Corey Taylor kiistää Slipknotin uusien jäsenten kuuluvan bändiin virallisesti

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 12.8.2015

Slipknot 2014Slipknotin keulakuva Corey Taylor on valottanut taannoisessa haastattelussaan kansaa uusimpien jäsentensä asemasta bändissään. Vuoden verran bändin mukana soittaneiden Alessandro ”V-man” Venturellan sekä Jay Weinbergin paikka bändissä ei toistaiseksi ole varma, ja Taylor ilmaiseekin miesten soittavan tällä hetkellä ainoastaan Slipknotin kanssa. Venturella paikkaa bändin edesmennyttä basistia, Paul Grayta, Weinberg taas bändistä erotettua Joey Jordisonia. Mies kertoo haastattelussa lisää myös bändin tulevaisuuteen liittyvistä suunnitelmista, sekä nykyisestä suhteestaan Joey Jordisoniin.

Taylor vahvistaa mediassa taannoin pyörineet otsikot Slipknotin mahdollisesta, tulevasta konseptialbumista, ja kertoo bändin puhuvan asiasta jatkuvasti. Hän lisää myös miettineensä vievänsä aihetta pidemmälle, laajentaen sitä mahdollisesti jopa elokuvan muotoon. Corey sanoo veikkaavansa valtaosan faneistaan ajattelevan mahdollisen elokuvan lähtevän suoraan kauhulinjalle, mutta kumoaa uskomukset paljastamalla genren mahdollisesti taittuvan enemmän psykologisen trillerin puoleen. Mitään on kuulemma kuitenkaan turha odotella parinkaan vuoden sisään, sillä monilla jäsenistä on muitakin rautoja tulessa tai kytemisvaiheessa.

” This would be something to make you think, and it probably would scare you, but at the same time, it would absolutely be something dazzling and artistic, and hopefully fun. And I know that’s a very strange concept, but it’d be something that people would really, really get into. So we’re definitely thinking about an idea, and I’ve got some great ideas that I’m trying to flesh out in my head. But we’ll see what happens. ”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopuksi haastattelijan kysyessä miehen väleistä bändin entiseen, pitkäaikaiseen rumpali Joey Jordisoniin, Taylor kertoo kaiken yhteydenpidon päättyneen samaan aikaan miehen erottamisen kanssa. Kumpikaan ei ole yrittänyt ottaa toisiinsa yhteyttä, vaikka medialle puhuessaan Corey on monesti kertonut toivovansa Jordisonille pelkkää hyvää. Corey ei osaa myöskään sanoa, voisiko joskus tulevaisuudessa vielä kuvitella työskentelevänsä Joeyn kanssa. Voit kuunnella koko haastattelun tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat