Corey Taylor: ”Se on suuri väärinkäsitys, että fanit luulevat Joey Jordisonin sekä Paul Grayn kirjoittaneen kaiken musiikin Slipknotille”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2021

Yhdysvaltalainen metallijätti Slipknot on työstänyt koronapandemian ajan musiikkia seuraavaa albumiaan varten ja nyt alkaisi näyttämään siltä, että bändi on vihdoin saamassa albuminsa valmiiksi. Yhtyeen laulaja Corey Taylor on paljastanut tuoreessa Lou Brutuksen luotsaaman Hard Drive Radion haastattelussa, että yhtyeellä on valmiina noin 90% tulevasta albumista ja luvassa on vielä neljän kappaleen laulujen nauhoitukset ennenkuin albumi lähetetään miksattavaksi. Taylor on haastattelussa myös oikonut lukuisten fanien käsitystä siitä, että bändin edesmenneet jäsenet Paul Gray sekä Joey Jordison olivat suurelta osin vastuussa bändin kappaleista uran alkuaikoina. Taylorin mukaan kaikki yhtyeen jäsenet ovat olleet aina mukana prosessissa ja levyjen teko on ollut kaikkien yhtyeen jäsenten loppusumma. Taylor oikoi asiaa haastattelussa seuraavasti:

”I think that’s the greatest misconception. People think that Joey and Paul wrote all the music. It couldn’t be further from the truth. Everybody writes. Joe and Paul were the ones that would get stuff going, but it would always change from their demo to the main meat of what the song would actually become. So, from that standpoint, we’ve still got writers like Jim [Root, guitar], we’ve still got writers like Mick [Thomson, guitar], we’ve still got writers like Clown; Clown has written a lot of stuff over the years. And the people have just never gotten a lot of the credit that they’re due, I guess. I mean, I’ve written stuff for this band from time to time when I get the bug to write something super heavy. Then they take it and make it better — they always make it better. So from that standpoint, it’s not really any different than the way it’s been in the past. Obviously, the music sounds different because Paul’s voice isn’t there, Joey’s voice isn’t there. And yet we still are able to write in a way that sounds very Slipknot , and that’s because it would always go through the Slipknot filter. No matter what demo we wrote, it would always go through the Slipknot filter and become a Slipknot song.”

Corey Taylor paljastaa haastattelussa lisäksi, että yhtye toivoo saavan tulevan albuminsa miksaukseen tammikuussa 2022 ja albumin julkaisu tulee tapahtumaan todennäköisesti huhtikuussa 2022 mikäli kaikki asiat etenevät odotetunlaisesti. Taylor kertoi aiheesta seuraavaa:

”The goal right now — and I don’t wanna talk out of turn — the goal is to get it ready for mix [in] January so we can get it out two or three months after. I have four songs that I have to sing, ’cause I’m redoing one that I wasn’t happy with; I listened to it, and I was, like, ’I can do that better.’ And honestly, very rarely have I ever had the opportunity to do that. So it’s actually kind of rad that I’m getting a chance to go in and go, ’You know what? I can beat what I did.’ But that’s gonna take me five days to get that done. ’Cause I’m gonna do those four songs and then go back through and do punch-up on anything that I’m just not feeling. But it’s gonna be very, very little ’cause I’m pretty down with everything that I’ve got. So once that’s done, man, it’s just a matter of having Joe mix it. And I know [percussionist] Clown’s [Shawn Crahan] been working on the artwork. We’re working on a video for… obviously for [recently released single] ’[The] Chapeltown [Rag]’, but also probably for whatever the first single’s gonna be. Yeah, it’s just a matter of time before we start getting it together.”

Voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan tästä: