Copenhell päivä kaksi: Pantera oli todella kovassa iskussa ja laittoi yleisön sekaisin

Kun edellisenä päivänä osa artisteista meni logististen syiden takia poskelleen, niin seuraava päivää ei pitänyt missata. Joten alueelle oli aamupalan jälkeen lähdettävä kiireen vilkkaan.

Heti aluksi kolmannella lavalla aloitti Blackgold niminen brittiläinen rytmiryhmä. Noh, bändi on täysin tuntematon, mutta mielenkiinnosta oli tsekattava, sillä maskit aiheuttivat mielenkiintoa. Lyhyesti voi kuvata Blackgoldia: tuli selville, mitä yhtyeitä on kuunneltu tai mistä haettu vaikutteita; Body Count ja Limp Bizkit sillä vaikutteet olivat niin selvät. Blackgold oli varsin värikäs ja todella energinen ryhmä. Varsinkin laulaja pomppi pitkin poikin lavaa. Rumpalilla teki tiukkaa hoitaa soittoleiviskänsä. Kaverin maskirakennelma selvästi rajoitti näkökenttää, sillä kaveri joutui kääntelemään päätään eri suuntiin, jotta näki mitä soitti.

Vended tullaan näkemään Tuskassa ja bändihän pitkälti tunnetaan Slipknot-kavereiden jälkikasvujen bändinä, joka on saanut kovaa buustia uralleen. Vended osoittautui varsin väkeväksi livebändiksi. Taylor jr. oli vaikuttava keulamies mikin varressa. Kieltämättä tuli vääjäämättä mieleen, että isä-Taylor on toiminut hyvänä roolimallina siinä, miten lavalla toimitaan ja miten yleisö otetaan haltuun. Vendedin kohdalla biisien suhteen juttu oli se, että bändillä on vielä tekemistä että löytää sen biisin tai biisejä, mistä yhtye muistetaan vielä vuosien päästä.  Vendedillä oli hyvä draivi koko setin läpi.

Päälavalle asteli sitten vanhemman sukupolven thrash-veteraanit eli Testament. Chief Chuck Billyn komennuksellla Bay Arean thrash-legenda vetivät hyvin tiukan setin, joka koostui niin vanhoista Testament-klassikoista kuin myös tuoreemmasta materiaalista. Bändin uusi rumpali Chris Dovas oli kieltämättä kovassa seurassa, kun miehen on täytettävä sellaisten rumpaleiden paikkaa, kuten Gene Hoglan ja Dave Lombardo. Dovas suoriutui todella hyvin kannujen takana. Tuskin Testament olisi palkannut miestä, jollei taidot olisivat riittäneet. Pitti pyöri ja lujaa niin, että sankka pölypilvi peitti lavan toviksi. Siitäkös Chuck Billy vain innostui ja piiskasi porukkaa vielä enemmän. Testament ei petä, sillä bändi on takuuvarma livebändi, sillä tietää jo melkein etukäteen, mitä biisejä Testament heittää.

Sleep Token on tämän vuoden ns. ilmiö niin rockin kuin metallin saralla.  Se on veikeetä, että miten tietyistä yhtyeistä ja artisteista aletaan tekemään ns. isoja ja tunnettuja isommalla mittakaavalla. Esim Sleep Token, jonka uusin julkaisu ”Take Me Back To Eden”  on ollut valtaisan hypen kohteena, on nyt tämän vuoden aikana kaikkien huulilla. Tämä huomasi, kun kolmannen lavan alue oli aivan tupaten täynnä. Yhtyeen olisi pitänyt laittaa kakkoslavalle, sillä kiinnostus oli taatusti tiedostettu etukäteen. Samalla oli mielenkiintoista havaita, että eturivit oli täysin naispuolisista fanista aivan täynnä. Nimetön Sleep Token nokkamies oli varsin hyperaktiivinen, sillä elehti ja eli voimakkaasti bändin eteerisen ja rankemman osuuksien aikana. Sleep Token yhdisteli tunnelmallisia elementtejä varsin mallikkaasti. Tämän sorttinen hieman mystinen yhtye olisi ihan omiaan tarkastella sisätiloissa ja hyvin valojen myötä.  

Life Of Agonyn ”River Runs Red” -debyyttilevy 90-luvun alkupuolella sai kovasti suitsutusta ja ylistystä. Vuosikymmenien aikana Life Of Agonyssa on ollut aktiivisempi vaiheita kuin myös suvantovaiheita. Copenhellissä Life Of Agony oli varsin pirteä lavalla. Mina Caputo oli varsin hyperaktiivinen tapaus lavalla, sillä hän viiletti pitkin lavaa ja välillä käväsi photopitissä yleisöä villitsemässä. Setti käsitti biisejä hyvän määrän debyyttialbumilta, kuten itse ”River Runs Red” -kappaleen. Kieltämättä ”River Runs Red” -levyn kappaleet ovat ajattomia ja kuulostavat edelleen varsin raikkailta sekä todella tiukoilta.  

