Cruzhin ”Tropical Thunder” -albumi on harkittu ja hiottua, mutta kaipaisi persoonallisempaa otetta

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 4.10.2021

Karamellimaiset värit ja eksoottinen nimi kannessa herättävät väistämättä huomion, ja kenties jopa kiinnostuksen. ”Tropical Thunder” on ruotsalaisen Cruzh-yhtyeen toinen pitkäsoitto, mutta ensimmäinen uuden vokalistin, Alex Waghornin kanssa. Uuden solistin myötä, ruotsalaisyhtye lupasi musiikin olevan aiempaa melodisempaa ja rokkaavampaa, ja sitä on vaikea kiistää uusinta pitkäsoittoa kuunnellessa.

Albumi huokuu ensimmäisistä kappaleista lähtien tarttuvia melodioita ja kasarirockille ominaista rokkaavuutta. Kolmannen kappaleen, ”Turn Back Time” myötä, esille nousee myös AOR-vivahdetta. Ja mikäs siinä, Cruzhilta kun taittuu hillitympikin ulosanti, joista malliesimerkkeinä toimivat myös hunajaa tihkuva ”Cady” kuin tanssijalkaa vipattava ”New York Nights”. Molemmilla kappaleilla kuullaan vierailevan muusikon Erik Wissin hienot piano- ja kosketinsoitinosuudet, jotka ovat tärkeässä osassa äänimaisemaa. Oman lisänsä jälkimmäiseen kappaleeseen antaa myös vierailija Pete Corritorin karismaattisella puheosuudellaan.

Mitä pidemmälle ”Tropical Thunder” -albumia kuuntelee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että pitkäsoitto on yhtä imelä kuin miltä kansikuva näyttää. Kyseessä ei ole kuitenkaan erityisen painava rike, sillä löytyyhän rock-musiikin historiasta lukuisia muita yhtyeitä, jotka ovat tehneet toinen toistaan imelämpiä kappaleita kuin jopa albumikokonaisuuksia. Sen lisäksi, että Cruzh kävi albumillaan monet kasarirockin kliseet läpi, onnistui yhtye kuulostamaan myös hätkähdyttävän kasvottomalle. Osan ”Tropical Thunderin” kappaleista kun voisi kuvitella kuulevansa esimerkiksi Bon Jovin tai Whitesnaken esittämänä.

Siinä ei sinällään ole mitään vikaa, sillä Cruzh on tuskin tietoisesti pyrkinyt kopioimaan mitään tiettyä yhtyettä, vaan on antanut vaikutteidensa tulvia. Albumin jouhevuudelle kuin hyvin jäsennetylle kappalelistalle on annettava kiitosta, sillä niiden turvin ”Tropical Thunder” on helppo ja miellyttävä kuuntelukokemus. Albumi ei kuitenkaan voi luonnehtia omaperäiseksi, saati mieleenpainuvaksi. Nämä molemmat ongelmat Cruzhin pitäisi selättää, jotta se erottuisi tuhansien muiden kasarirockin innoittamista yhtyeistä.

6/10

Kappalelista:

  1. Tropical Thunder
  2. We Go Together
  3. Turn Back Time
  4. Are You Ready?
  5. Cady
  6. New York Nights
  7. All You Need
  8. Line In The Sand
  9. Moonshine Bayou
  10. Paralyzed
  11. N. R. J. C.

Cruzh Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen