Curimus julkaisi pohjoisesta kultista kertovan musiikkivideon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 6.10.2020

Kolmannen pitkäsoittonsa lokakuussa puskeva death/thrash-yhtye Curimus on julkaissut toisen singlevideon tulevalta albumiltaan. Siinä, missä ensimmäinen singlelohkaisu ”Eradication Manifest” oli ns. perinteisempi musiikkivideo, on ”Ignite” ilmaisultaan lähempänä lyhytelokuvaa.

Videon ohjaus ja käsikirjoitus ovat elokuvantekijöiden Artturi Rosténin ja Sara Niemisen käsialaa. Heille annettiin vapaat kädet tehdä omannäköisensä tuotanto kappaleen ja sen lyriikoiden pohjalta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Viittauksia muihin kappaleisiin ja elementtejä, jotka ovat myös osa albumikokonaisuutta, tarttui mukaan prosessin aikana näkyvästi tai subliminaalisesti tämän videon lopputulokseen.”

”Meille oli tärkeää viimeisimmän pimeyden tehoon nojaavan kauhukertomuksen jälkeen (Älä vastaa -elokuva) päästä tuottamaan tosielämän kauhuja peilaava päivänvalossa kuvattu lajityypin teos. Yliluonnollisuudesta kumpuavan kauhun sijaan halusimme rakentaa ihmisistä lähtöisin olevaa kammoa ja epäinhimillisyyttä, koska se on puhtainta arkemme kauhua. Päätimme kertoa musiikkivideoformaatin sisällä yhteisön paineen alaisuudessa eletyn pakotteen tarinan, joka saa tarkastelemaan tapahtumat pahantekijän sekä pahankokijan näkökulmasta. Elokuvakerronnallinen ja hivenen symbolismia sisältävä lopputulos on mielestäni yksi parhaita musiikkivideoita, jonka tekoprosessissa olen ollut mukana – enkä onnekseni ole mielipiteeni kanssa yksin”, kertoo Rostén.

”Garden of Eden” julkaistaan 30.10.2020. Muutama videomuotoinen maistiainen on vielä odotettavissa lähiviikkojen aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kansainvälistä väriä ”Garden of Edenille” tuo legendaarisen NWOBHM-bändi Hellin teatraalinen solisti David Bower joka vierailee kappaleella ”72″.

1. Eden Unveiled
2. Ignite
3. 72 (feat. David Bower)
4. God Eater
5. Eradication Manifest
6. Victims
7. Catalyst
8. Hate the Progress
9. Eisegesis
10. Absence

Curimus on:
Marko Silvennoinen – laulu
Juho Manninen – basso
Tommi Ahlroth – kitara
Jari Nieminen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy