Danko Jones Iron Magazinestä: ”En voinut kieltäytyä Jussin pyynnöstä.”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 24.2.2017

Danko Jones vieraili hiljattain Suomessa kahdella keikalla Kuopiossa ja Joensuussa Lunta Ilosaaressa -festarin tiimoilta. Suomen keikat olivat ensimmäiset tulevan ”Wild Catin” -levyn julkaisukiertueelta, ja Kaaoszine sai tilaisuuden jututtaa yhtyeen keulahahmo Danko Jonesia. Jones kertoi uudesta albumista ja osallisuudestaan Iron Magazine -yhtyeessä sekä toi julki mielipiteitään useaan, tällä hetkellä polttavaan musiikilliseen ilmiöön.

Hei Danko Jones ja tervetuloa Joensuuhun. Kuinka tämä vuosi on sujunut tähän mennessä?

Jones: Vuosi on vasta aluillaan, ja soitimme eilen tämän vuoden ensimmäisen keikkamme Kuopiossa. Tänään on toisen keikan vuoro, ja soitamme myös toisen kerran kappaleita tulevalta ”Wild Cat” -albumilta. Festarilla on muitakin yhtyeitä, kuten Backyard Babies ja Hardcore Superstar, joten tämä on mukava tapahtuma aloittaa kiertue.

Olette olleet pitkän uranne aikana useita kertoja Suomessa. Onko kanadalaisen ja suomalaisen yleisön välillä eroja vai kuinka selität sen, että suomalaiset rakastavat Danko Jonesia?

Jones: Luulen, että syy piilee siinä, että Suomessa tykätään kuunnella rokkia ja heavy metalia ylipäänsä. Suomessa tämänkaltaisilla yhtyeillä on vahva asema, ja monet suomalaiset yhtyeet ovat menestyneet maailmalla, joten ymmärrän sen. Mielestäni Suomen ja Kanadan välillä on paljon yhteistä, kuten ilmasto ja ihmisten luonne. On oikeastaan todella kotoisaa, kun saavumme Suomeen.

Julkisuuteen on ilmaantunut Iron Magazine -niminen yhtye, jossa myös sinä olet mukana soittamassa ja laulamassa. Mikä ajatus tämän yhtyeen takana piilee ja kuinka päädyit mukaan siihen?

Jones: Tutustuin useampi vuosi sitten Jussi Lehtisaloon sähköpostitse ja aloimme keskustella musiikista. Paljastui, että meillä on yhteiset intressit. Kerran hän soitti minulle edellisen yhtyeensä kappaleita. Niissä ei ollut vokaaleja, ja hän pyysi minua laulamaan niille, mihin suostuinkin. Tarvitsimme myös basistia, joten pyysimme yhtyeemme John Calabreseä mukaan. Niin Iron Magazine sai alkunsa lähettelemällä tiedostoja edestakaisin. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen – en ole aiemmin ollut sivuprojektissa eikä ole Calabresekään, joten olemme innoissamme. Kun itse olen vielä Circle -fani, on tämä yhteistyö entistä hienompaa.

Iron Magazine -yhtyeen on kuvailtu soittavan 80-luvun heavy metalia, johon sekoitetaan sunset stripin hard rockia. Kuinka itse kuvailisit yhtyeen musiikkia?

Jones: Kuvailisin sitä samalla lailla kuin Jussi, joten totean sen olevan ”happy metalia”.

Minkälaisia suunnitelmia sinulla on Iron Magazinen suhteen? Aiotteko äänittää vain albumin vai kenties soittaa keikkoja?

Jones: Olemme julkaisemassa ep:tä, mutta tavoitteenamme on tehdä myös täysipitkä. Mitä keikkohin tulee… Minusta se olisi mahtavaa, mutta en uskalla luvata mitään. Aika näyttää.

Kuinka tärkeänä pidät sitä, että pystyt ilmaisemaan itseäsi muusikkona vapaasti?

Jones: Kuten totesin, minulla ei ole ollut sivuprojektia aiemmin, koska en ole kokenut tarvitsevani toista kanavaa, jonka kautta ilmaista itseäni. Mutta kun vastaan tuli mahdollisuus soittaa samassa yhtyeessä kuin Jussi, en vain yksinkertaisesti pystynyt kieltäytymään. Rakastan yksinkertaisesti kaikkea musiikkia, mitä hän tekee: hänen edellisiä yhtyeitään, soolomateriaalia ja Circleä. Jotkut ovat kuvailleet Iron Magazinen musiikkia metalliseksi, mitä Danko Jones taas ei ole, joten uutta suuntaa oli mielenkiintoista kokeilla. Teen itse podcastejä ja kirjoitan artikkeleja musiikista muutamaan musiikkilehteen ja olen kokenut näiden kautta voivani ilmaista itseäni lisää. Mutta nyt teen ensimmäistä kertaa jotain erilaista musiikissa, joten onhan tämä todella mielenkiintoista.

