Cult of Endtime – In Charnel Lights

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.5.2015

Joensuulaisen death/doom-rykmentti Cult of Endtimen ensimmäinen studioalbumi kantaa nimeä “In Charnel Lights”. Jotkut ehkä muistavat pumpun nimeltä Discard, jonka entisistä jäsenistä tämä tuomiopäivän orkesteri enimmäkseen koostuu. Cult of Endtimelta ehti ilmestyä ennen debyyttialbumia kaksi demoa, jotka olivat jo lupaavia tapauksia. Lopunajan kulttilaisten ulosanti on esikoisalbumilla hiotumman ja myös hillitymmän kuuloinen kuin demorykäisyillä. Tämä voi kuulostaa tylsältä, mutta hei: myös murha voi olla harkitun viimeistelty ja silti yhtä tappava.

Levy alkaa tiukalla blastbeatilla ja helvetin syövereistä kaikuvilla murinoilla, jotka pureutuvat heti kuulijan tajuntaan ja miellyttävät ainakin omaa korvaani suuresti. Ensikuunteluilla biisimassasta ei jää montaakaan yksityiskohtaa mieleen lukuun ottamatta esim. ”Cairns On Mercuryn” kauhuleffamaista väliosaa ja ”Prognatus De Sigillumin” keskivaiheen progeilua. Jatkokuuntelujen myötä alkaa olla selvää, että käsillä on tujakka paketti tuhtia perinteistä death metallia doom-elementeillä maustettuna. Jo levyn saatetekstissä todetaan, ettei Cult of Endtime ole täällä keksimässä pyörää uudelleen vaan vahvistamassa ja jalostamassa vanhaa. Jos verrataan albumia bändin aiempiin demoihin, niin revittelyä ja groovaavaa fiilistä on vähemmän ja musiikillinen yleisilme on tukevampi.

”In Charnel Lights” seilaa aihepiireiltään genrelle tutuilla vesillä: on kuolemaa, tuhoa, demoneja ja mätäneviä ruumiita. Vokalistin örinät kumpuavat syvältä ja soivat ajoittain niin matalalta, että rappaukset varisevat seinistä. Murinoissa ei myöskään hoppuilla, kuten ei levyllä yleisesti ottaen muutenkaan, vaikka mahtuu sinne joitakin kiihdyttelykohtiakin. 80- ja 90-lukujen vanhan koulukunnan kuolo- ja doom-metallin lisäksi kauhuelokuvavaikutteet kuuluvat musiikista selvästi. Levyllä luodaan vahvoja tunnelmia maalaillen isolla pensselillä ja kuristaen kuulijaa hitaasti mutta varmasti. Musiikki painostaa, mutta soundit eivät kuitenkaan haise ummehtuneelta – joskin kalmiston tuoksahdus hiipii vienosti sieraimiin levyyn syventyessä. Miinukseksi on mainittava se, että albumikokonaisuus on ehkä aavistuksen liian tasapaksu ja biisejä on täten vaikea erottaa toisistaan. Mutta toisaalta, mitä sitä hyvää settiä turhilla kikkailuilla rikkomaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Bändi kuuluu tätä nykyä Svart Recordsin talliin, jonka rosteriin kuuluvat myös mm. Jess and the Ancient Ones, Hexvessel ja Kuolemanlaakso, jonka rumpali Tiera hoitaa kannuttelut myös tällä levyllä, mutta on sittemmin siirtynyt kulttilaisten riveistä pois. Tähän okkultismiin päin kallellaan olevaan kavalkadiin Cult of Endtime istuu kuin kirves päähän. Bändi on tähän asti ollut turhan harvinaista live-herkkua, mutta todistetusti vakuuttavaa sellaista. Ehkäpä albumin julkaisun myötä yhä useammilla olisi mahdollisuus nähdä nämä demoninpalvontamenot myös livenä.