Cyan Kicksin UMK22-biisi Hurricane on moderni rockbiisi: “Haluamme vaikuttaa siihen, että rock pysyy parrasvaloissa”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.1.2022

Vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailun ensimmäinen kilpailubiisi, Cyan Kicks -yhtyeen ”Hurricane”, on julkaistu tänään suoratoistopalveluissa. Yle Areenassa voi katsoa myös kappaleen lyriikkavideon sekä biisinkirjoituksen taustaa avaavan ”Biisin tarina” -videon.

Helsinkiläinen Cyan Kicks on yksi tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun rock-edustajista. Yhtyeen muodostavat Susanna Alexandra, Niila Perkkiö, Leevi Erkkilä ja Pietari Reijonen. Cyan Kicks perustettiin vuonna 2016, ja yhtye on tähän mennessä julkaissut kahden albumillisen verran musiikkia, jota on striimattu yli 10 miljoonaa kertaa. Yhtye kuvailee musiikkiaan omaleimaiseksi, eri tyylejä yhdisteleväksi moderniksi rockiksi.

Yhdistelemme rohkeasti eri elementtejä omalla, erottuvalla soundilla. Yksi biisi voi olla täysin elektroninen ja toinen biisi todella raskas, mutta päivän päätteeksi se kuulostaa aina Cyan Kicksiltä”, Susanna Alexandra sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

UMK-biisi ”Hurricane” on hyvä tyyliesimerkki tästä. Sen säkeistöt ovat elektroniset ja raskaampi osuus kitarasooloineen on kertosäkeessä.

Kansainvälinen tuotantotiimi

Hurricanen” kirjoittajaremmissä oli mukana ruotsalais-tanskalaisen metalliyhtye Amaranthen laulaja Elize Ryd. Hän tutustui bändin jäseniin kesällä ja halusi tehdä yhteistyötä.

Cyan Kicks ja Ryd pääsivät biisin teemasta saman tien yhteisymmärrykseen, ja se valmistui yhden työpäivän aikana. “Studiolle päästyämme Elize kysyi, mitä haluaisimme kirjoittaa. Vastasin, että voimakappaleen. Elize oli ajatellut samaa itsekin”, laulaja Alexandra sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisi kertoo omien pelkojen voittamisesta sekä rohkeudesta olla oma itsensä ja tehdä haluamiaan asioita. Tarinan syntyyn ja sen voimallisuuteen vaikutti Rydin sairastama borrelioosi. ”Se, että kokemani jälkeen pystyin jälleen kirjoittamaan musiikkia, oli minulle tärkeää. Siksi tämä kappale tulee aina olemaan minulle merkityksellinen”, Ryd kertoo.

Oman mausteensa ”Hurricaneen” toi kappaleen tuottajaksi tullut yhdysvaltalainen muusikko-tuottaja Chris Walla, joka tunnetaan yhtyeestä Death Cab for Cutie ja säveltämästään elokuvamusiikista. Miksaamisesta vastasi yhdysvaltalainen Zakk Cervini, joka on tehnyt musiikkia muun muassa Bring Me The Horizonin, Aviciin ja Limp Bizkitin kanssa.

Cyan Kicksin UMK-biisissä ääneen pääsee myös yhtyeen faneja. Kertosäkeen kuorossa kuultavien huutojen “shut up” ja “give up” takana on yhtyeen someseuraajista valittu kymmenhenkinen porukka. “Rytmissä huutaminen tuonkin kokoisen porukan kanssa ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Homma kuitenkin sujui hienosti”, yhtye kommentoi.

Rockilla Italiaan?

Suomessa osataan tunnetusti tehdä raskasta musiikkia, ja viime vuodet ovat osoittaneet, että myös rock voi menestyä tyypillisesti melko pop-valtaisessa laulukilpailussa. Mitä Cyan Kicks ajattelee, jos kutsu käy Torinoon?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rock on aina ollut olemassa, ja se on ollut aina mainstream-musaa, vaikka se ei median keskipisteessä ole ollutkaan. Haluamme osaltamme vaikuttaa siihen, että rock pysyy yhä vahvemmin parrasvaloissa”, yhtye toteaa.

”Vastustamaton hurrikaani”

UMK-ammattilaisraadin mukaan Cyan Kicksin biisi vyöryy kuulijan yli vastustamattomasti kuin hurrikaani. ”Kappaleessa on mieletön draivi, matkalle ripoteltuja pop-koukkuja sekä todella massiivinen tuotanto. Cyan Kicks on ollut monta vuotta Suomen lupaavimpia rock-vientituotteita, ja Hurricane on heidän tähän mennessä paras kappaleensa. Biisiä tekemässä ollut Amaranthen Elize Ryd tuo biisiin ruotsalaisia tarttuvan popin kaikuja.

Luetuimmat

Uusimmat