasta biisilistassa huolimatta coveri Tony Iommin parhaan riffin sisältävästä Black Sabbath –helmestä, vaan aivan Convulsen omaa materiaalia. Mystistä tunnelmaa huokuva päätösraita palauttaa levyn lievästi notkahtaneen tason alkuperäisiin uomiinsa.

Convulse ei tee elettäkään peitelläkseen ilmeisimpiä vaikutteitaan, kuten Kingston Wallia, Amorphista tai Sepulturaa, mutta onnistuu silti kuulostamaan vain ja ainoastaan itseltään. Lukuisat treenikämpillä vietetyt tunnit kuuluvat varmassa, mutta letkeässä yhteissoitossa ja myös kappaleiden rakenteissa, sillä käytännössä jokainen levyn raita kuulostaisi sisältävän jonkin jamittelun tuloksena syntyneen osion. ”Cycle of Revenge” ei ole taustamusiikiksi sopiva levy, vaan se vaatii tarpeeksi keskittymistä ja oikean mielentilan. Ei sillä, että levy pitäisi sisällään mitään äärimmäisen teknistä kikkailua, mutta keskittymistä vaaditaan, jotta yhtyeen tarjoama kiehtovan mystinen musiikillinen matka pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Tuntuu siltä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Convulse on viimein löytänyt oman äänensä. Tästä huolimatta on vaikea ennustaa, mitä Jämsällä ja kumppaneilla on jatkossa suunnitteilla kuulijoidensa päänmenoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen