Danko Jones teki jälleen rockista raikasta ja relevanttia – arviossa ”A Rock Supreme”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 5.5.2019

”Onpa vaivaannuttavia sanoituksia, eikö Danko Jones ole viitsinyt nähdä vaivaa näiden eteen?” Tämän tyyppisiä ajatuksia minulla tuli mieleen kun olin kuunnellut ”A Rock Supremeä” ensimmäisen kerran kolmen kappaleen verran; ”I’m In A Band” kun kuulosti aluksi rockstaran hölmöltä elämänylistykseltä ja ”I Love Love” synnytti myötähäpeän tunteen imelien lyriikoidensa takia. ”We’re Crazy” ei sekään vakuuttanut, kun Jones toistelee sitä, miten hullu on. Ei – parin kuuntelukerran jälkeen levy sai minut jo pohtimaan, onko tässä nyt sitten Danko Jonesin huonoin äänite.

Vaikka alku tuntui tuskaiselta, voin nyt kuitenkin todeta, ettei ”A Rock Supreme” ollutkaan loppupeleissä pettymys. Minulla oli vain kovia odotuksia levyä kohtaan, sillä toissa vuonna ilmestynyt ”Wild Cat” löi itseni ällikällä. Danko Jonesin uusin albumi ei ole niin suoraviivainen eikä päällekäyvä kuin edeltäjänsä, mutta sitäkin monipuolisempi. Ja myös tarttuva ärsyttävyyteen asti.

Kun olin kuunnellut albumia enemmän, oivalsin, ettei tässä kyseessä ole niinkään kyse aggressiivisesta tykittelystä vaan enemmänkin Jonesin tuntemuksista. Jones ikään kuin reflektoi joka kappaleella jotain itsestään ja tuo siten esille omaa sisintään. ”I’m In A Band” on kiteytys siitä, mitä yhtye ja kiertue-elämä merkitsevät Jonesille. ”I Love Love” vastaavasti nostaa esiin kitaristin läheisyyden ja rakkauden tarpeen. Jones on uskaltanut aikaisemmillakin julkaisulla ylistää naisia, ja vastaavia ylistyksiä kuullaan myös tällä albumilla kappaleiden ”Dance Dance Dance” ja ”That Girl” muodossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Mitä olisikaan Danko Jonesin albumi ilman uhmakkuutta? Taatusti huomattavasti tylsempi. ”Fists Up High” nostaa kirjaimellisesti nyrkit pystyyn ja osoittaa, että vaikka Jones yhtyeineen uskaltaa hempeillä, löytyy yhtyeestä sitä tiukkailmeistä ja sisukasta rock-henkisyyttä edelleen yli 20 vuoden uran jälkeenkin. ”You Got Today” ei ehkä sanomansa puolesta ole niin ärhäkkä, mutta soundinsa puolesta kappale on hikinen rutistus rockia. ”Burn In Hell” lukeutuu myös yhdeksi albumin raskaimmaksi rock-kappaleeksi, josta on hyvä siirtyä kappaleeseen ”You Can’t Keep Us Down”, joka nostattaa vielä kerran keskisormet pystyyn.

Kuten aiemmin kerroin, olivat ensivaikutelmat ”A Rock Supremestä” ristiriitaiset; albumin kuuntelu kun ei synnyttänyt välittömästi riemun kiljahduksia. ”A Rock Supremelle” kannatti kuitenkin antaa sulatteluaikansa. Levy on osoittautunut monen kuuntelukerran jälkeen monipuoliseksi ja viihdyttäväksi kokonaisuudeksi sekä ennen kaikkea äärettömän tarttuvaksi. Tästä hyvänä todisteena toimii kappalelista, jota katsoessani kappaleet alkavat soimaan pään sisäisessä jukeboksissa.

Vaikka en henkilökohtaisesti koe Danko Jonesin uuden albumin olevan ylivertainen rock-albumi (vaikka levyn nimi tähän viittaakin), on kyseessä kuitenkin hyvä äänite, joka todistaa, etteivät ideat ole Danko Jonesiltä loppuneet. Kanadalaisyhtye taitaa laadukkaan rockin luomisen, ja se on jälleen onnistunut saamaan aikaan levyn, jolla rockia soitetaan raikkaalla otteella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen