Corpsegrinder puskee aallon liikkeelle: Arvostelussa ”Corpsegrinder” -sooloalbumi

On myönnettävä, että George ”Corpsegrinder” Fisherillä on hallussa hyvien biisien teko ja tulkinta. Hän tietää millä saa päät liikkeelle. Muusikon ensimmäisellä sooloalbumilla ei ole mitään uutta luvassa, mutta sitä odottamatta ei uutta edes kaipaa, kun miehen oma meno on niin varmaa. Kappaleiden monipuolisuus, runnovien riffien ja rumpujen selkeä poljenta takaa sen, että levy pyörähtää useampaan otteeseen. Ja voi juku, että levy antaa hyvät vauhdit iltaan. Musiikki vie niin mukanaan, että levyn kuuntelu arviointimielessä on haastavaa.

Monissa kohdissa kitara tasopainottaa matalaa laulua ja kumeaa rumpua. Vihlaavalla tyylillä se nostaa musiikin sävyä eri tasolle. Ja juuri tämä kerroksellisuus pitää yksinkertaiset linjaukset monipuolisena. Näissä hetkissä kitara soi taustalla, kuin erillään muista soittimista. Kitaraosuudet ovat sangen monipuolisia. Soitin sahaa, aaltoilee, vinkuu ja kulkee kylki kyljessä rumpujen kanssa.

Sävyjä löytyy lauluäänestäkin, vaikka se vaikuttaa tutun samalta. Hillitysti käytetyt lyhyet rääkäisyt, murahdukset, taustan huudahtavat kaiut toimivat näppäränä tehokeinona.

”On Wings Of Carnage” -biisin rummut tikittää alusta asti tehokkaasti. Toki se välillä tarjoaa kikkailuhetkiä, mutta palaa toistuvasti tasaiseen tykitykseensä. Biisi on äärettömän viihdyttävää jo yksistään rumpujen vuoksi. Sanoitukset on sovitettu venymään, ja sen tehoa on nostettu pienillä kaiuilla. Nopean rummun ja venytyn laulun yhdistelmä toimii hyvin.

Biisien järjestys takaa, ettei kahta liian samanlaista menoa nouse peräkkäin. ”All Souls Get Torn” -kappale tarjoaa kiihtyvämpää tempoa, kun taas seuraava ”Death Is The Only Key” hidastaa menoa huomattavasti ja antaa niskallekin hennomman hetken. Näistä kahdesta on tehty varmoja livebiisejä, ja Fisherin keikoilla nähneet tietävät minkälainen vaikutus miehen lavakarismalla ja musiikin yhdistelmällä on yleisöön.

Pidän myös Fisherin tavasta lopettaa biisit. Ne pysähtyvät kuin seinään paiskamana, ilman varoitusta. Ehkä sen vuoksi nousee voimakas tarve saada seuraava biisi soimaan heti. Alkuun on vasta päästy ja musiikin on jatkuttava. Ainoan poikkeuksen lopetukseen tekee ”Crimson Proof”, joka päättyy kitaran kaikuun. Kappale tuo muutenkin kitarasta erilaisen sävyn pinnalle ja pudottaa lopussa päämelodiaa erilaiseksi.

Näiden kuuntelukertojen vaiheessa levyn viimeisimmät biisit eivät anna itselleni sitä efektiä, jota Fisheriltä kaipaan. Toki se voi muuttua myöhemmin, mutta se on jo toinen hetki. Loppukappaleissa toistuvat sanoitukset soi liian samanlaisina, samalla musiikilla. Vähemmän kikkailua ja ohuemmalla kerroksella, kuin alkupään menossa.

Summa summarum, mainio levy. Fisher haluaa selkeästi saada liveyleisönsä aaltoilemaan yhtenevään tahtiin, ja sen varmasti myös saa, kunhan pääsee biisit livenä vetämään. Aalloissa nähdään.

Kappalelista:

1. Acid Vat (feat. Erik Rutan)
2. Bottom Dweller
3. On Wings of Carnage
4. All Souls Get Torn
5. Death Is the Only Key
6. Crimson Proof
7. Devourer of Souls
8. Defined by Your Demise
9. Master of the Longest Night
10. Vaguely Human