Onkohan tämä ensimmäinen kerta kun suomalaisessa bm:ssä kuullaan arabialaista asteikkoa? Vaikkei sentään muusikoiden omista käsistä, vaan ihan musiikkilainoina, islamilaisia rukouskutsukatkelmia hyödyntäen. Joka tapauksessa tuloksena ei olekaan mitä tahansa sekamelskaa, vaan poikkeuksellisen taiteellisen vision ja syvän intuition yhdistelmä.

Curse Upon A Prayerin ”Infidel” julkaistaan 10. huhtikuuta 2020 Saturnal Recordsin kautta. Bändin kymmenvuotisen olemassaolon aikana se on kolmas täyspitkä albumi ”From The Lands Of Demisen” (2014) ja ”Rotten Tonguesin” (2015) jälkeen.

”Call To Prayer” avaa levyn niin vahvalla alleviivauksella, että kenellekään ei pitäisi jäädä epäselväksi bändin profiloituminen islaminvastaisena pikimustana metallina. Rukouskutsun päälle vedetään raskas, sulavasti ja varmasti etenevä säröinen musiikkimatto, yhdistettynä kauniilla ja herkällä melodiantajulla. Duuri-molli – asteikosta ulostulo ja terävinä riitasävelinä soiva kahden aivan erilaisen musiikkimaterian päällekkäinen toisto/soitto toimii todella väkevästi. Taiteellisessa mielessä juuri tyylikkäämpää avausta ei tälle levylle olisi voinut kuvitella. Joku voi puhua rienauksesta, mutta yhtä lailla voidaan puhua teeskentelemättömyydestä, vilpittömyydestä ja rehellisyydestä omalle sisäiselle intuitiolle. Vaan harvapa siitä tällaista taidetta osaisi kutoa, oli black metalia tai ei.

Levyn nimikkobiisi ”Infidel” nojautuu kuitenkin vielä bm:n perinteiseen välineistöön: soinnullisesti voimasointujen runsaaseen käyttöön ja niiden aikaansaamaan rinnakkaisissa kvinteissä kulkeviin kuvioihin, mistä juurikin siis se arkaainen, kylmä harmonia syntyy. Tublabasarit ja soinnillinen diskanttisuus sekä kitaroissa että korkeassa rääkylaulussa niinikään ovat tuttua mustan kentän matskua. Mutta Curse Upon A Prayerilla kaikkea tätä hallitsee järkkymätön oman tyylin ja tyylitajun ote, vokalistin monipuolinen äänenkäyttö ja yleinen musikaalisuus ja instrumenttien hallinta. Tällainen asetelema näkyy ammattimaisena, erittäin sujuvasti soljuvana musiikin tekona. Samat keinot ovat käytössä myös mm. kolmannella raidalla ”Taste Ye The Penalty Of Burning”.

”Rotten Tongues” (2015) – albumista löydettiin yhtymäkohtia sekä Satyriconiin että Dimmu Borgirin varhaisempaan tuotantoon, mutta mahtaako vertailu pelkästään bm:ään tämän uuden albumin kanssa tehdä sille edes oikeutta? ”Infidel” (2020) on uniikkia, yllättävän väkevää ja taiteellista tuotantoa. Mieluummin tätä vertaisi vaikka Chopinin Etydeihin, palavan sielun ja kipeän herkkyyden henkenä. Neljäs raita ”Haram” muistuttaakin tässä suhteessa enemmän Chopinin ”Vallankumousetydiä”, jossain määrin myös teknisesti, hyödyntäen melodiassaan alaspäin syöksyviä ryöppyjä.

Albumin viides raita on saanut nimensä islamilaisen perinteen paholaisen, Ibliksen, mukaan. Tarun mukaan Iblis ei suostunut kumartamaan ihmistä, koska hänet oli luotu tulesta ja ihminen tomusta. Musiikillisesti 2:42 minuuttia kestävä ”The Portrait Of Iblis” on yksi levyn hienoimmista raidoista. Akustiset, viileät kielet, hidas tempo, bassorumpu ja kirskuvat ambienttiäänet johdattavat soinnillisesti rikkaaseen, omalla tavallaan meditatiiviseen kuiskaavaan lauluun, vai miten sitä kuvailisi – bändin vokalisti/mastermindin loputonta mielikuvitusta äänensä käytössä? Lopun sointulaajennukset, riitasävelineen, ilmeisesti ylinousevine kvartteineen ja mikrosävelineen kruunaavat raidan.

Vielä mainitsen erikseen surumielisenä soivan kahdeksannen raidan ”Fitna”, joka käyttää musiikillisten lopukkeiden sointu- ja melodiakeinoja hyväkseen, ilmeisen tarkoituksellisesti lopputunnelman luomiseksi. Suvereenia kokonaisuuden hallintaa. Samalla totean, että black metalin saralla Curse Upon A Prayer kulmioituu monipuolisena, melodisesti kauniina, jäljittelemättömänä ja oman polkunsa todellakin löytäneenä bändinä. Black metal ei välttämättä tarvitse dark folkin keinoja rikastaakseen taiteellista ilmaisuaan. Ehkä nimenomaan sisäisen intuition ja roihun kannattelemana ja tietenkin musiikilliset keinot hallitsevana artistina voi synnyttää jotain näin aitoa ja hienoa. Puhumattakaan nyt tietysti harvinaisen karismaattisesta ja taiteellisesta mastermindista ja frontmanista, joka pitkälle on tämän kaiken takana ja johdossa yhtä aikaa.

Levyn päättää uskomattoman kaunis yhdeksäs raita ”Jahannam”. Voikohan väkemämmin ja sielukkaammiin enää ihminen kuiskata? Että samassa äänessä voikin soida tällä tavoin sekä  voima että herkkyys.

Yleisesti ottaen ”Infidel” on tiukasti kasassa pysyvä kokonaisuus, jossa on rohkeasti kokeiltu rajoja menemättä liiallisuuksiin. Lyyrisyys ja dissonanssi painivat keskinäisessä tasapainossa sekä sisällöllisesti levyn tunnelmassa, että ihan musiikkiteoreettisesti, esim. musiikillisten dissonanssien käytössä. Lyyriset piikit näyttäytyvät kahdesta kolmeen minuuttiin kestävillä, lyhyempikestoisilla raidoilla erinomaisesti edukseen vasten raskaampaa, tasaisempaa ja räkäisempää satsia. Voisi vaikka sanoa, että tämä albumi on kokonaisuutena harvinaisen kaunista ja sulavaa yinin ja yangin rinnakkaiseloa ja leikkiä. Samalla se on rohkea veto, muussakin kuin taiteellisessa mielessä, ja jos haluat oikeasti tietää, mitä black metalille Suomessa kuuluu, tämä albumi kuuluu levyhyllyysi.

9½

Kappalelista:
1. Call To Prayer
2. Infidel
3. Taste Ye The Penalty Of Burning
4. Haram
5. The Prtrait Of Iblis
6. Al-Masih ad-Dajjal
7. Prophetic Poison
8. Fitna
9. Jahannam

Curse Upon A Prayer Facebookissa:

Kirjoittanut: Sirpa Pelli