D-A-D loi hulvattoman huvipuistotunnelman Helsinkiin 25.8.2022

Tätä iltaa oli odotettu kärsimättömästi kaksi vuotta. Tanskalaisen hard rock -bändin D-A-D:n piti konsertoida Helsingin Suvilahdessa jo alkusyksystä 2020, mutta koronapandemia siirsi keikkaa useampaankin kertaan. Yhtye soitti edellisen kerran Suomessa syksyllä 2019. Nyt iloisen jälleennäkemisen hetki oli kuitenkin vihdoin koittanut. 3000 innokasta fania toivotti tanskalaisveijarit lämpimästi tervetulleeksi loppuunmyydylle ulkoilmakeikalle, ja miellyttävä sää tuki tunnelmaa.

Rock-juhlan potkaisi käyntiin D-A-D:n kanssa samoihin aikoihin 80-luvun alussa perustettu Melrose. Trion perusrockiin yhdistelemä rockabilly maistui yleisölle mukavasti. Bändi jyräsi biisistä toiseen eteenpäin junan lailla ilmeikkään laulaja-kitaristi Tokelan johdolla. Energisen riehakkaasti esiintynyt ja huikean korkeita hyppyjä tehnyt Tokela on ainoa alkuperäisjäsen, mutta tasaisen tanakasti tonttinsa taputtelivat myös rumpali Jami Haapanen ja basisti Roger Nieminen. Yhtyeellä on kuulemma tapana päättää soittamansa kappaleet lennosta eikä vakituista settilistaa ole. Tuntiin mahtui monta mainiota kappaletta, muun muassa ”Trouble Bound”, ”Rich Little Bitch” ja Billy Oceanilta lainattu ”Loverboy”, joka muuntui Melrosen käsittelyssä oivallisesti rokkaavaksi tulkinnaksi.

Lavan viimeistely pääbändiä varten sujui rivakasti puolessa tunnissa, ja osa D-A-D:n jäsenistä kävi jopa itse hoitamassa soundcheckin yleisön silmien edessä. Puoli yhdeksältä kaiuttimista alkoi soida hilpeä tivolimusiikki, joka tuki kiertueen teemaa. Lavaa hallitsi valtava karuselli, jonka keskelle oli istutettu rummut. Keikan rykäisi reippaasti liikkeelle yhtyeen kakkoslevyn avausraita ”Isn’t That Wild”, jota ei ollutkaan kuultu setissä vuosikausiin.

Tanskalaisnelikko vaikutti aidosti riemastuneelta saadessaan soittaa pitkästä aikaa suomalaisfaneilleen. D-A-D on vuosikymmenten varrella ollut erittäin ahkera Suomen-kävijä, ja kitaristi Jacob Binzer muisteli yhtyeen soittaneen jo vuonna 1985 Kuopiossa – tuolloin vielä alkuperäisellä nimellään Disneyland After Dark. Laulaja-kitaristi Jesper Binzer – joka ei ikiaikaisen lupauksensa mukaisesti ole vieläkään leikannut tukkaansa – piti yleisön hyppysissään ja jaksoi huolehtia vuorovaikutuksesta mallikkaasti läpi keikan. ”Terve, terve, moi, moi!” hän tervehti paikalla olijoita selvällä suomen kielellä. Singahtipa mies yhdessä vaiheessa yllättäen lavalta alas eturivin aidalle ja nauratti kuvitteellisella puhelulla rumpali Laust Sonnen kanssa. ”Puhelun” aikana Binzer vakuutteli Sonnelle, että kannattaisi tulla Helsinkiin, koska siellä oli niin kova meininki. Lopuksi Binzer usutti fanit villiin kannustushuutoon ”come on Laust, kill those drums!” Vastineeksi Sonne täräytti ilmoille kunnon rumpukuviot.

D-A-D:n konserteissa on hyvää mieltä herättävän rockin lisäksi panostettu aina myös visuaaliseen puoleen, eikä yhtyeen esiintymistä voi missään määrin ainakaan tylsäksi haukkua. Tivolitunnelma parani entisestään, kun karuselli lähti pyörimään joidenkin kappaleiden ajaksi. Välillä Sonne soitti siellä yksin, toisinaan koko bändi hyppäsi kyytiin. Värikkään lavastuksen ohella näyttävyyttä toivat Sonnen pinkki puku erikoisine hihoineen, basisti Stig Pedersenin hopeinen asu kohtalaisen kriittisistä paikoista revenneine housuineen sekä samaisen miehen tiuhaan tahtiin vaihtuneet kaksikieliset fantasiabassot, jotka jaksavat viihdyttää vuodesta toiseen. Mies soitti esimerkiksi oliivitikun, kännykän, rautaristin ja bändin mukana alusta asti kulkeneen tunnuksen, lehmänkallon, muotoisia bassoja. Valo-show’hun oli panostettu myös, mutta lienee makuasia, oliko vuorotellen häikäisevän valkoisena välkkynyt ja hämärän punaisena tunnelmoinut valaistus onnistunut vai ei.

D-A-D:n harmillisen lyhyt 80-minuuttinen keikka sisälsi vain kaksi uusimman, vuonna 2019 julkaistun ”A Prayer for the Loud” -levyn kappaletta. Kappalekavalkadi koostui suureksi osaksi viime vuosina jokaisella keikalla kuulluista biiseistä, joista jokusen voisi hyvinkin vaihtaa raikkaampiin valintoihin. Yhtye oli päätynyt varman päälle -tyyppiseen linjaan, mutta toivottavasti se uskaltaa tulevilla keikoillaan tehdä rohkeampia poimintoja, joita moni pitkäaikainen fani varmasti osaisi arvostaa. 12 studioalbumilla kyllä riittää toimivia, harvemmin kuultuja kappaleita, joista voisi ammentaa ripauksen yllätyksellisyyttä mukaan.

Konsertti päättyi kahteen 80-luvun klassikkoon, jotka kuuluvat bändin rakastetuimpiin. Ensin kuultiin yhtyeen ehkä suurin hitti ”Sleeping My Day Away”, jonka keskellä Jacob Binzer esitteli jälleen kerran sormitaikojaan pidennetyllä, upealla kitarasoololla. Koska kesäilta oli ehtinyt jo pimentyä, Tanskan Disneyland sulki porttinsa ja hyvästeli huvipuistokävijät osuvasti tältä erää Pedersenin laulamalla ”It’s After Darkilla”. Tätä rock-ilottelua oli kannattanut odottaa pidempäänkin. Toivottavasti tanskalaistivolin karavaani rullaa Suomeen taas pian.

Settilista:

1. Isn’t That Wild

2. Burning Star

3. Jihad

4. Written in Water

5. A Prayer for the Loud

6. Everything Glows

7. Soft Dogs

8. Grow or Pay

9. Riding with Sue

10. Monster Philosophy

11. Bad Craziness

12. Evil Twin

13. I Won’t Cut My Hair

14. Sleeping My Day Away

15. It’s After Dark

Teksti: Eija Virtanen

Kuvat: Pasi Eriksson