Siirrytäänpä sitten Danko Jonesiin. Yhtyeenne julkaisee kahdeksannen albuminsa ”Wild Cat” maaliskuussa. Mistä levyn nimi tulee ja heijastaako se albumin musiikkia?

Jones: Se on oikeastaan aika tavallinen hard rock -levy, mutta minun on sanottava sen olevan paras tähän mennessä. Tiedän kaikkien yhtyeiden sanovan niin uudesta levystään, mutta tämä levy todella kääntää uuden sivun yhtyeemme tarinassa. Se tekee eroa edelliseen albumiin siinä, kuinka teemme ja kirjoitamme musiikkia sekä kasaamme levyn. Yhtyeemme on parhaassa iskussa, kun meillä on nyt Rich Knox rumpujen takana. Olemme nyt todella itsevarmoja musiikkia tehdessämme emmekä epäröi samalla lailla kuin ennen. Tiedäthän, kun aloittaa yhtyeen on todella innoissaan ja nälkäinen ja etsii tietä menestykseen. Sitten kun sen vaiheen saavuttaa ja voi alkaa tehdä liikaa kaikkea muuta, homma voi läsähtää. Mielestäni olemme onnistuneet tekemään musiikkia hyvällä otteella. ”Wild Cat” on todella vahva levy – ei pelkästään omasta mielestäni  vaan lukemieni arvostelujenkin perusteella.

Albumilta on julkaistu jo single ”My Little RnR”, jossa on mahtava lehmäkellosovitus. Kenen idea se oli?

Jones: Meillä on tapana laittaa lehmäkelloa levyille mahdollisimman paljon, mutta en kyllä muista, kenen idea se oli. Kertosäkeen tekovaiheessa muistan sen kaivanneen kelloa, jonka sitten lisäsimme.

Mitä tulee albumin sanoituksiin, minkälaisia asioita käsittelet niillä?

Jones: En mitään raskaita, yksittäisiä asioita eri näkökulmista, vaan pitkälti parisuhteita ja tyttöjä.

Kun teette albumia, onko sinulla näkemys siitä, miltä albumi tulee kuulostamaan valmistuttuaan, vai valmistuuko levy pikku hiljaa näköiseikseen?

Jones: Ei ole visiota eikä sen suurempaa suunnitelmaa, me haluamme vain levyn, joka sisältää kaikki ne kappaleet, jotka ovat meistä hyviä. Se on vain rock ’n’ rollia. Moni haluaisi nähdä kappaleissa piilossa olevia ajatuksia tai syvällisempiä merkityksiä, mutta tarvitsevatko meidän kappaleet todella sitä?

Nykyisin on ollut paljon puhetta siitä, ettei nykypäivän rock-yhtyeillä ole mitään tekemistä vanhojen rock-yhtyeiden kanssa. Oletko asiasta samaa mieltä?

Jones: Musiikki on vain musiikkia. Tiedäthän, nykyään tulee paljon uusia yhtyeitä, jotka voivat kuulostaa siltä, kuin tulisivat vuodesta 1975. Yhtye ei voi vain yksinkertaisesti kuulostaa samanlaiselta kuin tuon ajan yhtyeet, vaikka olisivat retroilua. Niin paljon kuin pidänkin ajatuksesta, mielestäni pitää olla muutakin. Nykyisyyttä ei vain voi kiistää, teknologiaa ja sen tuomaa kehitystä. Täytyy jossain määrin hyväksyä se, että on oman aikakautensa muokkaama. Me sekoitamme musiikissamme vanhaa ja uutta, mikä mielestäni toimii hyvin.