Gojira asteli seuraavaksi päälavalle. Ranskalaisten groove-soundinen metalli kuulosti varsin väkevältä ja rujolta, kun yhtyettä seurasi hyvältä aitiopaikalta. Bändin musiikkista huomaa, että Death ja Sepultura ovat olleet Duplantier -veljesten suosikkiyhtyeitä tai saattavat olla edelleen. Totta kai Gojira kuulosti hyvin omalta jykevien riffien ja Joe Duplantierin karjumisen myötä. Viimeisimmän ”Fortituden” -levyltä veivattiin kaiken kaikkiaan viisi biisiä. Ympäristöaiheiset seikat ovat lähellä Gojiran kavereita, kuten ”Amazonia” -kappaleen aikana heijastettiin siihen liittyviä kuvia ja klippejä. Gojiraa oli seuraamassa todella hurja yleisömäärä, joten bändi jatkaa nousukiitoaan. 

Green Lung on ollut hyvässä nosteessa. Bändihän julkaisi edellisen levyn kotimaisen Svartin toimesta. Nykyään tämä maineikas brittiläinen Green Lung on Nuclear Blastin suojissa. Bändi yhdistelee vanhan liiton brittiheviä ja ns. occult rockia ja tuloksena on ollut todella kovia biisejä. Huolimatta siitä, että biisit ovat hyviä, niin bändin lavahabituksessa olisi kieltämättä parantamisen varaa ja rutkasti. Farkuista leikatut shortsit, tyyliin Lemmyn shortsit aikoinaan, olivat aika old school. Huolimatta tästä pienestä dress coden maininnasta, Green Lungin biisit toimivat loistavasti. Vokalisti Tom Templarin hieman nariseva ääni sopi Green Lungin materiaaliin.   

No niin Pantera (tai no miten sitä halutaan nyt kutsuvan) on kieltämättä aiheuttanut erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä uudelleen tulemisesta. Kun bändin molemmat perustajaveljekset ovat siirtyneet rajan tuolle puolen ja heidän luomansa bändi lähtee kiertueelle, totta kai jokaisella Panteran diggarilla on tullut sydämen väristyksiä. Pantera on vuonna 2023 osoittautunut olevan kovassa iskussa. Panteran veto Hyvinkään Rockfestillä osoitti, kuinka kovassa tikissä yhtye oli. Copenhellissä Pantera laittoi vielä pykälää tiukemman vedon. Soundit todella jyräsivät raskaalla kädellä ja Anselmo oli todella skarppina ja hoiti velvollisuudet tappavan hyvin. Olihan se kieltämättä hauska huomata, kuinka Charlie Benante kuitenkin puuskutti ”Fucking Hostilen” jälkeen. Mutta yleisö oli todella villiä, sillä  crowdsurffaajia valui koko ajan yleisön päällä ja piteistä nousi hillitön pöly. Panteran biisilista oli hyvin odotettu, jossa oli mukana kaikki ns. pakolliset biisit. ”Walkin” aikana Testamentin nokkamies Chuck Billy myös laulamassa Anselmon kanssa. Olihan muitakin Testamentin kavereita seuraamassa Panteran vetoa. Pantera yllätti Copenhellin yleisön vetäisemällä ihan yllättäen ”Use Your Third Arm”. Kyllä tämä Pantera 2023 oli todella kova. Ei ollut mitään puolivillaista läpisoittoja ja sitten kaljalle. Koko nelikko oli vaarallisen kova, todellakin.

Meshuggahin tykitys alkoi heti Panteran jälkeen kakkoslavalla. Meshuggahin setti oli melkoista tulitusta alusta lähtien, kun setti pamautettiin käyntiin ”Broken Cog” -kappaleella. Vokalisti  Jens Kidmanin huutolaulu oli todella brutaalia. Miehen ääni on kuivan raaka. Meshuggah ei ole mikään lavalla ympäriinsä ravaava ryhmittymä. Sen sijaan lähestulkoon koko keikan ajan kaikki jäsenet seisoivat ja nytkyttelivät tietyssä paikassa: noh, mitä nyt pari kertaa vaihdettiin paikkaa. Soundit oli ruuvattu kohdalleen, sillä Thomas Haaken rumpalointi tuntui sisuskaluissa. Meshuggah sopi vallan mainiosti Panteran jälkeen.

Samael kärsi pahasti omasta slotistaan, sillä Pantera jälkeen takki oli monella tyhjä ja lähtivät pois. Osa jäi vielä katsomaan Meshuggahia. Samaelia ei loppujen lopuksi jäänyt katsomaan kuin kourallisen verran ihmisiä, joka on aivan suunnattoman sääli. Samaelin industrialin ja tummanpuhuva metalli ei välttämättä puhuttele kaikkia Copenhellin yleisössä. Pääosin setti koostui ”Passage”- ja ”Ceremony Of Oppositesin” -albumeiden kappaleista. Oli ihan turha edes haaveilla, että olisi tullut todella old school -helmiä kahdelta ensimmäiseltä albumilta, vaikka ”Into The Pentagram” olisi sopinut hyvin settilistaan. Vorphalackin ääni on edelleen karhean rouhea, eikä ole ruostunut vuosien saatossa. Samael veti setin läpi, vaikka yleisö valui koko ajan pois.