Curse Upon A Prayerin harppaus kunnianhimoisempaan suuntaan – Arviossa ”The Worship: Orthoprax Satanism”
Torniolainen Curse Upon A Prayer julkaisi neljännen kokopitkänsä yhtyeen saavuttaessa samaan syssyyn kymmenen vuoden rajapyykin. Rakenteellisesti ”The Worship: Orthoprax Satanism” poikkeaa yhtyeen aiemmista julkaisuista siten, että albumille on työstetty pidempiä kappaleita, kuten avausraita ”Ortopraxia” ja levyn puolivälin kieppeillä soiva ”A Heav’n Of Hell”.
Pitkän avausraidan jälkeen lähtevä ”Cunt God” puhdistaa turhat vaikut korvista. Viulujen käyttö tuo mukavaa syvyyttä black metal -poljentoon ja pääsee edukseen parhaiten ”Blood Poetrylla”. Maltillinen tempo, monisyiset vokaalit ja tarttuvat melodiat nostavat ”Blood Poetryn” albumin parhaimmiston joukkoon. Myös räväkkä ”I Enthrone You” erottuu edukseen pitkähköltä levyltä sekä ”Black Venus Erotica”, jossa säkeistöjen riffittely on ihan black metal -mittapuullakin ilkeäksi kuvailtavaa.
Curse Upon A Prayer on ottanut selkeästi suunnan kohti kunnianhimoisempaa albumisävellystä, mutta vaikka albumin pitkiltä kappaleilta löytyy hyviä palasia, jää kokonaisuus hieman valjuksi näiden biisien osalta. Sama kaava toistuu niin ”Ortopraxiassa”, ”A Heav’n Of Hellissä” kuin ”The Worship I: Patiorissa”. Näistä keskimmäinen toimii kuitenkin parhaiten kuorotunnelmointeineen.
Mainos päättyy
Kokonaisuutena lähes tunnin kellottava albumi tuntuu auttamatta liian pitkältä ja karsimalla olisi saatu ytimekkyyttä levylle. Bändi sulauttaa melodisia elementtejä, goottiestetiikkaa ja rienaavaa black metalia yhteen taidokkaasti, mutta pitkien biisien osalta tuntuu välillä, että Curse Upon A Prayer myös hukkuu siihen, missä se on taitava ja punainen lanka karkaa käsistä. Toisaalta yhtyeen moderni ote black metaliin ja biisit parhaimmillaan osoittavat, että potentiaalia porukassa on, kunhan vähän karsitaan ideoita ja tiivistetään kokonaisuutta.