Kuva: Juha Mäkelä

Costello Hautamäki mukana Kormuksen viimeisellä sinkkulohkaisulla ”Maailma on mun”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 30.4.2023

10-vuotisjuhlavuottaan viettävä suomirock-yhtye Kormus on valmistautunut tulevan neljännen studioalbuminsa julkaisuun viime lokakuusta asti lohkomalla singlejä tasaiseen tahtiin. Toukokuun 19. päivä ilmestyvältä albumilta on tähän mennessä julkaistu kappaleet ”Kukaan ei vie multa rock ’n’ rollii”, ”Sä voit auttaa”, ”Kaupunki (feat. Päivi Lepistö)” sekä ”Luota muhun”. Manserockin manttelinperijät ovat olleet niin tuotteliaalla tuulella, että ovat julkaisseet jokaiselle singlelle myös B-puolet, joita ei itse levyllä kuulla.

Nyt vuorossa on albumin viimeinen single ”Maailma on mun”, joka löysi tiensä Kormuksen albumille Costello Hautamäen pöytälaatikon kautta. Kitarasankari lähti myös mukaan soittamaan ja laulamaan kappaleelle.

”Manserockin perilliset tekivät tästä hienon kappaleen! Biisi ei mahtunut Popedan viimeiselle levylle, joten kun Anton laittoi viestiä mulle, että löytyisikö jotain biisiä Kormukselle, avasin pöytälaatikkoni ja siinähän sävellys odotti vain noutajaansa. Sanoin Antonille, että tee tähän hyvä teksti niin biisi on sun. Oli kiva päästä vielä soittamaan kitaraa ja laulamaan taustakuoroja biisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopputulos on mielestäni loistava, ja mikä hienointa Kormus teki kappaleesta juuri oman näköisensä version. Kauan eläköön Manserock!”, Costello Hautamäki riemuitsee.

Myös ”Maailma on mun” -single saa seurakseen B-puolen. Kyseessä on Miljoonasateen Heikki Salon sanoittama kappale ”Aikapoimuun”, joka tullaan kuulemaan pelkästään suoratoistopalveluissa.

Kormus juhlii 10-vuotista uraansa läpi vuoden keikkailemalla ahkerasti. Keikkavuosi huipentuu marraskuussa pidettävään juhlakonserttiin, jonka suunnitelmat on pidetty toistaiseksi visusti salassa. Tulevan albumin julkaisujuhlia vietetään 20.5. yhtyeen kotiluolassa Tampereella, Public House Huurteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen keikkakalenterin kokonaisuudessaan voit tarkastaa täältä.

Luetuimmat

Uusimmat