Danko Jones lokakuussa Tavastialle

Kirjoittanut Teemu Hakala - 25.8.2010

Suomalaisen rockyleisön pitkäaikainen suosikki, kanadalainen Danko Jones saapuu juhlistamaan Tavastian 40-vuotisjuhlia lokakuussa. Yhtyeen Suomen-debyytti tapahtui kyseisellä klubilla vuonna 2003 ja nyt keväällä viidennen studioalbuminsa ”Below the Belt” julkaissut kokoonpano juhlii klubilla kahden päivän verran lokakuun 7. ja 8. päivä. Liput konsertteihin tulevat myyntiin maanantaina 30. elokuuta.

Vuodesta 1996 kasassa ollut Danko Jones teki läpimurtonsa vuonna 2001 ”I’m Alive And I’m On Fire” -albumilla. Kanadalaisyhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat mm. ”First Date”, ”Cadillac”, ”Baby Hates Me” ja ”Take Me Home”. Yhtye on uransa aikana ehtinyt vierailla Suomessa useaan otteeseen, niin täysillä klubikeikoilla kuin festivaalilavoilla, ja tämän ansiosta bändi nauttii mainetta yhtenä parhaista livebändeistä rockbisneksessä. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa kuluneen kesän Ankkarockissa, jonka ohella Danko Jones kiersi maailmaa muiden muassa Guns N’ Rosesin, Kornin ja Ozzy Osbournen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuorein Danko Jones -albumi ”Below The Belt” on ollut kriitikoiden ja yleisön kiittämä. Levyn kappaleet ovat samaan aikaan takuuvarmaa aggressiivista rockia sekä kasvutarina, joka niputtaa Danko Jonesin aiemman tuotannon tarinat uudelle tasolle. ”Love is Unkind” ja ”Suicide Women” -aiheiset biisit ovat vaihtuneet ”I Wanna Break Up With You” ja ”Apology Accepted” -uhoon. Tavastian 40-vuotisjuhlaohjelmistossa tullaan siis kokemaan Danko Jonesin historiaa monin tavoin.

KEIKAT:

To 7.10.2010 Helsinki, Tavastia. Liput: alk. 36 €, K-18
Pe 8.10.2010 Helsinki, Tavastia. Liput: alk. 36 € , K-18
Lipunmyynti alkaa ma 30.8. klo 09.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat