Cyan Kicks järjesti kiirastorstain parhaat bileet Semifinaalissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.4.2019

Helsinkiläinen alternative rock -yhtye Cyan Kicks nähtiin kiirastorstaina melkein loppuunmyydyssä Helsingin Semifinaalissa. Paikalle oli kertynyt porukkaa hyvissä ajoin, vaikka ovien avauksen sekä lämmittelijäbändin välissä olikin tunnin tauko. Pieni Semifinaalin tila täyttyi kuitenkin nopeasti ihmismassasta, mikä nostatti tunnelmaa sekä paikan sisälämpötilaa. Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousi jyväskyläläinen Founding Neverland.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Founding Neverland oli minulle täysin tuntematon yhtye, joten otin sen esityksen vastaan avoimin mielin. Yhtye aloitti keikkansa varsin energisesti, eikä meno hiipunut koko esityksen aikana. Yhtye on noussut tietoisuuteen muun muassa singlejensä ”Whole Again” sekä ”Heartbeat” ansiosta. Founding Neverland toimitti yleisölle heti illan alkuun hyvän mielen ja lämpöiset lihakset tanssimisen muodossa.

Energisen lämmittelijäbändin jälkeen oli aika päästää lavalle illan pääesiintyjä Cyan Kicks, joka on yksi tämän hetken lupaavimmista suomalaisista rock-yhtyeistä. Ilta avattiin uudella kappaleella, joka julkaistaan debyyttialbumin yhteydessä. Ensimmäistä albumia voidaan odottaa vielä tämän vuoden syksyllä. Illan aikana kuultiin muitakin uusia kappaleita, jotka kuulostivat niin hyviltä, että tuskin maltan odottaa kokonaista albumia. Myös yhtyeen jo julkaistut singlet kuten uusin ”Tidal Wave” sekä yhtyeen ensimmäinen single ”Feathers” soitettiin yleisölle. Yleisö lauloi ja tanssi mukana jo tuttuihin kappaleisiin, mutta se myös otti hyvin vastaan uudet, tuntemattomat kappaleet. Kun rytmistä saatiin kiinni, laitettiin kädet ilmaan ja kämmeniä yhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cyan Kicks oli energinen, tanssittava sekä hyvää mieltä nostattava yhtye. Yhtye otti hienosti yleisön haltuun ja kiitteli moneen otteeseen paikalle saapumista sekä mukana olemista. Esitykseen oli panostettu upein show-valoin ja savukonein, jotka tekivät esityksestä todella intensiivisen ja visuaalisesti upean. Yhtye tulee vielä varmasti täyttämään isoja tapahtumapaikkoja omalla ainutlaatuisella soundillaan.

Kuvat: Nealeksandra Photography

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat