Cradle of Filth: Dusk.. and Her Embrace: The Original Sin

paukautti keväällä tiedon, että heidän vanhalla levy-yhtiöllään Cacophonous Recordsilla on ”Dusk… and Her Embracen” aikaisemmin äänitetty versio, joka bändin ja lafkan erimielisyyksistä johtuen jäi aikanaan julkaisematta. Tämä koko sotku johti siihen, että yhtye aikanaan uudelleenäänitti koko levyn ja tämä uusi äänitys tunnetaankin nykyään nimellä ”Dusk.. and Her Embrace”. Nyt yhtye on päässyt jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen Cacophonous Recordsin kanssa, ja ”Duskin” 20-vuotispäivän kunniaksi tämä alkuperäinen levytys tulee ulos nimellä ”Dusk.. and Her Embrace: The Original Sin”.

Koska kyseessä on aikaisempi versio Cradlen ”Duskista”, tämä arvostelu on luonnollisesti täynnä vertailua tuohon klassikkostatuksen saavuttaneeseen levyyn. Aikanaan ”Dusk” hioi CoFin soundin omaksi kaunista myrkyllistä tunnelmaa henkiväksi kauhugoottibläkkiskeitoksekseen, jota yhtye ei monien mielestä ole tähän päiväänkään mennessä ylittänyt. Siinä missä ”Duskia” edeltänyt ”The Principles of Evil Made Flesh” oli raaempi niin sävellyksiltään ja riffeiltään kuin soundeiltaankin, ”Duskilla” Cradle löysi täydellisen tasapainon goottitunnelman ja blackmetallisen pohjavireen välillä. Useiden, myös minun, mielestä vuoden 1996 ”Dusk…” sekä sitä seurannut vuonna 1998 julkaistu ”Cruelty and the Beast” ovatkin CoFin uran selkeästi kovimmat levytykset. Joidenkin mielestä vielä 2000 julkaistu ”Midian” on kova levy, mutta tässä kohtaa minä jään kelkasta pois.

Joka tapauksessa nyt julkaistu ”Original Sin” -versio potkaistaan käyntiin introlla ”Macabre, this Banquet”, joka on itse asiassa erilainen kuin vuoden 1996 ”Duskin” intro. Siinä missä vuoden -96 ”Duskin” intro ”Humana Inspired To Nightmare” henkii ylevää kohtalokkuutta yksinkertaisine ja pitkiä nuotteja sisältävine kiipparimelodioineen, ”Macabre” tarjoilee ylitsekäyvän varjon lailla hiipivää tulevaa kauhua kuin varoituksena tulevasta levystä ja itse asiassa voittaa laadussa aikaisemmin julkaistun levyn intron. Toinen levyn interludi ”The Graveyard by Midnight” on myös täysin eri biisi kuin vuoden -96 ”Duskin” vastaavan niminen biisi. Biisit ovat tunnelmaltaan täysin erilaisia: ”Original Sinin” versio on barokkisempi ja rauhallisempi kuin mahtipontinen aikaisemmin julkaistu versio. Kumpikin toimii kuitenkin omalla tavallaan levyn kokonaistunnelmassa.

”Original Sinin” kappalejärjestys on muutenkin laitettu täysin uusiksi, ja peli avataan toiseltakin levyltä tutulla ”Nocturnal Supremacylla”. Yhtyeen soundi tulee selväksi ensikuunteluilla. Aggressiivinen ja synaryyditetty, mutta ajoittain myös tunnelmoimaan pysähtyvä, naisvokaaleilla täydennetty kauhubläkkis iskee tajuntaan kuin tuhat verenhimoisen vampyyrin puremaa. Vokalisti Dani Filthin ääntelyt kuulostavat todella demonisen likaisilta ja jopa aavistuksen punkahtavilta verrattuna toiseen ”Duskiin”. Jokainen biisi sisältää koukkua koukun perään lähinnä erinomaisten kitaramelodioiden muodossa. Esimerkiksi aloitusbiisiä seuraava ”Heaven Torn Asunder” sisältää ensimmäisen kolmen minuutin sisään ainakin neljä kovaa kitaramelodiaa, jotka useimmiten ovat tuplakitaroiden kerrosteisen yhteistyön tulosta. Vaikutteita Iron Maidenilta on selkeästi otettu, mutta ne on saumatta sovitettu yhteen CoFille ominaisen utuisen, mystisen ja makaaberin äänimaiseman kanssa. Myös viulua kuullaan muutamassa kohdassa upean painoarvoisesti käytettynä, mikä tuo mieleen My Dying Briden tavan tuoda doom metalliinsa väräjävän viulun kohtalokkuutta.

Eri musiikin mausteista sekä instrumenteista jo näkyykin, että ”Dusk” on äärimmäisen monipuolinen levytys. ”A Gothic Romance” hidastelee ensimmäiset muutamat minuutit tarjoten jonkinlaisen härskin haamuballadin vain kiihdyttääkseen jälleen haudankatkuiseen murhaamiseen keskiyöllä. Myös esimerkiksi ”Funeral in Carpathian” uskomattoman voimakas, surumielisen raivoava bläkkisriffi nostaa yhä kaiken tämän ajankin jälkeen niskavillat pystyyn. Ajoittain CoF tuo nais- ja demonisen kuuloista mieslausuntaa biisiensä hitaampien osioiden tueksi ja luo painoa biisien tarinoille, mikä osaltaan luo kerroksia musiikkiin. Dani Filth on myös aina ollut soundiin sopivien erittäin runollisten sanoitusen kirjoittaja, ja ajoittain hän kykenee hienoonkin verbaaliseen akrobatiaan, mikä luo levyyn emotionaalisen syvyyden tunnetta.

