Danko Jones – Wild Cat

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 21.2.2017

Kanadalainen rock-suuruus Danko Jones on soittanut rock ’n’ rollia jo yli 20 vuotta. Yhtye on esiintynyt ympäri ämpäri maailmaa ja myös lukuisia kertoja Suomessa, viimeisimpänä niistä mainittakoon Lunta Ilosaaressa -festareilla Kuopiossa ja Joensuussa. Danko Jonesin musiikki on pysynyt uskollisena rock-henkisyydelle läpi vuosien ja niin tekee myös yhtyeen kahdeksas albumi ”Wild Cat”.

Savon Sanomille antamassaan haastattelussa yhtyeen nokkamies Danko Jones toteaa, ettei yhtye ole koskaan kokenut tarpeelliseksi uudistaa tai laajentaa Danko Jonesin äänimaailmaa. Yhtye pyrkii myös lavalla keskittymään tiukasti rockin soittamiseen ja minimoimaan kaiken muun. Huolimatta siitä, ettei yhtye ole pyrkinyt uudistamaan soundiaan, on yhtyeen musiikki muuttunut vuosien varrella. Kuten eräs hyvä ystäväni osuvasti kiteytti, Danko Jonesin kahdella ensimmäisellä julkaisulla on havaittavissa aggressiivisempaa, ”haistapaska” -asenteista rokkia. Yhtyeellä on ollut tapana käsitellä sanoituksissa naisia ja parisuhteita, mutta löytyy bändin tuotannosta myös runsaasti tylyjäkin sanoituksia. ”Wild Catin” lyriikoistakin huomaa, että tälläkin levyllä käsitellään yhtyeelle tuttuja teemoja. Merkittävin huomio on kuitenkin siinä, että monet albumin kappaleet kuulostavat sanoituksiltaan pehmeämmille ja tuovat esille romantiikkaa – esimerkiksi ”You Are My Woman” ja ”My Little RnR” ovat omistavan oloisia ja jopa ihannoivia sanoitusten kohdetta kohtaan. ”You Are My Woman” kuulostaa lähes suoralta vokalisti Danko Jonesin rakkauden tunnustukselta. Vastaavasti ”Success In Bed” on sekstisempi, muttei läheskään niin härskin oloinen kuin moni kappale, joita ”Below The Belt” -albumilta löytyy.

Mitä tulee ”Wild Catin” äänimaailmaan, on se puhdasta, yksinkertaista ja suoraviivaista rokkia kuten Danko Jonesin musiikki on, jonka myös aloitusraita ”I Gotta Rock” vahvistaa. Yllättävin piirre ”Wild Catissä” on kuitenkin tarttuvuus – oikeastaan mitään albumin kappaletta ei voi kuunnella täysin paikallaan istumalla, levy pakottaa vähintään jalan polkemaan lattiaa. Pahiten tanssijalan liikkeelle saavat ”My Little RnR”, ”Do This Every Night” ja ”Let’s Start Dancing”, joista jälkimmäinen etenee hengästyvän kovalla tahdilla koko kolmen minuutin ajan. Nimikkokappale “Wild Cat” jatkaa edeltävän kappaleen energisyydellä ja kuluttaa kengänpohjat olemattomiin, kun jalka alkaa polkea tarttuvan melodian tahtiin. Villikissa eroaa muista kappaleista Jonesin upean ja korkeamman laulutyylin avulla, jota kuullaan kertosäkeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn viimeinen kappale “Revolution (But Then We Make Love)” lopettaa levyn kaksijakoiseen tunnelmaan. Kappale sekä kannustaa taistelemaan tyranneja vastaan kuin myös olla unohtamatta rakastelua. Albumin kappaleet ovat kestoltaan reilua kolmea minuuttia, joten levy on hujauksessa kuunneltu. Huolimatta yhtyeen pitkästä urasta, Danko Jones ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen. Yhtyeen vanhan tuotannon ystäville on todettava, ettei bändi kuulosta tälläkään levyllä yhtä rankalle kuin uransa alussa. Danko Jones ei ole kuitenkaan vuosien varrella muuttanut soundiaan radikaalisti. Yhtye pyrkii keulamiehen sanojen mukaan yhdistelemään musiikkiinsa uutta ja vanhaa, ja siinä ”Wild Cat” onnistuu täydellisesti. Välillä liikutaan boogiemaisen bluesin maisemissa ja toisaalla tykitetään tiukkoja riffejä ja ilmavia kitarasooloja. Levyn ytimenä on kuitenkin rock ’n’ roll, jonka ympärillä koko homma pyörii. Jones on itse todennut että ”Wild Cat” on yhtyeen paras albumi, tähän asti. Tämän asian saa kukin tietenkin itse päättää, mutta jotain osviittaa Jonesin sanoissa on. ”Wild Cat” on kova rock ’n’ roll -levy, joka tulee taatusti olemaan tämän vuoden yksi parhaimmista julkaisuista rokin saralla.

9½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. I Gotta Rock
  2. My Little RnR
  3. Going Out Tonight
  4. You Are My Woman
  5. Do This Every Night
  6. Let’s Start Dancing
  7. Wild Cat
  8. She Likes It
  9. Success In Bed
  10. Diamond Lady
  11. Revolution (But Then We Make Love)

Danko Jones Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen