D-A-D The Circukseen lokakuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 25.8.2015

D-A-D 2014Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D palaa lokakuussa Suomeen. Yhtye saapuu Helsingin The Circukseen torstaina 22. lokakuuta esittämään kokonaisuudessaan vuonna 1991 julkaistun ”Riskin’ It All”  -albuminsa. Keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 27. elokuuta Lippupalvelussa.

Vuonna 1982 perustettu hardrock –yhtye D-A-D on yksi Tanskan suurimpia rock-nimiä. ”No Fuel For The Pilgrims” –albumillaan maailmanlaajuiseen suosioon noussut ja viimeistään ”Riskin’ It All” –albumillaan nimensä rockin historiaan vakiinnuttanut D-A-D on nauttinut yleisön vankkumatonta suosiota jo 30 vuoden ajan.  Bändin menestyksekäs ura on tuottanut 11 studioalbumia, joiden myötä D-A-D on saavuttanut vakaan jalansijan myös suomalaisen rock-yleisön sydämissä.

Ahkerasti Euroopassa festivaaleja kiertänyt yhtye ei päässyt kesällä Suomeen, joten yhtye haluaa paikata tilanteen erikoiskeikan muodossa. Yhtye tekee syksyllä kolme keikkaa joilla kuullaan vuonna 1991 julkaistu hittialbumi ”Riskin’ It All” kokonaisuudessaan, yhtyeen muita hittejä vuosien varrelta unohtamatta. D-A-D –faneja hellitään syksyllä kun mm. ”Laugh ’n’ A ½” , ”Bad Craziness” ja ”Riskin’ It All” –hiteistä tunnettu albumi tullaan kuulemaan Suomen keikan lisäksi ainoastaan Portugalissa ja Tanskassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
D-A-D (DK)
To 22.10.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18

LIPUT: 
Myyntiin to 27.8. klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja verkkokaupasta www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat