Curimus: Operaatio Yeast Side Story, osa #7

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2013

Curimus StudioTeksti 5 (1)Loimaalainen thrash metal -jyrä Curimus on aloittanut toisen, vielä nimeämättömän albuminsa työstämisen. Albumi tullaan julkaisemaan näillä näkymin alkuvuodesta 2014. Yhtye on lyönyt hynttyyt yhteen Kaaoszinen kanssa ja kertoo nyt viikoittain Kaaoszinelle hieman albumin teosta sekä sen edistymisestä. Lue lisää nähdäksesi yhtyeen blogin seitsemäs teksti.

25.10.

Curimus 2013 14Saavuin perjantaina Danko Tones Studiolle noin kolmen nurkilla, jossa aikaisemmin paikalle saapuneet vesselit Gardiner ja Helmi olivat aloittaneet ainoan viime kerrasta jääneen kappaleen ”Loimaalaiset jousipyssyt rakennetaan kännissä”-rytmikitaroiden äänittämisen. Kyseessä on varmasti yksi Curimuksen tähän asti eeppisimmistä kappaleista, joten aikaa käytettiin reilusti ko. eepoksen kasaamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai-illan ratoksi mm. lämmitimme saunan ja nautimme muutamat panimotuotteet  sankareidemme toinen toisensa perään antautuessa Nukku-Matin hellään syleilyyn.

26.10.

Curimus 2013 13Viime reissusta tutuksi tullut grunge-herätys toimi jälleen, ja aamupalan nautittuamme ryhdyimme äänittämään extrakitaroita lähinnä C# & D-vire-biiseihin. Kappaleet kuten ”Norjalaisten kumarrus joulupukille” ja Rekkamiehen kusihätä & Vatikaanin Transvestiittimessut” saivat päällensä ne viimeiset pisarat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan saatossa seuraamme erehtyivät Candeny-yhtyeen kielisoitinvelhot, joiden seurassa piipahdimme pikaisella Mänttä-Vilppula-ekskursiolla tutustumassa paikallisiin juomahanoihin.

Mukavan karaokeravintolan kautta päädyimme jatkamaan iltaa tuttuun ja turvalliseen ”Dankon Betoniin”. Jounille terkkuja!

Loppuilta käytettiin mm. koko nauhoituksia painostaneeseen lastenlauluproduktioon.

27.10.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Curimus 2013 12Vastuullisesti heräsin jopa ennen kellonsoittoa, (joskin Juha-Matin kuorsauksella oli tähän syynsä), ja tähtäsin aistinelimeni kohti kellarikerroksen tarkkaamoa. Lievästi viihtyneenoloinen G. Ardiner saatiin potkittua pois tarkkaamon sohvalta, ja basso-osaston uusintakierros saatiin aloitettua tuottajaherran siirryttyä jatkamaan ”silmät-kiinni”-leikkiään muualle.

Kävimme läpi kappaleet, joihin kitaraosasto oli tehnyt muutoksia ja korjailimme ne muutamat hassut vaihdot sinne sun tänne. Raidoille päätyi mm. ”helvetin iso ynkkätribuutti-hamsteri”.

Tovin bassoteltuamme jatkoimme C-vireisten rallien kanssa touhuamista. Slash-bendejä, 12-kielistä akustista ja ripaus balalaikkaa.

Illan pimentyessä operaatio kielisoittimien osalta rupesi olemaan ns. taputeltu, joten käytimme loppuillan tieteelliseen tutkimukseen aiheesta ”Miten ison äänialan saa puhallettua 0,33 olutpullolla?” Vastaus on kolme oktaavia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juho Manninen 1.11.2013

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat