Kuva: Ville Malja

Damn Seagulls soittaa uransa viimeisen keikan Tavastialla lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.7.2025

Järisyttävässä liveiskussa oleva Damn Seagulls tekee vielä yhden keikan ennen lopullista vetäytymistään keikkalavoilta. Kesällä odotetun paluun yli 10 vuoden tauon jälkeen tehnyt kokoonpano esiintyy Helsingin rock-pyhätössä Tavastialla perjantaina 3. lokakuuta. ”Jos olet ikinä halunnut nähdä Damn Seagullsin livenä, niin tässä on viimeinen mahdollisuutesi – paitsi jos joku tarjoaa vielä ison kasan käteistä! Me soitetaan Tavastialla biisejä kaikilta levyiltämme ja toivotaan tietenkin näkevämme paljon tuttuja naamoja yleisössä”, yhtyeen laulaja Lauri Eloranta sanoo. Ainutkertaisen tapahtuman lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 1. elokuuta klo 9. 

Suomalaiseen rock-kenttään lähtemättömän jäljen soulin ja punkin maustamalla soundillaan jättänyt Damn Seagulls perustettiin Helsingissä vuonna 1997. Vimmaisista keikoistaan tunnettu kokoonpano julkaisi aktiiviuransa aikana neljä studioalbumia: “One Night at Sirdies” (2005), “Soul Politics” (2007), “Hunting Season” (2009) sekä “Let It Shine” (2014). Yhtye teki kuluneen kesän aikana paluun esikoisalbuminsa 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esiintyen Kesärauha- ja Jytäkesä Go-Go -festivaaleilla hurmioituneen yleisömeren edessä.

DAMN SEAGULLS – THE FINAL NIGHT
Pe 3.10. Tavastia, Helsinki

LIPUT 
Myyntiin Tiketissä pe 1.8. klo 9
– alk. 29 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.instagram.com/damn_seagulls
www.fullsteam.fi