Vastaavasti rokkarien elämäntyyli ja asenteessa ovat muuttuneet. Vanhat yhtyeet tuntuvat jotenkin olleen vaarallisempia ja vapaampia toimimaan, miten haluavat, mutta pitää muistaa, että ne olivat aikoinaan ensimmäisiä, jotka niin tekivät. Nämä yhtyeet myös elivät sen elämäntavan vaarat, ja osa maksoi siitä hengellään. Uudet yhtyeet ottivat näistä virheistään opikseen. Kun nämä virheet karsitaan, jäljelle jää itse musiikki, jonka takia itsekin aikoinaan ryhdyin muusikoksi. En halunnut muusikoksi sen takia, että voisin viskellä telkkareita hotellin ikkunasta vaan että pääsisin joskus soittamaan keikan ja äänittämään levyn. Eivätkö nämä olisi parhaita asioita ikinä? Toki ihmisillä on eri syitä haluta mukaan rock ’n’ rolliin, mutta itse lähdin mukaan puhtaasti musiikin takia.

Sosiaalisen median tulon myötä artistien mystisyys on jossain määrin kadonnut. Koetko, ettei yhtyeiden pidä edes pyrkiä olemaan mystisiä nykyaikana?

Jones: Toki mystisyys on jossain määrin kadonnut, mutta myös riski jäädä tuntemattomaksi tai löytämättä on kasvanut hurjasti. Sosiaalinen media on väylä, jonka kautta ihmiset saavat oman äänensä kuuluviin ja tutkivat asioita. Lehdet ovat kokeneet inflaation, niitä ei lueta enää samalla lailla. Sosiaaliseen mediaan voi joko lähteä mukaan tai olla lähtemättä. Itse pidän sosiaalista mediaa hyvänä, ja jos sen kautta kadotan mystisyyttäni, niin olkoon niin. Osaan vetää rajan, mihin saakka haluan paljastaa ihmisille elämääni. Sosiaalisessa mediassa julkaisemani asiat liittyvät aina tavalla tai toisella yhtyeeseen. En ylipäätään jaa sosiaalisessa mediassa mitään todella henkilökohtaista, ja jos sillä tavalla pidän mystisyyttä yllä, käyköön se niin.

Olen itse niitä yhtyeitä vastaan, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa markkinoidakseen itseään mutta samalla pyrkivät ylläpitämään mystisyyttään. Tiedän yhtyeitä, jotka myyvät siellä vain lippujaan ja tuotepaketteja. Mielestäni se on hävytöntä. Minusta yhtyeellä pitää olla tietynlainen mystisyys, mutta se pitää löytää omalla tavallaan.

Nykyisin monet yhtyeet ovat alkaneet tehdä kiertueita, joilla soittavat klassikkolevyjään. Mitä mieltä olet tästä?

Jones: Se on ymmärrettävää. Nykyään monet yhtyeet taistelevat eloonjäämisestään, ja jos se sitä vaatii, sellaisia kiertueita on tehtävä. Pääasia on, että ihmiset tulevat keikoille. Minua asia ei huoleta, koska se ei kosketa yhtyettämme, koska meillä ei ole koskaan ollut mitään miljoonan dollarin hittiä. Ihmiset tulevat keikoille kuullakseen albumeja. Me voisimme itsekin tehdä niin, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Toisaalta, jos lähtee kiertueelle soittamaan vanhaa levyä, asettaa itsensä siihen asemaan, että vanhat albumit ovat parempia kuin nykyiset. Ja minusta Danko Jonesin parhaat päivät ovat vielä edessäpäin, joten emme ole valmiita tuollaiselle kiertueelle.

Jos saisit mahdollisuuden nähdä yhden levyn soitettuna livenä, mikä se olisi?

Jones: Varmaan Metallican ”Ride the Lightning” ja ”Master of Puppets” Cliff Burtonin kanssa, mikä ei koskaan tapahdu, joten minun ei tarvitse asiaa murehtia.

Ronnie James Dio esiintyi Wacken Open Airissa hologrammina ja nyt tätä hologrammia suunnitellaan lisääkin. Mitä mieltä olet tämänkaltaisista esityksistä? Kävisitkö itse katsomassa?

Jones: Se ei oikein ole juttuni, mutta jos ihmiset haluavat nähdä sellaista, niin mikäs siinä. Se on jossain määrin surullista. Toisaalta, jos se pitää Dion muistoa yllä ja saa käännytettyä uusia faneja, niin hyvä. Voisin käydä uteliaisuudesta katsomassa keikan, jos pääsisin vieraslistalle, mutta en maksaisi keikasta kymmentä dollaria enempää. Kuuntelen Dioa mieluummin kotona soittimestani.

Kiitokset haastattelusta Danko Jones! Haluaisitko lähettää terveisiä suomalaisille faneille?

Jones: Terveiset suomalaisille faneille!

Danko Jones Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Promokuvat: Dustin Rabin Photography