Country rockia puhtaimmillaan: Pocon nimikkoalbumi 50 vuotta
Legendaarinen yhdysvaltalainen tietokirjailija Irwin Stambler korostaa kuuluisassa hakuteoksessaan Encyclopedia of Pop, Rock and Soul (1974) yhtyeen Buffalo Springfield merkittävyyttä sillä, että sen entiset jäsenet ovat vaikuttaneet sen hajoamisen jälkeen merkittävissä yhteissä. Yhtyeen entiset jäsenet Richie Furay ja Jim Messina perustivat vuonna 1968 Pocon, joka oli keskeisenä yhtyeenä länsirannikon country rock -soundin muovaamisessa. Pocolle on luonteenomaista country-tyyliä ja rockin asennetta yhdistävä soundi ja tarkat ja kauniit lähiharmonialaulut, jotka ovat paljon velkaa amerikkalaiselle perinnemusiikille. Erityistä lisäväriä soundiin antavat myös Rusty Youngin steel-kitaran seesteiset liu’uttelut, jotka ovat tärkeä osa bändin omaleimaista soundia. Pocon toiselle studioalbumille “Poco” tulee täysiä kymmeniä mittariin tänään 6.5.2020.
Yhtye julkaisi Epic-levy-yhtiön leivissä debyyttialbuminsa “Pickin’ up the Pieces”, joka saavutti kohtalaista menestystä. Live-albumi “Delivering” menestyi edeltäjäänsä paremmin, kun taas nimikkoalbumi sinnitteli albumilistoilla koko kesän 1970. Albumi “Poco” on ajalle melko tyypillistä kalifornialaista country rockia, mutta se on ennen kaikkea tuolloin vasta muodostuvan tyylilajin aatelia. Albumin käynnistävällä biisillä “Hurry Up (Now Tell Me)” kuullaan funkahtavan rytmin aikaan saamaa letkeää mutta tiukkaa groovea, mikä vallitsee läpi koko levyn. Kappaletta seuraa nopeatempoinen, tyylikkään kitarariffin ja helisevän kapakkamaisen pianon siivittämä singlebiisi “You Better Think Twice”, joka on yksi levyn mieleenpainuvimpia hetkiä.
Selvää country-fiilistä noudattaa rennolla shuffle-poljennolla eteenpäin rullaava “Honky-Tonk Downstairs”, mikä viittaa Toisen Maailmansodan jälkeen vallinneeseen kapakkaelämän nurjasta puolesta aiheensa ammentaneeseen country-tyyliin, mitä esitettiin tietynlaisissa “Honky Tonk” -kapakoissa. Kappaleella kuulija pääsee nauttimaan Rusty Youngin surumielisen kaunista pedal-steeliä, joka tuo biisiin seesteistä country-tunnetta. Puolestaan Rolling Stones -vaikutteinen ”Keep on Believin’” osoittaa, että yhtye pystyy rokkaamaan myös räväkästi, säilyttäen rennon fiiliksen. Melodiset kitarasoolot ilmentävät Pocon merkitystä myös tyylikkäänä kitarabändinä. Samankaltaista meininkiä kuullaan myös heleästi honottavalla kitarateemalla alkavalla, soulahtavalla jazz-valssilla ”Anyway Bye Bye, jonka parasta antia on sähkökitaran ja sielukkaiden urkujen ilmavat soolo-osuudet sekä maukkaat dynamiikan vaihtelut rennon ja energisen sointivärin välillä. Hidastempoinen soul-tyylinen, balladi ”Don’t Let it Pass Bye” saattelee yli 18-minuuttiseen sarjateokseen ”Nobody’s Fool/El Tonto de Nadie, Regresa”, joka alkaa kekseliäästi heti edeltävän biisin jälkeen, ilman hiljaisuutta. Tämä niin jazz-vaikutteita, funkia kuin myös blues-vivahteita sisältävä kappale sisältää soolokitaran ja urkujen hallitseman jammailuosuuden, mikä saattaa nykykuuntelijasta tuntua pitkältä, joskaan ei pitkäveteiseltä.
Pocon nimikkoalbumi on ohittamaton tuttavuus jokaiselle klassisesta rockista kiinnostuneelle musiikin ystävälle. Pitkään tammitynnyrissä kypsyneen konjakin tavoin levy paranee vanhetessaan. Tämä kaikin puolin tasapainoinen albumi on suositeltavaa kuunneltavaa myös niille, joiden mielestä geneerisempi country-musiikki saattaisi olla liian makeaa, koska se yhdistää rockin ja countryn parhaimmat puolet pikantiksi kokonaisuudeksi. Poco-yhtyeen parhaat vuodet olivat tosin edessä päin, sillä alkuaikoina se ei saavuttanut hioutuneesta otteestaan huolimatta superbändin asemaa. Suurempi menestys tuli vasta pop-tyylisen hienostuneen albumin “Legend” (1978) myötä, jolloin laulaja Paul Cotton oli jo korvannut Jim Messinan. Messina taas oli perustanut laulaja Kenny Logginsin kanssa pop rock -duo Loggins & Messinan vuonna 1972. Lisäksi bändin myöhemmät albumit, kuten ”Under the Gun” (1980), ”Blue and Grey” (1981) tai ”Cowboys and Englishmen” ovat silotellummasta soft rock -tyylistään huolimatta yhtyeen parhaimmistoa. Tosin alkuaikojen maanläheiselle juurevalle soundille ei löydy vertaa myöhemmästä tuotannosta.
Kappaleet:
1. Hurry up (Now Tell Me)
2. You Better Think Twice
3. Honly Tonk Downstairs
4. Keep on Believin’
Mainos päättyy
5. Anyway Bye Bye
6. Don’t Let it Pass By
7. Nobody’s Fool/El Tonto de Nadie, Regresa