Muita eroja tällä julkaisulla siihen toiseen nähden ovat, että vuoden 1996 ”Duskin” biisit ”Malice Through the Looking Glass” sekä ”Beauty Slept in Sodom” on pudotettu pois. Sen sijaan tilalla on biisi, jota ei kyseisellä lätyllä tai sen bonusbiiseinä ole. Tämäkin biisi on nimetty ihan vain sekavuuden vuoksi nimellä ”Beauty Slept in Sodom”. Biisi kuulostaa myöhemmin nauhoitetulta kuin muu levy, sillä sen soundit ovat täyteläisemmät ja nykyaikaisemman kuuloiset kuin muulla levyllä. Kappale muistuttaa yllättäen tunnelmaltaan montaa nykyisen tunnelmabläkkiksen puurtajaa aina Fenistä Walknuttiin. On erikoista, että CoF taipuu tähänkin suuntaan. Kauhuromantiikka astuu taka-alalle kyseisessä kappaleessa, ja kyseessä onkin pieni vinouma muuhun kokonaisuuteen nähden. Biisinä veto on silti tällaiseksi tunnelmabläkkikseksi oivallinen, sillä se sisältää muutaman hyvin yksinkertaisen mutta toimivan heavy metalin suuntaan kumartavan herkkuriffin. Yleisesti ottaen jokainen biisi on laadultaan erittäin kovaa tavaraa, eikä väliinputoajia ole.

Muutaman biisimuutoksen ohella keskeinen ero toiseen ”Duskiin” ovat levyn soundit. Soundit ovat silti melko samanlaiset kuin vanhemmalla ”Duskilla”, joten eroja on vaikea huomata. Muutamia selkeitä eroja kuitenkin on. Rummut on miksattu enemmän pintaan ”Original Sinillä” kuin toisella ”Duskilla”, joka on soundeiltaan hyvin kitaradominoiva. ”Original Sinillä” myös syntikat saavat enemmän tilaa kitaroiden kustannuksella, ja ylipäätään soundimaailma on vähemmän suttuinen ja sekoittuva. Toisaalta sen toisen ”Duskin” viehätykseen itselläni kuului pieni äänimaailmaan kuuluva suttuisuus, joka loi omaa aavemaisuutta soundille. Tunnelmabläkkikseen – jonka jonkinmoinen kauhumuoto CoF oli – kun sopii usein suttuisemmat ja utuisemmat soundit. Soundit eivät silti ole kirkkaimmasta päästä ”Original Sinilläkään”, vaan kyse on enemmänkin aste-eroista. ”Original Sinin” synatyöskentely kuuluu paremmin ja luo omaa goottiromanttista tunnelmaansa, vaikka syntikkasoundi ei nykypäivän mittapuilla järin vakuuttava olekaan. Esimerkiksi nimibiisin jotkin synakohdat kärsivät Original Sinissä synasoundin selkeästi muovisuudesta. Myös ”Original Sinin” virveli joko kuuluu aivan aavistuksen enemmän tai kaikuu pahemmin korvaan kuin vanhemmalla levytyksellä. Kuitenkin sävellysten nyanssit tulevat paremmin esiin tässä selkeämmässä äänimaisemassa kuin toisella ”Duskilla”.

Yhteenvetona erot ”Duskiin” ovat, että ”Original Sinin” välisoitot on pantu kokonaan uusiksi, pari biisiä on pudotettu, ja uusi ”Beauty Slept in Sodom” on lisätty. Soundit on pantu osittain uusiksi monipuolisempaan suuntaan, ja lienee makuasia, mikä kuulostaa omaan korvaan parhaalta. Kulttuuriteon ohella näin oivallinen levy ansaitsee jo sinänsäkin uudelleenjulkaisun, joten mikä onkaan oivallisempi tapa juhlistaa kyseisen levyn 20-vuotista taivalta. ”Dusk…And Her Embrace: The Original Sinillä” goottiromanttinen kauhu lyö kalvakasti kättä melodiapitoisen black metallin kanssa ollen aikanaan täysin uusi yhdistelmä soundiltaan. Yhdistettynä A-luokan biisinkirjoitukseen kumpikin ”Dusk..” on ansainnut paikkansa black metallin historian klassikkolevyjen joukossa, ja Cradle of Filthin tuonaikainen soundi kaikuu yhä täysin omanlaisenaan hyytävänä vampyyrin huutona sumuisten hautausmaiden yli. Kyseessä on uskomaton ja täysin uniikki suoritus.

9½/10

Kappalelista:
1. Macabre, This Banquet
2. Nocturnal Supremacy
3. Heaven Torn Asunder
4. Dusk And Her Embrace
5. A Gothic Romance
6. The Graveyard By Moonlight
7. Funeral In Carpathia
8. Beauty Slept In Sodom
9. The Haunted Shores Of Avalon
10. Carmilla’s Masque
11. A Gothic Romance (Bonus Demo Track)
12. Nocturnal Supremacy (Bonus Demo Track)

Kommentoi julkaisua