Kuva; Hannu Tiainen

Crimson Sunin kolmas albumi ”Sorrowbreaker” julkaistu

Kirjoittanut Kasper Piippo - 21.9.2024

Kotimainen modernin melodisen metallin mestari Crimson Sun julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa ”Sorrowbreaker” tänään, syyskuun 20. päivä. Tuoreessa albumissa tuotantoon on panostettu aiempaa enemmän. Albumi syntyikin yhteistyössä tuottaja-studiovelho Saku Moilasen, laulaja-tuottaja Christoffer Stjernen sekä palkitun tanskalaismiksaaja Jacob Hansenin toimesta. Kymmenen kappaletta sisältävä levy on Crimson Sunille askel eteenpäin myös musiikillisesti.

”Olemme innoissamme saadessamme julkaista uuden albumin pitkän odotuksen jälkeen. Jokainen meistä on osallistunut lyriikoiden kirjoittamiseen, joten kappaleet käsittelevät monipuolisesti erilaisia aiheita maailmantapahtumista henkilökohtaisiin kokemuksiin. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja koemme, että olemme edistyneet jokaisella osa-alueella huomattavasti. Uskomme, että Sorrowbreaker tarjoaa jotain uutta ja kiinnostavaa niin vanhoille kuin uusillekin kuuntelijoille”, Crimson Sunin pääbiisinkirjoittaja ja kitaristi Joni Junnila

”Sorrowbreaker”-levy löytyy nyt kaikista suoratoistopalveluista, ja lisäksi levyn CD-versio on tilattavissa yhtyeen verkkokaupasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimson Sun viettää virallisia levynjulkkaribileitä parin viikon päästä Helsingin On The Rocksissa. Keikkalistaan on lisätty myös ennen Merirock-risteilyä esiintyminen rocklegenda Michael Monroen avaajana Kotkassa.

03.10.2024 On The Rocks, Helsinki w/ Nestruction (Levyjulkkarit)
05.10.2024 – Hotelli Leikari, Kotka w/ Michael Monroe
26.10.2024 Merirock Vol. 13, Viking XPRS w/ Private Line & St. Aurora

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy